Tuesday, 13 September 2016

Vanhan miehen matkassa


Tänä aamuna oli syksyistä. Kuulas aurinko paistoi ikkunan läpi pyörävarastoon. Hämähäkinseitti ikkunankulmassa on kasvanut.

Tavalliseen tapaan seitsemän jälkeen pyörävaraston ovi aukesi, mutta nyt sisään tulvi viileää, viisiasteista ilmaa. Syksy. Varusteidenvaihtoon meni aikaa vähän enemmän, kun oli puettavana myös kenkäsuojat, irtolahkeet ja pitkäsormiset ajohanskat. Ketjut ovat viime päivinä kitisseet, joten ne saivat hiukan uutta öljyä.

Vauhti töihin oli tavallista verkkaisempi. Ei ollut minuutin päälle kiire, ja viime päivien ajot taisivat painaa. Viikonloppuna olin lauantaina Helsingin keskuspuistossa ja Vantaanjoen varsilla, ja sunnuntaina Reitti 2000:ta pitkin Serenassa. Eilen taas töihin ja takaisin. Oltre XR2 pysyi tallissa.

Paluumatkalla töistä kotiin ajetaan tavallisesti aamua reippaammin. Tällä kertaa pienikin ylämäki sai käden napsauttamaan kevyempää vaihdetta, eikä vauhti kiihtynyt edes tasaisilla osuuksilla. Tuntui kuin ajaja olisi vanhentunut kymmenen vuotta eilisestä.

Tuomarinkylän suoralla tavataan ajaa karstat koneesta. Nyt ei ollut tekemisen meininkiä siinäkään. Garmin näytti 35:ttä, kun sivuun heittyvästä varjosta huomasimme, että maasturi saavutti meidät. Ajoimme niin hitaasti, että täysjousto sai kiinni! En ehtinyt edes katsoa merkkiä, kun se jo ohitti ja paineli menojaan. Hajusta huomasi, että pyörän sähkömoottoria oli viritelty yli sen kestokyvyn.

Moottori tai ei, yksi naula lisää vanhan miehen arkkuun. Kotimatkankin keskinopeus jäi alle 26:n, vaikka olen sentään Cannondale CaadX. Kotiin päästyämme selvisi tosin yksi lisäsyy hitauteen: etujarru laahasi jarrulevyyn, niin ettei kiekko pyörinyt kunnolla. En ota sitä itseeni - jos ajaja ei pidä tarkkaa huolta ajokistaan, syyttäköön itseään!

Takakiekkoni on napsautellut pinnoja poikki viime aikoina kerran kuussa. Tilauksessa onkin jo uudet Mason x Hunt 4Season -kiekot. Ne ovat tervetulleet monestakin syystä. Isäntä punnitsi minut äsken, ja elopainoa on peräti 9750 grammaa Ultegra-osasarjalla ja Marathon Supreme -renkailla. Uusilla kiekoilla lähtee puoli kiloa pois. Toivottavasti kuskista tuntuu niiden myötä kuin samalla lähtisi puoli vuosikymmentä harteilta.

Tuesday, 6 September 2016

Tiedä mitä tilaat, älä säädä kuten minä

Cannondale CaadX:n alkuperäisten kiekkojen kestävyys ei ollut hirmuisen häävi. Pinnoja on napsahdellut poikki tasaiseen tahtiin viime syksystä lähtien.

Shoppailin netissä ja päädyin Fulcrum 5 CX -kiekkoihin. Kai joku kryptologi osaa analysoida mistä on kyse, kun koko tuotenimi on Fulcrum Racing 5 LG CX HG 8/9/10/11-speed Wheelset. Halpaa oli Bike-Discountissa, 238 € alle 1700 gramman kiekkoparista!


Kiekot tulivat eilen. Oli kova hinku saada vaihdettua ne alle heti. Tosin ajatukset pyörivät työssä, jota siinä illan mittaan kirjoittelin. Mutta pieni tauko, ei se nyt kauan kestä... niillä sitten kelpaa mennä lauantaina Hel CX:ään ajamaan, kun kiekkojen painosta lähtee 400-500 grammaa. Enpä tule putoamaan porukasta yhtä helposti kuin ennen!

Paketti auki. Itse asiassa kaksikin pakettia, kun samana päivänä sattui tulemaan toinenkin lähetys, Bike-Componentsista. 

Pienen kaaoksen keskellä rupesin irrottamaan vanhoista kiekoista jarrulevyjä. Ja eikun laittamaan uusiin. Koira ja vaimokin tulivat pyörimään. Pentu se saa aina kaikesta tehtyä leikkiä.

Kiekoissa oli keskiösuojina jotain muovisia suojatötteröitä. Ja jotenkin se keskiöiden seutu näyttää ihan omituiselta. Mitä ihmettä, ihan eri näköinen kuin vanhoissa.

Ei komputoidu ollenkaan, varsinkin kun mietin töitä ja keskustelen vaimon kanssa ja rapsuttelen ympäriinsä kiertelevää pentua. Nyt minulta puuttuu jotain osia tai työkaluja.

Tuumasin, että nyt ei ole aikaa ihmetellä, vaan käytän aikani töiden tekoon. Vien sitten huomenissa kaupalliselle pajalle laitettavaksi. 

Tänään sitten kävin Tammiston Velo&Oxygenissä. Yhdellä vilkaisulla tuomio: noita kiekkoja sinä et saa tähän fillariin kiinni.

Voi elämä! Kylläpä tunsinkin itseni tyhmäksi :D Näkeehän sen sokeakin, kun sattuu muljauttamaan silmät kohti kiiltävää kehää: vannejarrukiekot.

Mitäs nyt sitten. Tuumaustauko. Korjatkoon taas kerran pinnan originaalikiekoista, niin minä mietin yön yli.

Menee vähän mainostuksen puolelle, mutta on sen ansainnutkin: V&O:sta soittivat perään ja vinkkasivat, että Hi5Bikesissa olisi NoTubes Iron Cross Compit hyvässä tarjouksessa. Ajatelkaas, kilauttivat ja kertoivat, että naapuriliikkeestä saisin nyt laatukiekot halvalla!

Koska ne olivat silti 200 € kalliimmat kuin Fulcrum 5:t, niin jään odottelemaan vaihtareita Saksasta. 

Thursday, 1 September 2016

Sunday, 28 August 2016

Katsoja, kouluttaja ja mekaanikko - varsinaista sunnuntaiajelua

Nimensä mukaisesti kävin sunnuntailenkillä. Kaikkea muuta kuin treeniä, mutta mukavan leppoisaa.

Jäin hetkeksi seuraamaan Helsinki Velotourin menoa. Toivottavasti pääsen mukaan ensi vuonna. Tälle päivälle oli liian paljon muuta puuhaa.



Jos aikaa olisi ollut, minut olisi itse asiassa löytänyt tikkarimiehenä jostain risteyksestä. Pysähdyin vaihtamaan muutaman sanan erään liikenteenohjaajan kanssa. Hänellä ei ollut käsitystä missä kohdin reittiä hän on ja milloin siitä ehkä tulisi pyöräilijöitä. Lisäksi Kuninkaanmäentie tekee siinä vaarallisen jyrkän mutkan, niin että hätäisimmin alamäkeen kiihdyttävät saattavat löytää itsensä liikenteenjakajasta. Tulin ehdottaneeksi, että varottaa siitä pyöräilijöitä. Toivottavasti ei unohda varsinaista tehtäväänsä samalla.

Tuusulantiellä autoin Petriä renkaanvaihdossa. Toivottavasti pääsit mökille ilman enempiä murheita. Tämä kannattaa katsoa jo ennen seuraavaa lenkkiäsi. 

Monday, 22 August 2016

Rapisee, rapisee - vaan ei kunto

Maantien kutsu alkaa hissuksiin viiletä, ja fillarit hakeutuvat poluille ja metsiin. Siellä ei tyly ajoviima ja rengasrikot pomota.

Olin pari päivää Tammelassa. Kaverin kanssa lähdettiin maastureilla pitkin Kaukjärven harjua. Mahdottoman kivaa!


Kotikulmillakin olen silloin tällöin koittanut haeskella maastoajon iloa. En ole onnistunut löytämään sitä oikeaa välimuotoa keskuspuiston ulkoilupolkujen ja itselleni liian teknisten trailien väliltä.

Mistä lähtisin hakemaan hitusen kapeampaa polkua, kuitenkin ilman pahempia juurakkopätkiä? Mistä löytyvät ne porukat, joihin setämies uskaltautuisi mukaan ilman että pitää ajaa oman taidon limitillä?

Myös cyclocross tarjoaa vaihtelua maantien mittaamiselle. Helpot trailit, ulkoilupolut ja maantie – cx-pyörälle käy melkein mikä tahansa.

Crossissa polku rapisee, ei kunto. Sopivaa lenkkibaanaa löytyy ainakin videon perusteella Reitti 2000:lta.  Pitäisi oikeastaan kaivaa kartta ja ajoseura, ja testata tuo. Kisatunnelmaa löytyy puolestaan  VPCX-happeningeistä. Numerolapuista huolimatta fiilis on rentoa.

Tämä postaus sai alkunsa, kun Youtubessa tuli sattumoisin vastaan parin vuoden takainen cx-kisan videotaltiointi. Hyvää sekin kunnolle teki, vaikka näyttääkin siltä kuin rautakanki olisi päästetty irti voimistelunäytöksessä.

Sunday, 14 August 2016

Saanko esitellä uuden urbaanin kaverini

No löytyihän se! Kyllä sitä tulikin etsittyä. Välillä ihastuin kiiltäviin hiilikuituhybrideihin, värikkäisiin maastureihin, jopa yksivaihteisiin ja fikseihin, ja vaikka mihin. Mutta lopulta päädyin tähän uusasialliseen saksalaiseen kaupunkikulkijaan.


Saanko esitellä: Focus Planet TR 1.0 vuodelta 2012. Alumiinirunko jäykällä haarukalla, 28-tuumaiset Schwalbe Marathonit alla, 1x11 napavaihteisto.

Shimano Alfine 11 -napavaihteella ei ole ihan tahraton maine. Tässä fillarissa oli onneksi vaihdettu takuuna uudempi napa, jossa on vahvempi palautusjousi. Alkuvuosien Alfineissa se tuotti ongelmia.

Focus kyllä hoitaa hommansa juuri siinä mihin se on tarkoitettukin: urbaaniin asiointiin ja ehkä joskus myös jonkin retken tekoon laukkujen kanssa. Tylsä ulkonäkö on tässä tapauksessa bonusta. Varkaat eivät kerta kaikkiaan huomaa tätä muiden pyörien joukosta.

Thursday, 11 August 2016

Pidä kaalisi kasassa – katso YLEn melonivideo

Kuva: YLE Turku.

YLE Turku teki pari pudotuskoetta ja kuvasi eleettömän videoklipin, jossa vesimeloni saa pääosan. Kyllä pärskyy kalliolla, kunnes #kypärä.

Videota ei pysty upottamaan blogiin, joten katso se Areenasta.


Monday, 8 August 2016

Mistä maksat, kun osallistut kuntoajoon?

Mitä rahalla saa, kun maantiepyöräilijä haluaa ajaa yhdessä toisten kanssa?

PORUKKALENKKI tuttujen kanssa on ensimmäinen polkaisu ryhmäajon maailmaan. Porukkalenkkeilijä voi valita olisiko vuorossa tasavauhtista peekoota, mäki-intervalleja tai ehkä telaketjua myötätuuleen. Tutut reitit, kantahuoltamon munkit, ja samat vitsit kuin aina.

Porukkalenkistä puuttuu kilpailun ja isossa joukossa ajamisen adrenaliinia nostava jännitys. Sen kuuluukin olla ennalta-arvattava ja turvallinen – toisin kuin Munkkimiehen Poljennossa kuvaama härönkatkuinen lenkki.

Numerolappu selässä ja maalikamera sähköistää lähtötunnelman.

KILPAILUN idea on helppo ymmärtää. Kyseessä on selkeä urheilutilanne, johon valmistaudutaan ja jossa otetaan kehosta irti kaikki mahdollinen. Kilpailumaksu on vain pari kymppiä, ja useimmiten sen maksaa oma pyöräseura.

Uusien kisaajien mukaantuloa on hiukan helpotettu perustamalla aloittelijoille uusi kategoria 3. Siitä huolimatta moni aktiiviharrastaja kokee pelonsekaista kunnioitusta oikeita kisoja kohtaan, ja valitsee omien kykyjen testausalustaksi kuntoajon.

KUNTOAJOT ovat erikoinen välimuoto. Toisaalta niihin osallistuu vakionopeusryhmissä merkkiajajien perässä polkevia porukkalenkkeilijöitä, ja toisaalta niitä, jotka ajavat kilpaa oman seuran väreissä toisia vastaan.

Kuntoajot ovat kaikkein kallein tapa ajaa yhdessä. Useisiin tapahtumiin jälki-ilmoittautuminen maksaa 70 euroa, joten pari kuntoajoa kuukaudessa tekee kesäkaudella monen sadan loven lompakkoon. Jo viiden kuntoajon hinnalla saisi hankittua Shimano Ultegra -kiekot!

Sunnuntaina ajettiin Porvoon kuntoajot. Vasta aamulla päätin lähteä matkaan ja maksaa tuon osallistumismaksun. Olihan luvassa melko iso osallistujajoukko, todennäköisesti itselle sopivaa vauhtia ja kuiva keli.

Muutama mitali tallessa.
Mitä rahalla sitten saa? Järjestäjien taholta tapahtuman organisoinnin eli liikenneohjauksen, ajanoton ja ruokaa ajon jälkeen. Hiukan myös rekvisiittaa eli lähinnä muistomitalin osallistumisesta. Tässä suhteessa Porvoo on ihan hyvää kuntoajojen keskiluokkaa.

Tärkeintä antia on kuitenkin se, millaisen elämyksen tapahtuma antaa. Sen jokaine luo itse, yhdessä muiden ajajien kanssa. Sattumuksia, voittoja ja tappioita tulee puitua sekä yksin että foorumeilla ihan eri tavalla kuin porukkalenkin jälkeen.

Porvoon kuntoajon maalissa negatiiviset tunteet olivat pinnassa. Tihkusateessa ja pääjoukon kuskien jo lähdettyä paikalta totesin reissun ihan turhaksi ja rahojen menneen hukkaan.

Kolme tuntia aiemmin olin startannut vapaan vauhdin ryhmässä kisakuskien kanssa. Yllättäen tahti pysyi varsin maltillisena. Ei repiviä kiihdytyksiä ja keskinopeuskin passeli 38 km/h. Meno tuntui paljon odotuksia helpommalta.

Tietäen olevani monia kumppaneita heikompi en juuri keulilla viihtynyt, vaan pysyttelin muiden selkien takana jaksaakseni pääjoukossa ehkä maaliin saakka. Reittikin oli paljon tasaisempi kuin olin pelännyt, joten ajo ei tuottanut ongelmaa.

Reilun seitsemänkympin jälkeen alkoi sataa, ja totuuden nimissä on sanottava että väsymyksen merkkejä alkoi jo tuntua. En kuitenkaan ehtinyt mittaamaan kykyäni pysyä pelotonissa, kun 75 kilometrin kohdalla rengas alkoi tuntua pehmeältä – ja saman tien eteen tuli routavauriokuoppa, jota en ehtinyt väistää. Rengas löi vanteelle ja kumi tyhjeni hetkessä.

Kun sitten vararenkaasta irtosi pumpatessa venttiilin sielu enkä saanut sitä kierrettyä tarpeeksi tiukkaan kiinni, alkoi hymy hyytyä ja jalat jäähtyä.

Kiitos Team Rynkebyn huoltoautolle, joka sitten aikanaan tuli ja lainasi pihtejä sielun kiristämiseksi venttiilin varteen. Pääsin kuin pääsinkin liikkeelle parinkymmenen minuutin tauon jälkeen, minuuttia tai paria aiemmin minut ohittaneen 32-ryhmän perään.

Olipa hankala saada kolmekakkonen kiinni! Jalat olivat aivan puuta. Kun sitten vihdoin porukan tavoitin, pysyttelin joukossa viitisen kilometriä.

Hetken siinä levättyäni tuumasin, että en tullut hakemaan kuntoajolta porukkalenkkiä, vaan kilpailua. Toisin sanoen vaikka lopputulos olisi kuinka koominen, koittaisin irtiottoa kolmekakkosesta.

Se oli varmasti hilpeän näköistä. Setä tekee kamalasti töitä, saa ehkä parinsadan metrin eron, joka sitten kutistuu kutistumistaan. Muutama kilometri lisää, ja taas karkulainen on 32-ryhmässä.

Vielä kymppi ennen maalia tuli tilaisuus. Irtiottoa ryhmästä yritti kolme pyöräilijää. Olin ryhmässä pientareen puolella ja kesti aikansa ennen kuin pääsin yrittämään heidän peräänsä. Maksimitehot jaloista irti ja pääsinkin parinkymmenen metrin päähän karkulaisista. Krampin oireet lopettivat kuitenkin yrityksen siihen, ja oli tyydyttävä palaamaan 32:n ja sen kiinni saaneen Team Rynkebyn kanssa.
Keltainen aalto hyökyy takaa, ja karkulainen imaistaan takaisin joukkoon.

Kun lähti pääjoukon matkassa ja tuli maaliin 32:n keskinopeusryhmässä, ei tietysti kaikki ole mennyt ihan nappiin. Alun hyvä meno ja yllättäen erityisesti epäonnistuneet loppuvaiheen irtiottoyritykseni kuitenkin saavat minut muistelemaan Porvoon kuntoajoja lämmöllä.

Tuli kaaduttua saappaat jalassa, ja siitä kannatti maksaa!

Esimerkiksi Bianchi-cupin kisassa matka olisi katkennut välinerikkoon, tai parhaassa tapauksessa olisin hissutellut itsekseni maaliin. Porvoossa sain vakionopeusryhmän mukavan vetoavun. Ehkä tulinkin ostaneeksi kisan ja porukkalenkin samassa paketissa.