Tuesday, 30 June 2009

Välipäivänä rotkoon ja järveen

3rd-day_5732Tiistaina pidin välipäivän pyöräilystä. Se oli kuitenkin varsinaista aktiivilepoa: Imbrosin rotkon kivikossa kävelimme rannalta ylös kohti vuoristoa kahdeksan kilometrin matkan. Helle oli aikamoinen, ja matkaan kului yli kolme tuntia. Reissun jälkeen kävimme vielä uimassa Kournas-järvessä.

Tapasimme Kreetalla asuvat englantilaistuttumme. Omaloksen valloituksesta kertoillessani tulin maininneeksi, että aamulla voisin vaikka polkaista katsomaan Kissamoksen kaupunkia. Kun tuli vähän yllätyksenä itsellekin tällainen suunnitelma, niin päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa keskiviikkoaamuna selvää pohjoisrannan vanhan valtatien pyöräilykelpoisuudesta.

Monday, 29 June 2009

Ensimmäinen vuoristoetappini

altitude1200m_5663-1500px
Maanantain vastaisena yönä ei tullut juuri nukuttua, koska huoneistossa oli hikisen kuumaa. En saanut ilmastointia käyntiin, ja syyksi selvisi myöhemmin, että yhden ikkunan kahva oli väärässä asennossa. Nousin ylös ennen kuin kello soi varttia yli kuusi.

Kiinnitin lisäpullotelineen satulaan, söin pikapuuron ja laittauduin matkaan. Yhdessä pullossa oli urheilujuomaa, kolmessa vettä. Taskuun sujautin kaksi energiakeksiä. Mukana kulkivat myös sisärengas, pumppu, rengasraudat sekä kamera ja kännykkä. Näillä pitäisi päästä Omaloksen ylängölle neljänkymmenen kilometrin päähän.

Ensimmäiset 15 kilometriä olisivat melko tasaista, ja loput 25 kilometriä melkein yhtämittaista nousua. Tie kipuaisi 1200 metriin, pudottautuisi 1100 metriin Omaloksen tasangolle ja nousisi uudestaan tultaessa Samarian rotkon lähtöpisteeseen. Siellä tie päättyy 1280 metrin korkeudella Xiloskalossa, jossa meidän oli tarkoitus patikoida koko perheen voimin Gigilos-vuorelle. Muut tulisivat autolla perässä.

Ajelin alkupätkän samaa vauhtia kuin sunnuntaina. Ensimmäiset serpentiinimutkat olivat jo tuttuja, ja tällä kertaa jatkoin nousua Botanical Gardenista eteenpäin. Sitä olikin sitten tarjolla ylenpalttisesti. Ensin noin 40 minuuttia yhtämittaista ylämäkeä, kunnes saavuin Lakkin kylän luo ja pidin lepotauon. Näillä kohdin oli myös muutama sata metriä jokseenkin tasaista tietä.

2nd-day_9515Rannalla ja vuoriston alaosissa kreetalaiset tiet ovat melko hyvässä kunnossa. Reikiä on vähän ja asfaltti paikoin parempaa, paikoin samanlaista kuin meillä. Ylempänä vuoristossa on sitten monenlaista tarjolla. Joillekin pätkille on vedetty sileää uutta päällystettä, toisissa kohdissa taas on hyvinkin karkeaa. Erityisesti alamäkivauhdeissa pitää olla hereillä kuoppien varalta. Olin tyytyväinen valittuani alle tavallista kestävämmät renkaat eli Michelinin 25mm Krylion Carbonit.

Kahdeksansadan metrin korkeuden jälkeen mäet jyrkkenivät ja tie kapeni. Liikennettä oli sen verran, että mutkissa ei kannattanut leikata kuin tien keskikohdalle. Sisäreunaan ei aina kannata taittaa siksikään, että tie on jyrkin juuri siinä kohdassa. Maisemat alkoivat olla stadilaisen työmatkapolkijan päätä huimaavia.

Sanotaan, että kilometrin korkeudessa on reilusti viileämpää kuin merenpinnan tasolla. En huomannut mitään eroa, ja olikin tarpeen aika ajoin kastella pää. Varjoa tällä reitillä ei ole tarjolla kuin ihan aikaisin aamulla tai myöhään illalla, sen verran kohtisuoraan aurinko paahtaa kesällä.

Hyvä ja voimia antava hetki oli nähdä meri saaren eteläpuolella. Kyllä tämä tästä taittuisi.

2nd-day_9521Juuri kun olin ehtinyt vakuuttua, ettei ylämäki lopu ikinä, tulikin aika lasketella Omaloksen tasangolle. Pitkän suoran tarjoaman kuudenkympin vauhdin katkaisi vuohilauma.

Tasangolta oli vielä ajettava hivuttava parin kilometrin pituinen loiva ylämäki tapaamispaikkaan eli Samaria-rotkon alkupisteen kahvilaan. Tuntui jo, että voimat olivat ehtyneet, kunnes pari sataa metriä ennen määränpäätä ohi ajoi oman porukan auto. Sen siivittämänä purin hammasta ja väänsin itseni perille saakka.

2nd-day_5634Palautuminen oli nopeaa, kun sai hengähtää hetkisen kahvilassa ja lisää evästä. Lähdimme kapuamaan Gigilos-vuoren rinnettä, mutta mainostetusta helppoudestaan huolimatta se oli kivinen ja hankala (kuva on reitin helpoimmasta kohdasta). Retkikuntamme heittikin pyyhkeen kehään muutaman sadan metrin nousun jälkeen.

Paluumatka sujuikin sitten kuin itsestään. Peesasin pitkän matkaa maanviljelijän avolavamaasturia ja ohitimme varovaisesti ajavia turisteja. Nousu Omalokselle oli vienyt reilut kolme tuntia ja paluu hotellille sujui alle tunnissa.

Ajo Plataniaksesta Xiloskaloon ja takaisin oli ensimmäinen kokemukseni vuoristosta eikä taatusti jää viimeiseksi. Fiilis onnistuneen reissun jälkeen oli yhtä hieno kuin viime kesänä Vätternrundanin maalissa.

Sunday, 28 June 2009

Tutustuminen serpentiiniin

Fillarin kuljetus lentokoneella on yksinkertaista, jos ei halua vuokrata suojalaukkua ja purkaa polkupyörää. Lähtöselvityksessä päästettiin vähän ilmaa pois renkaista ja tanko käännettiin poikittain. Varoitustekstit varovaisesta käsittelystä paikalleen ja siinä se. Kreetalla Hanian lentokentällä pyörä tuli ensimmäisenä matkatavarahihnalta ja vieläpä moitteettomassa kunnossa. Takseihin ei Haniassa fillaria saa, mutta minä saatoin taluttaa Bianchin turistibussin tavaratilaan. Vaivatonta kerta kaikkiaan!

1st-day_9497Sunnuntaina eli reissun ensimmäisenä aamuna päätin käydä tutustumassa vuoriston serpentiineihin ennakkoon. Maanantaina olisi vuorossa koko matkan kohokohta eli ajo Omaloksen tasangolle.

Asuimme Plataniaksessa, joka on suurehko turistikylä Haniasta länteen. Sen sijainti on pyöräilijän näkökulmasta aika mainio: vuoristotiet alkavat parinkymmenen kilometrin etäisyydellä. Se onkin juuri sopiva matka lämmittelyyn.

Keli Kreetalla oli juhannuksen jälkeisellä viikolla miellyttävä. Mittari pysytteli enimmäkseen alle kolmenkymmenen asteen, ja aamuseitsemältä oli miellyttävät 20° C.

Yllättävän nihkeästi tuntui kuitenkin pyörä kulkevan. Olin jo aivan hiessä, kun saavuin ensimmäisen serpentiinitien juurelle muutama kilometri Fournesin kylästä etelään. Selitys löytyi tietysti siitä, että koko matka oli ollut pientä nousua merenrannalta reiluun sataan metriin.

1st-day_9498Serpentiinitie ei ole fillarilla juuri sen kummempi kuljettava kuin mikä tahansa muukaan mäki. Se kuitenkin näyttää ihan erilaiselta kuin mikään muu. Se tuntuu haastavan kaksintaisteluun, julistavan, että tämä on nyt totinen taival, tätä sinä tulit hakemaan.

Ensimmäisen päivän annokseksi riitti ajolinjojen hakeminen neulansilmämutkissa, penkistä ja putkelta ajon vuorottelun kokeilu ja mäen "maistelu". Ylämäkeä kun tuntui riittävän aina vaan, lopetin Botanical Gardenin kohdalla noin kolmessasadassa metrissä.

Paluumatka olikin sitten nopea, valtaosa alamäkeä. Hotellilla olin 40 kilometrin lenkin jälkeen jo yhdeksältä – koko päivä edessä. Se kului perheen kanssa Haniaan tutustuessa ja lasipohjaveneretkellä. Kävimme mm. sukeltamassa saksalaisen pommikoneen hylylle Agii Theodori -saaren edustalla.

HUOM: jos et näe matkakertomuksen jatkoa ruudulla, klikkaa alareunasta linkkiä Uudempi teksti

Wednesday, 17 June 2009

Valkoiset vuoret odottavat

Valmistelut matkaa varten on nyt tehty. Tänään löysin vitosella putkihuivin, josta saan aurinkosuojan kypärän alle. Fillariin vaihdoin vähän tuhdimmat 25mm Krylion Carbon -renkaat ja lisäpullotelineen satulan taakse.

Odotettavissa on aamulenkkejä pohjoisrannan teitä pitkin ja yksi vuoristopäivä.

Lähikulmien mäkiä on tullut ajettua tavallista enemmän, esimerkiksi eilen viidesti Kehä3:n mäkeä Kuusikossa edestakaisin. Eipä sen 700 metrin pituiset rinteet juuri vastaa nousua Valkoisille vuorille, jossa 40 kilometrin mittainen tie kohoaa 1280 metriin. Siitä jatkamme porukalla patikkapolkua ylös. Paluumatkalla merenpinnan tasoon ei sitten tarvitse paljon kampea kiertää.

Thursday, 11 June 2009

Jalustan kuljetus fillarilla

Pyöräilevä valokuvaaja tarvitsee jalustaa, mutta kuinka sen kuskaisi fillarilla? Itse olen ratkaissut tilanteen niin, että käytän monopodia eli yksijalkaista. Parin kilon painoinen järjestelmä pysyy sen päällä vakaana.

DSC_5527Aina ei ole mukana riittävän isoa reppua, johon monopodin survoisi. Se voi kuitenkin sitoa vaikka nippusiteillä rungon vaakaputkeen. Tämän systeemin huono puoli tietysti on, että nipparit täytyy katkaista, kun jalustaa tarvitaan. Sopii siis vain rajoitetuissa tapauksissa.

DSC_5530Näppärämpi ja tukevampi tapa on käyttää pumpun mukana tullutta runkokiinnikettä. Maasturin valaisimen akkuja varten tuli kaksipuoleinen kiinnike, johon saa näppärästi sekä pumpun että monopodin.

Lisää kuvia erilaisista ratkaisuista Flickr-galleriassa. Tietääkseni kiinnittimiä voi ostaa ilman pumppuakin.

Thursday, 4 June 2009

Palaute - sehän toimii!

Soitin eilen aamulla rakennusvirastoon edellisessä entryssä mainituista tietöistä, ja iltapäivällä töistä kotiin pyöräillessäni oli Suutarilaan pyörätien reunaan ilmestynyt tietyön varoituskyltti. Sattumaa vai erittäin nopeaa toimintaa?

Tuesday, 2 June 2009

Varo railoja!

Pyöräilykausi on päässyt hyvään vauhtiin. Kilometrit karttuvat, mutta kevyen liikenteen väyliä vältellen. Syynä tähän on, että rakennusvirasto on villiintynyt tekemään tietöitä pyöräilijät unohtaen.

Esimerkiksi Pukinmäessä Rälssintiellä tien poikki on kaivettu oja, joka on sitten peitetty sepelimurskeella. Ajoradan osalta tähän päälle on tehty tilapäinen asfaltti, mutta pyörätiellä se puuttuu. Murskeen pinta on viitisen senttiä asfaltin reunoja alempana. Seuraus on, että terävät kynnykset pakottavat kapearenkaisella pyörällä ajavan pysähtymään ja taluttamaan fillarinsa.

Samankaltaisia teräviä kynnyksiä on Suutarilassa Kehä3:n eteläpuolella. Yksi kaivanto on erityisen huomaamaton, eikä sitä ole edes merkitty millään tavoin. Onneksi olin hoksottimet hereillä ja ehdin jarruttaa.

Ei taida ihan vielä olla HILA - Pyöräilijöiden palautekanava kaupunkisuunnitteluvirastolle valmis? Kun se saadaan käyttöön, pitää kaupungin virkaorganisaatiossa olla systeemit, joilla palautteet menevät jakeluun ja vaikuttavat toimintaan.