Tuesday, 29 April 2008

Lanterne Rouge

Bianchi cupin lähtöviivalla starttia odotti 44 kuskia. Aja-komennon jälkeen liikkeellelähtö ei ollutkaan niin räjähtävä kuin olin kuvitellut. Saattaisin hyvinkin pysyä pääjoukossa, ajattelin. Suoraa tietä hyvinkääläisten peltojen keskellä riitti satoja metrejä, ja joukon vauhti kiihtyi tasaisesti. Olin antanut eteeni avautua useamman metrin kaulan, ja ennen kuin olin saanut sen kurottua kiinni, oli edessä karkaavien vauhti kasvanut. Sain porukan nipin napin kiinni. En kuitenkaan saanut pidettyä tätä noin 50 km/h nopeutta, vaan pääjoukko karkasi vääjäämättä.

Lopulta kävi niin, että jouduin halkomaan lähes koko kisan tuulta itsekseni. Parin kierroksen ajan minulla oli peesissä muutama pyöräilijä. Vajaan kierroksen verran sain myös itse vetoapua, ja kylläpä toisen selän takana oli helppo polkea! Nämä muut häntäpään polkijat kuitenkin keskeyttivät yksi toisensa jälkeen. Niinpä huomasin olevani vihoviimeinen ja tulevani vielä varvatuksi kierroksella. Sen myötä en sitten päässyt ajamaan viimeistä kierrosta ja matka jäi 42 kilometriin.

Oli kyllä kaikkiaan antoisa kokemus - ja harvinainen: olenko koskaan ennen ollut näin tyytyväinen suorituksestani vaikka tulen viimeisenä maaliin! Kun nyt huhtikuussa pääsin 33,5 km/h, voi 35 km/h hyvinkin olla totta Tour de Helsingissä. Sillä päästään täsmälleen tavoitteeseen eli reitin polkemiseen alle neljässä tunnissa.

Pyöräkisan viimeistä tavataan muuten kutsua punaiseksi lyhdyksi, Lanterne Rouge.

Saturday, 26 April 2008

Nauhana peltojen keskellä

Tänään tuli poljettua pitkin keskisen Uudenmaan teitä. Ykkösluokan ulkoilukeli, ja sortseissa tarkeni hyvin. Satanen tuli kaikkiaan saldoksi tälle lauantaille. Keravan kevätpolkaisun reitti vedettiin läpi 10-15 kuskin voimin. Maali on sitten aikamoisen nousun päällä!

Thursday, 24 April 2008

Mukaan Bianchi cupiin

Keksin osallistua Bianchi Cupiin Hyvinkäällä ensi tiistaina. Ensimmäinen starttini pyöräkisassa, harrastajaluokassa tosin. Lauantaina käyn tutustumassa rataan ja samalla Keravan kevätpolkaisun lenkkiin.

Sunnuntai ja maanantai pitää osata ottaa levon kannalta. Tänä aamuna töihin tullessa huomasin, ettei yksi lepopäivä riitä palauttamaan tiukemmalta harjoitusjaksolta, joka alkoi Hämeenlinnan reissusta.

Tarkemmat tiedot Bianchi-cupista täällä.

Friday, 18 April 2008

Keksitauko



Hausjärvi alkaa tästä. 32 km ja 1 h 4 min takana.

JK. Kotona ollaan, 107 km takana. Melkein kolme tuntia meni 29 km/h, mutta sitten rupesi kramppaamaan. Kannattava reissu ja hyvät tiet lukuunottamatta Tuusulantietä (45), jonka pientareet ovat fillarivihaajan asfaltoimat.

Aulangolla kaikki valmiina

Aulangolla ollaan. Hyvä keli ja fiilis. Vähän raskaat jalat kun eilen innostuin kovempaan vauhtiin kuin oli tarkoitus.

Thursday, 17 April 2008

Helppoa reittisuunnittelua

Huomenna junalla Aulangolle ja fillarilla takaisin. Tässä teille vinkiksi se mukavampi reitti stadista Hämeenlinnaan. (*)

Oli helppoa suunnitella reitti Googlen karttasovelluksella maps.google.com. Klikkasin "Katso reittiohjeet" ja annoin lähtö- ja saapumispisteet. Google ehdotti moottoritietä, mutta oli todella helppoa saada se ymmärtämään vaihtoehtoinen reitti: tartuin ehdotetun reitin nivelkohdan pampulaan ja raahasin sen toiselle tielle. Google muutti sitten reitin automaattisesti kulkemaan tätä vaihtoehtoista tietä pitkin.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi se isompana.

(*)Edit: muuten hyvä reitti, mutta korvaa 45-tie jollain toisella ajokelvottomien pientareiden vuoksi.

Monday, 14 April 2008

Satanen edessä

Perjantaina olen itk-päivillä Hämeenlinnassa. Ajattelin mennä junalla sinne ja ajaa fillarilla takaisin. Pidetään peukkuja ettei sada.

Friday, 11 April 2008

Valitse hanskat huolella

Kelille kannattaa uhrata ajatus ennen liikkeelle lähtöä. Sää vaikutti tänä aamuna samalta kuin viime viikolla, jolloin kiersin tämän kolmenkympin lenkin töihin ensimmäisen kerran. Otin siis samat hanskat. Nyt olivat näpit aivan jäässä, ja piti ajella lämmitellen käsiä kainaloissa. Olisi pitänyt olla tuulenpitävät sormikkaat.

Tunti tuli täyteen jo 25 kilometrin kohdalla.

Monday, 7 April 2008

Kilometrit kortilla

Tuntuu, että tauko venyi mahdottoman pitkäksi, kun kolme päivää pysyin poissa satulasta. Vähän oli flunssaa joka pisti lepäämään. Teki kyllä hyvää siitäkin syystä, että ehti lihakset väsymään viime viikon alkupuolen ajoista.

Tänään kävin sentään pyörällä töissä ja kiersin matkamittariin 19 km lisää. Kuuntelin palatessa radiosta ohjelmaa Mitä tapahtui vuonna 1983. Jukka Hauru oli ollut Dolly Partonin konsertissa Lontoossa. Dolly muuten kutsui oikeaa tissiään nimellä Shock ja vasenta Awe :D

Vettä on luvassa lähipäivinä, joten täytyy asentaa pyyhkijät rilleihin.

Wednesday, 2 April 2008

Pyöräilijän pääsy keskustaan ei ole helppoa

Kävin aamulla Helsingin yliopistossa. Ajoin fillarin Malmin asemalle ja nostin pyörän junan kyytiin. Tein aika ikävän rikkeen, koska olin liikkeellä kiellettyyn aikaan - polkupyöriä ei saa kuljettaa junassa klo 7-9 ja 15-18. En tiedä miksi, kun junan pohjoispäässä löytyy aina tilaa.

Hulttiolinjani sai jatkoa, kun maksoin automaatilla pelkän seutulipun hinnan. Minunhan olisi pitänyt maksaa sekä Helsingin sisäinen 2,20 itseäni varten että seutulippu 3,80 fillaria varten.

Jouduin liikkumaan hiilikuitutykilläni, enkä uskaltanut jättää sitä mihinkään kadunvarsitelineeseen. Sain tehtyä yliopiston vahtimestarien kanssa diilin, mutta vain sillä ehdolla että tämä ei tule tavaksi. Entä jos minun täytyy mennä ykköspyörällä myös ensi kerralla? Saakohan parkkihalliin viedä, se olisi valvottua ja katettua tilaa?

Jäi muuten positiivinen fiilis reissusta: professori sanoi että voi luvata ainakin läpipääsyn graduni johdannon, sisältötiivistelmän ja kirjallisuusluettelon perusteella. Bonuksena sain noudettua kansalliskirjastosta tilaamani lainat.

Oli helppo pyöritellä kohti koillista, kun aamupäivän liikenne Hämeentiellä oli niin hiljaista. Eilen ja tänä aamuna on kertynyt huhtikuun laariin jo 63 km työmatkaa.