maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ensimmäinen vuoristoetappini

altitude1200m_5663-1500px
Maanantain vastaisena yönä ei tullut juuri nukuttua, koska huoneistossa oli hikisen kuumaa. En saanut ilmastointia käyntiin, ja syyksi selvisi myöhemmin, että yhden ikkunan kahva oli väärässä asennossa. Nousin ylös ennen kuin kello soi varttia yli kuusi.

Kiinnitin lisäpullotelineen satulaan, söin pikapuuron ja laittauduin matkaan. Yhdessä pullossa oli urheilujuomaa, kolmessa vettä. Taskuun sujautin kaksi energiakeksiä. Mukana kulkivat myös sisärengas, pumppu, rengasraudat sekä kamera ja kännykkä. Näillä pitäisi päästä Omaloksen ylängölle neljänkymmenen kilometrin päähän.

Ensimmäiset 15 kilometriä olisivat melko tasaista, ja loput 25 kilometriä melkein yhtämittaista nousua. Tie kipuaisi 1200 metriin, pudottautuisi 1100 metriin Omaloksen tasangolle ja nousisi uudestaan tultaessa Samarian rotkon lähtöpisteeseen. Siellä tie päättyy 1280 metrin korkeudella Xiloskalossa, jossa meidän oli tarkoitus patikoida koko perheen voimin Gigilos-vuorelle. Muut tulisivat autolla perässä.

Ajelin alkupätkän samaa vauhtia kuin sunnuntaina. Ensimmäiset serpentiinimutkat olivat jo tuttuja, ja tällä kertaa jatkoin nousua Botanical Gardenista eteenpäin. Sitä olikin sitten tarjolla ylenpalttisesti. Ensin noin 40 minuuttia yhtämittaista ylämäkeä, kunnes saavuin Lakkin kylän luo ja pidin lepotauon. Näillä kohdin oli myös muutama sata metriä jokseenkin tasaista tietä.

2nd-day_9515Rannalla ja vuoriston alaosissa kreetalaiset tiet ovat melko hyvässä kunnossa. Reikiä on vähän ja asfaltti paikoin parempaa, paikoin samanlaista kuin meillä. Ylempänä vuoristossa on sitten monenlaista tarjolla. Joillekin pätkille on vedetty sileää uutta päällystettä, toisissa kohdissa taas on hyvinkin karkeaa. Erityisesti alamäkivauhdeissa pitää olla hereillä kuoppien varalta. Olin tyytyväinen valittuani alle tavallista kestävämmät renkaat eli Michelinin 25mm Krylion Carbonit.

Kahdeksansadan metrin korkeuden jälkeen mäet jyrkkenivät ja tie kapeni. Liikennettä oli sen verran, että mutkissa ei kannattanut leikata kuin tien keskikohdalle. Sisäreunaan ei aina kannata taittaa siksikään, että tie on jyrkin juuri siinä kohdassa. Maisemat alkoivat olla stadilaisen työmatkapolkijan päätä huimaavia.

Sanotaan, että kilometrin korkeudessa on reilusti viileämpää kuin merenpinnan tasolla. En huomannut mitään eroa, ja olikin tarpeen aika ajoin kastella pää. Varjoa tällä reitillä ei ole tarjolla kuin ihan aikaisin aamulla tai myöhään illalla, sen verran kohtisuoraan aurinko paahtaa kesällä.

Hyvä ja voimia antava hetki oli nähdä meri saaren eteläpuolella. Kyllä tämä tästä taittuisi.

2nd-day_9521Juuri kun olin ehtinyt vakuuttua, ettei ylämäki lopu ikinä, tulikin aika lasketella Omaloksen tasangolle. Pitkän suoran tarjoaman kuudenkympin vauhdin katkaisi vuohilauma.

Tasangolta oli vielä ajettava hivuttava parin kilometrin pituinen loiva ylämäki tapaamispaikkaan eli Samaria-rotkon alkupisteen kahvilaan. Tuntui jo, että voimat olivat ehtyneet, kunnes pari sataa metriä ennen määränpäätä ohi ajoi oman porukan auto. Sen siivittämänä purin hammasta ja väänsin itseni perille saakka.

2nd-day_5634Palautuminen oli nopeaa, kun sai hengähtää hetkisen kahvilassa ja lisää evästä. Lähdimme kapuamaan Gigilos-vuoren rinnettä, mutta mainostetusta helppoudestaan huolimatta se oli kivinen ja hankala (kuva on reitin helpoimmasta kohdasta). Retkikuntamme heittikin pyyhkeen kehään muutaman sadan metrin nousun jälkeen.

Paluumatka sujuikin sitten kuin itsestään. Peesasin pitkän matkaa maanviljelijän avolavamaasturia ja ohitimme varovaisesti ajavia turisteja. Nousu Omalokselle oli vienyt reilut kolme tuntia ja paluu hotellille sujui alle tunnissa.

Ajo Plataniaksesta Xiloskaloon ja takaisin oli ensimmäinen kokemukseni vuoristosta eikä taatusti jää viimeiseksi. Fiilis onnistuneen reissun jälkeen oli yhtä hieno kuin viime kesänä Vätternrundanin maalissa.

Ei kommentteja: