Monday, 31 January 2011

"Raatteen tie" á la Helsinki

Jos matkasi sattuu kulkemaan Ohrahuhdantietä Tuusulantien itäpuolella, tiedät kuinka mahdottomaksi tie voi mennä, kun sitä ei aurata eikä lanata koko talvena. Yrität pysyä pystyssä ja polkea, mutta muhkurainen jää ja sohjo heittelee fillaria yllätyksellisesti tien laidalta toiselle. Kaatuminen on sillä ja hilkulla melkein joka polkaisulla. Törmäys vastaantulevien ja pysäköityjen autojen kanssa on ollut lähellä monta kertaa. Eipä ihme, että aamun menomatkan korkein syke osui Ohrahuhdantien ponnisteluihin. Tarvitaanko vahinkoja tai kenties ruumiita, ennen kuin tuota pätkää hoidetaan kuntoon?

Muutoin talvipyöräilyn moninaisuus näytti parempia puoliaan, kun suurin osa väylistä oli kovapintaista. Ohrahuhdantietä lukuun ottamatta fiilis oli korkealla. Mikä siinä muuten on, että mennessä kesti 1h 15min ja keskisyke oli 153, kun palatessa tulin viisi minuuttia nopeammin ja syke oli silti vain 139?

Thursday, 27 January 2011

Mitä tekisit kahdella miljoonalla?

Pyöräilyyn on nyt tänä vuonna käytettävissä kaksi lisämiljoonaa Helsingissä. Mitä sinä sillä tekisit?

Kaupunkifillari-blogissa on Martin blogikirjoitus tästä aiheesta. Kommentoi ja vaikuta. Tuskin koskaan on pyöräilyolosuhteisiin vaikuttaminen ollut yhtä helppoa. Martti istuu yleisten töiden lautakunnassa ja vaikuttaa sitä kautta varsin suoraan päätöksentekoon.

Saturday, 22 January 2011

Vie pyöräsi huoltoon nyt

Hain juuri maasturini huollosta. Nyt on uudet ketjut ja takapakka sekä tukevat lokasuojat. Lisäbonuksena fillari oli myös putsattu samalla. Pajalla ei ollut jonoa, vaan sain pyörän takaisin seuraavana päivänä.

Kun keväällä koittaa se ensimmäinen lämmin ja aurinkoinen päivä, jolloin paljas asfaltti hohtaa, tulee monille vastustamaton hinku ottaa talven varastossa seissyt fillari liikenteeseen. Aika monen osalta se tarkoittaa kuitenkin pyörän viemistä ensin kausihuoltoon. Näin sen talvella ripeästi palvelevan pajan ovelle muodostuukin hetkessä kymmenien pyörien jono. Siinä vaiheessa voit heittää hyvästit ajatukselle polkaista lenkille seuraavana päivänä.

Ajattele tuota kevätpäivää jo nyt, ja hoida pyöräsi kuntoon ajoissa.

Thursday, 20 January 2011

Baby is back!

Cervélo pääsi vihdoinkin kotiin! Oi että tekee mieli päästä sillä baanalle. Kesä, tule jo!

Syyskuussa auto kääntyi eteeni ja fillarista tuli romua. Neljä kuukautta Cervélolla meni pajalla. Puolet ajasta kului siihen, että odottelimme "Suomen nopeimmasta pyöräkaupasta" tilattua etuhaarukkaa. Onneksi sen sitten lopulta sai Velosportin kautta. (kuvassa vanha haarukka)

Wednesday, 19 January 2011

Suomi Fillaroi heinäkuussa

Heinäkuun alussa on tiedossa kiinnostava kuntoilutapahtuma, kun Suomi Fillaroi eli SF Tour ajetaan Oulusta Helsinkiin. Matkaa kertyy 724 kilometriä.

Tämä "Suomi Juoksee"-happeningin malliin muovailtu tapahtuma ajetaan kuutena päivänä, joten päiväetapit ovat lyhyitä. Ratkaisun hyvä puoli on, että tapahtuma sopii laajalle kuntoilijajoukolle, ja porukka pysyy hyvävoimaisena perille saakka.

Lomaviikkoja ei kovin monta ensi kesänä ole, enkä haluaisi käyttää yhtä niistä tähän. Tuon matkan ajo porukassa olisi hauskaa, mutta entä jos tuon polkisi kolmessa päivässä? Sillä tavoin tulisi oikean tekemisen tuntua pyörän päällä, kun olisi sentään 240 kilometrin päiväetappeja.

Ajamalla omaan tahtiin menettää järjestäjien hoitamat varustekuljetukset, saunat ja ohjelmat. Niissä on kuitenkin puolet tapahtuman ideasta, joten vaikeaksi menee päättää mitä tekisi. Ehdotuksia? Mitä itse tekisit?


Asiasta kuuseen. Tänään kävin sportti-spinningissä ja meno maistui hyvin. Syke pysyi viisi minuuttia yli 95 %:ssa ja lähes yhdeksän minuuttia yli 90 %:ssa. Saas nähdä painaako huomenna työmatkalla.

Monday, 17 January 2011

Vähemmällä lujempaa

Viime vuonna tuli ajettua yli 3000 kilometriä vähemmän kuin edellisenä. Miten siinä sitten kävikin niin, että fillari kulki paremmin kuin ennen!

Vätternrundanin aikani parani toista tuntia eli alle yhdeksään. Onnistuin siis vähemmällä treenaamisella ajamaan tärkeimmän kuntoajoni huomattavasti lujempaa kuin edellisellä kerralla.

Määrän sijaan olen kasvattanut laatua.

Harjoittelussa on tapahtunut muutos tasaisesta ajelusta kohti tiukempia vetoja. Porukkalenkeillä olen ottanut halukkaasti vetomiehen paikan. Rinnekodin mäkeä on tullut sahattua useammankin kerran.

Olen oppinut tekniikkaa ja taktiikkaa. Pystyn myös puristamaan lähemmäs voimieni rajoja, kun tiedän kuinka paljon voi puristaa ennen katkeamista.

Tänä vuonna kasvatan korkeasykkeisten treenien osuutta edelleen spinningin ja mäkiharjoitusten avulla. Ehkä jonain päivänä huomaan tekeväni jo ihan luontevasti sitä, mitä oikeatkin urheilijat: intervalliharjoituksia.

Saturday, 15 January 2011

Kampipainia lumen keskellä

Tämä talvi ei ole ainakaan Helsingin näkökulmasta ollut pyöräilijälle suotuisa. Lunta ja pakkasta on piisannut enemmän kuin on pyydetty. Työmatkaan menee tupla-aika kesäkeliin verrattuna, vaikka keskisykkeet ovat samat.

Pyöräteiden auraaminen on luonnollisesti haasteellinen juttu, kun kalusto ja eurot meinaavat loppua kesken. Silti taitaa olla työn suunnittelussakin parantamisen varaa. Esimerkiksi Pitäjänmäentien ja Konalantien risteyksessä on Konalantien molemmpin puolin kohta, jossa lumet jäävät paksuksi mössöksi tai peräti korkeaksi kasaksi, kun taitaa mennä aurausalueen raja juuri siinä. Pitkin Turuntien kevyen liikenteen väylää ajetaan niin kevyellä otteella, että pintaan jää pari senttiä.

Kun ulkoajelut ovat jääneet vähiin, olen turvautunut harjoitusrulliin ja tammikuun alusta lähtien myös spinningiin. Se tarjoaa hyvän keinon päästä maksimisykkeisiin myös talvella.