Tuesday, 25 October 2011

Äärimmäisiä osia

Talvi, tuo katkennut lenkki pyöräilykauden ketjussa, tuo reikä vuodenkierron sisäkumissa, on äärimmäisyyksien aikaa. Talvipyöräilyssä kovimmalla koetuksella ovatkin ääriosat eli varpaat, sormet ja pää.

Jalat

Mitä reippaampi vauhti, sitä herkemmin varpaat jäätyvät pakkaskeleillä. Kylmä ilmavirta viilentää jalkaterän äkkiä ilman kunnollisia kenkiä ja kenkäsuojia. 

Plussakeleillä jalassani on kesäkengät, joko maantie- (Sidit, takana) tai maastokengät (Adidakset, keskellä). Kun niiden päälle laittaa ohuet aika-ajoon tarkoitetun kenkäsuojat, ei viima kylmetä. Tällä tavoin pärjään noin 8 asteeseen. Lämpötilan laskiessa laitan paksumman ja kastumista estävän kenkäsuojan.

Pakkaskelillä käytän Shimanon MW80-kenkiä (edessä). Pikkupakkasilla ne menevät sellaisenaan. Noin -7°:ssa ja sitä kylmemmässä laitan lisäksi kenkäsuojat päälle.

Pohjassa olevan klossin kautta tulevaa kylmää vastaan ei taida olla muuta neuvoa kuin hankkia ylikokoiset kengät ja niihin tuplapohjalliset tai paksut talvisukat.

Kädet

Omat näppini pärjäävät puolisen tuntia miltei millä hanskoilla tahansa, mutta ovatkin sitten pidemmillä matkoilla melkoisen kylmänherkät. Kun työmatkani talvioloissa kestää puolisentoista tuntia tai ylikin, on käsineillä väliä.


Nollan tai muutaman lämpöasteen tienoilla pyöräily sujuu mukavasti joko Sinisalon hiihtohanskoilla (vasemmalla) tai Shimanon lobstereilla (toinen oikealta). Niissä on peukun lisäksi vain kaksi sormiosastoa, jolloin sormet pystyvät vähän lämmittämään toisiaan.

Pikkupakkasilla käytän tavallisia talvihanskoja (toinen vasemmalta), mutta en ole niihin oikein tyytyväinen. Kovemmilla pakkasilla pidän Columbian lasketteluhanskoja. Ne ovat todella lämpimät, parhaimmillaan -15–20°:ssa. Harmi vain, että ne alkavat pikkuhiljaa hajoamaan.

Asensin työmatkafillariin syksyllä nousukahvat. Ne ovat aika jäätävät jo nollan vaiheilla. Niissä pitäisi vuorata paitsi varsinainen kädensija, myös tankoon kiinnittyvä rengasosa. Saa nähdä taipuuko tankonauha tarpeeksi.

Pää

Pää lienee se ruumiinosa, jonka suojauksessa pyöräilijöiden tarpeet eroavat toisistaan eniten. Osa haluaa pipon tai balaclavan/kasvosuojan jo nollakeleillä, osa ei käytä lippistä kummempaa päähinettä ikinä.


Asics-juoksulippiksen löysin äskettäin Prismasta 15 eurolla. Se on ollut hyvä sadekeleillä, sillä sen lippa suojaa silmälaseja kastumiselta, ja se myös lämmittää sopivasti alkumatkasta. Myös ohut Haglöfsin polyester-pipo on yllättävän lämmin. Molemmat myssyt päätyvät useimmiten taskuun jo puolimatkasta. Tätä lämmönsäätelyä tarvitaan, sillä työmatkasykkeeni on usein yli 80 % maksimista.

Haglöfsin paksumpi pipo mahtuu juuri ja juuri kypärän alle. Kun se lisäksi suojaa myös korvia, sillä pärjää kovemmassakin pakkasessa. 


Toivottavasti nämä ja pari viikkoa sitten Talvipyöräily on nastaa -postauksessa annetut vinkit auttavat sinua pitämään ketjun kireänä myös vähäkesäisinä kuukausina!

Thursday, 20 October 2011

Vaatteet päällä suihkussa - entä sitten?

Tänään oli mitä tavallisin syyskeli. Töihin mennessä oli tarjolla luomusuihkua navakassa vastatuulessa. Paluumatkalla oli tyyntä ja aurinko paistoi.

Työpaikallani on pukuhuone vaatekaappeineen ja suihkuineen. Sieltä kuitenkin puuttuu kuivauskaappi. Tällaisina päivinä ei ole toivoakaan saada läpimärkiä ajovaatteita kuivaksi ennen kotiinlähtöä.

Hyvä työnantajat ja kiinteistöpäälliköt. Jospa siis hankkisitte pukuhuoneisiin kuivauskaapit. Jos käyttäjiä on vähän ja sijoitustila löytyy pukuhuoneen ulkopuolelta, voi kimppakaapillakin pärjätä. Jos kuivat vaatteet estävät muutamat vilustumiset, on kaapin viemä viisisatanen pieni investointi.

Tuesday, 18 October 2011

Askel kerrallaan kohti ensimmäistä kisaa

Ensi kesän maantiekisoissa starttiviivalle asettuu useampikin ensikertalainen. Millainen mahtaa olla talvitreenien raskas polku kohti Lattomeriajoa, tuota kotimaisen kauden avausta Porissa ensi huhtikuussa?

Fillarifoorumilta löytyi äkkiä seuraa, kun alettiin puhua suunnitelmista ruveta kisaamaan. Pitäisikö peräti organisoitua Painonvartijoiden kaltaiseksi vertaistukiryhmäksi tsemppaamaan treeneihin silloinkin, kun räntää räimii naamaan?

Viime lauantaina kävin tekemässä ensimmäisen treenini tavoitteen saavuttamiseksi Herttoniemen Majavatien pään portaissa. 3x2 portaat ylös ja lyhyt palautus välillä – niin ja tietysti matkat fillarilla.

Wednesday, 12 October 2011

Talvipyöräily on nastaa!


Talvipyöräilyä on kahdenlaista: toisaalta se käy kuntoilusta työmatkoilla, toisaalta se tarjoaa nautinnollisia vapaa-ajan elämyksiä siinä kuin hiihtokin. Kun varustus ja asenne ovat kohdillaan, ei mikään estä ympärivuotista pyöräilyä.

Tänä aamuna töihin lähtiessä oli vain yksi lämpöaste, ja heräsi tarve kaivella lämpöisempää varustusta. Ensi kerran tänä syksynä oli jalassa pitkät housut ja kädessä hiihtohanskat.

Talvi on pyöräilijän näkökulmasta vielä vaihtelevampi vuodenaika kuin kesä. Tarjolla on monenlaista keliä viiden lämpöasteen vesisateesta miinus kolmenkympin kuulaisiin pakkasiin. Tien pinta voi olla kuiva, märkä, jäinen, luminen sekä kaikkea näitä muutaman sadan metrin matkalla.

Asennetta vaativat sopeutuminen kesää hitaampaan matkantekoon, sileän asfalttipinnan muuttuminen ajoittain haasteelliseksi lumipoluksi ja kylmänkestävyys. Myös alkutalven pimeys voi masentaa, mutta toisaalta lopputalven kirkkaat päivät puolestaan ovat upeita.

Jos yhtenä pyöräilymotiivina on kuntoilu, antaa talvipyöräily hyvän mahdollisuuden peruskestävyyden rakentamiseen. Keväällä on sitten hyvä siirtyä vauhtikestävyyden kehittämiseen, kun kuntopohja on kohdillaan.

Talvipyöräilyssä ei maantiepyörällä pärjää. Tarvitaan fillari, johon saa leveät, kuvioidut renkaat. Ne pitävät lumella hyvin ja jäälläkin kohtalaisesti. Pahimmissa jääkeleissä on syytä olla nastarenkaat, ja välillä olen ajanut nastoilla läpi talven. Vannejarrun pitävyyttä talvikeleissä monet arvostelevat ja vannovat levyjarrujen nimeen. Omien kokemusteni mukaan molemmilla pärjää. Muista etu- ja takavalo sekä heijastimet - myös päivällä, jos on vähänkään hämärää.

Pukeutuminen on talvipyöräilyn taiteenlaji. Vaatteiden pitää suojata kylmältä ja viimalta, ja silti niiden on hengitettävä. Mitä pidempi matka, sitä olennaisempaa on oikea vaatetus. Pikkuhiljaa talvipyöräilijä oppii omat tarpeensa. Esimerkiksi toiset haluavat suojata kasvonsa pakkasilla, minä taas en.

Itse pidän kerrospukeutumisesta. Työmatkani on kesällä tunnin suuntaansa ja talvella puolestatoista kahteen tuntiin. Sen aikana on hyvä voida muuttaa varustusta olotilan mukaan. Lähtökohtaisesti moni hiihtovaate sopii myös pyöräilyyn. Ainoa erityispiirre, johon kannattaa kiinnittää huomiota, on selän suojaaminen. Pyöräilyssä kun selkä on taipuneena, ja kaistale jää helposti paljaaksi.

Vuodenajan vaihtuminen sai myös Kotilieden toimittajan ottamaan yhteyttä ja kysymään vinkkejä talvipyöräilyä aloittavalle. Lehteen tulee pieni juttu aiheesta. Jätä kommentti, jos sinulla on hyviä neuvoja!

JK. Kirjoitin 25.10. blogitekstin käsien, jalkojen ja pään suojaamisesta talviajossa.

Monday, 10 October 2011

Hyvää turvallisuuskehitystä

Kevyen liikenteen kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet tänä vuonna selvästi, kertoo uutinen. Tammi-syyskuussa on kuollut Suomessa vain yhdeksän pyöräilijää. Varsinkin yli 64-vuotiaiden onnettomuudet ovat vähentyneet.

En osaa hahmottaa mitkä tekijät ovat keskeisiä tässä hyvässä kehityksessä. Riskiryhmien vähentynyt pyöräliikenne? Asenteet? Parantunut liikenneympäristö? Mitä mieltä olet?

Muistakaa käyttää valoja myös harmaassa syksysäässä. Se auttaa havainnoinnissa paitsi autoilijoita, myös meitä muita kevyen liikenteen kulkijoita.

Sunday, 2 October 2011

Kisa-ajoa Keinukalliossa ja kotimatkalla

Keravan Keinukalliossa ajettiin tänään cyclocrossin SM-kisat. Kävin katselemassa miesten elite-luokan lähdön. Tunnin ajan kilpakuskit kiersivät teknisesti helpohkoa, mutta kovaa kuntoa vaativaa 2,8 kilometrin lenkkiä. Kamera oli mukana ja napsin vinon pinon kuvia, jotka latasin Googlen kuvagalleriaan.

Paluumatka Keravalta oli tarkoitus ajaa tiukan vastatuulen vuoksi hissuksiin, mutta toisin kävi. Keravalta lähti myös cx-kuski, jonka perässä päätin pysyä, vaikka jouduin nostamaan vauhdin ylös mukavuusalueelta. 

Ensin pysyttelin parinkymmenen metrin päässä hänen takanaan, mutta Korson risteyksessä hän pysähtyi, eikä auttanut kuin mennä eteen. Sitten huomasinkin, että olin saanut varjon, joka nyt vuorostaan pysytteli parinkymmenen metrin päässä. En sitten kehdannut laskea tahtia, kun olin nokkamieheksi joutunut. Tai eipä kai kyse ollut kehtaamisesta, vaan pikemminkin olin tyytyväinen, että sain kirittäjästä hyvän syyn tehdä töitä tosissani.

Kotona katselin Garminin datasta, että keskisyke oli 163. Se on minulle huomattavan paljon kahdenkympin matkalla, kun anaerobinen kynnykseni on Pajulahdessa elokuussa mitattuna 160.