Thursday, 22 December 2011

Sunday, 11 December 2011

Nautiskelijoita täyttömäellä

Olipa tänään paljon kansaa Malminkartanon täyttömäellä. Ei tietysti ihmekään, kun eilinen sää ei houkutellut ulkoilemaan ja nyt keli oli kuin eri elokuvasta.

Portaiden nousut piti skipata, kun pyöräilykengät eivät saaneet otetta jäisistä rappusista, mutta tulipa huipulla käytyä kahdeksan kertaa fillarilla ja kerran jalkaisin. #hyväolo

Saturday, 10 December 2011

Espoossa lipsuu

Kuinka kummassa Espoo ei saa pidettyä kevyen liikenteen pääväyliä kulkukelpoisina kuin ajoittain? Perjantaina menin töihin tavallista myöhemmin, eikä kymmeneen mennessä ollut ainakaan Turuntien tai Espoontien pyöräteille tehty mitään. Helsingin puolella pystyi kyllä ajamaan, mutta Espooseen tultaessa piti monessa kohtaa mennä ajoradalle tai kaltevalle nurmipientareelle, kun nappularengas ei riittänyt peilijäisessä alamäessä. Helpommissakin kohdissa tuli luisteltua niin, että kaatumiset oli lähellä.

Sama ero oli havaittavissa viime talvena, kun tein työmatkaa Tapanilan kupeesta Mankkaalle: kunnalla on väliä.

Kysyessäni asiaa luottamushenkilöltä sain vastaukseksi, että resurssit eivät riitä. Ajoradat on kuitenkin aurattu ja suolattu jo ensiliukkaista lähtien, ja myöhemmin talvella auroja kiertelee myös kevyen liikenteen väylillä. On helppo sanoa, ettei raha riitä. Kyse on kuitenkin arvovalinnasta: siitä mihin raha halutaan laittaa. Laskemalla hoitoluokitusta joillakin katuosuuksilla voidaan sitä nostaa joillakin kevyen liikenteen väylillä.

Thursday, 8 December 2011

Leveä nappula töihin

Tulkoon lunta tai räntää - kunhan tulee jotakin eikä tarvitse ajaa pelkällä jäällä. Hetken aikaa arvoin 1.75 leveän Marathon Winterin ja 2.25 Smart Samin välillä.

Monday, 5 December 2011

Ovatko kaupunkifillaristit elitistisiä snobeja?

Salon.comin pyöräilijöiden ja muiden kadunkäyttäjien vastakkainasettelua käsittelevä artikkeli Are urban bicyclists just elite snobs? on hyvin kirjoitettu ja sisältää monta oivaltavaa näkökulmaa. 

Yksi artikkelin kiinnostava osa liittyi liikennesuunnittelun perusteisiin. Se pani miettimään esimerkiksi sitä, onko lähtökohtana kyseessä puhtaasti liikennemäärät, kun Helsingin pyöräilyn pääväylät risteilevät Viikin, Haagan ja Kauppatorin muodostamassa kolmiossa. 

Sunday, 4 December 2011

Lajit kohtaavat huipulla

Olen tykästynyt Malminkartanon mäkeen, jossa olen käynyt useampana viikonloppuna tekemässä pieniä voimaharjoittelusarjoja, esim. 5x fillarilla ja 5x rappusia pitkin ylös.

Eilen paikalla oli myös varjoliitäjä, jolle tuulen turbulenssi teki tepposia. Ensimmäisellä kohtaamisellamme hän sujahti metrin päästä ohitseni. Toisella nousulla pysähdyin ottamaan kuvaa hänen uljaasta liidostaan, joka kuitenkin päätyi pieneen puskaan vieressäni. Pyöräily ei onneksi paljoa olosuhteilta tai kalustolta vaadi.