sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Cyclocrossin varjo-SM: vääntöä pellolla ja metsissä


Startti tapahtui pieneltä puusillalta, kävelytietä loivaan ylämäkeen. Pakkasta oli muutama aste, ja jäätyneeseen maahan aamulla satanut lumi teki pidosta arvaamattoman.

Rhubarb ilahdutti ja järjesti tammikuun alkuun cyclocrossin varjo-SM-kisat. Muissa maissa nimittäin cx-mestaruudet ratkotaan juuri tänä viikonloppuna – Suomessa ne viralliset taistot käytiin jo lokakuussa.

Sääolot olivat tosiaan kertaluokkaa arktisemmat kuin muissa maissa, kun 25 kuskia starttasi Vantaan Martinlaaksoon merkatulle 2,7 kilometrin lenkille. Sitä oli määrä kiertää 45 minuuttia plus kesken oleva kierros loppuun.

Rata kiersi metsiköissä, pelloilla ja siteeksi kävelytielläkin. Lumisohjon alla oli välillä jäätä, välillä mutaa mutta aika ajoin myös pitävää ja tasaista polkuakin.

Paikalla oli yhtä lailla kokeneita krossarikettuja kuin kokemattomia maantiepolkijoitakin. Vaikka fillariin kiinnitettiin numerolappu, oli kyseessä hupiajo: Bruce ajoi ZorroBatman-asussa, Ajomies tarjoili höyryävää glögiä ylimääräisellä huoltopisteellä eikä fiilis muutenkaan ollut liian totinen.

Itse lukeudun näihin maantiemartteihin, joille luminen kevyen liikenteen väylä riittää extremeksi. Kuten Thundermandin ja Rhubarb'n videosta näkyy, toiset osaavat tekniikan ja toiset ei. Olen se siniliivinen numero 21, jonka ojan ylitys on kuin mummon hipsuttelua suojatiellä.



Ensimmäisen kierroksen roikuin pääjoukossa, tai ainakin porukassa, jota pääjoukoksi luulin. Toisen kierroksen alussa päätin päästää takanani olevan letkan ohi. Syke huiteli 170:ssä, joten pieni himmaus ei ollut pahitteeksi.

Shimanon SPD-polkimet ovat toimineet kevyessä metsäpolkukäytössä ja työmatkoilla hyvin, mutta tällä kelillä ne tukkeutuivat lumesta ja mudasta jokseenkin jokaisen jalkautumisen jälkeen. Ojien ja tukkien ylitykset, sekä fillarin työntäminen ylämäkeen veivät ekstra-aikaa, kun satulaan päästyä piti paukutella pahimmat lumet saadakseni klossit kiinni polkimiin.

Pikku hiljaa alkoi cyclocrossin idea valkenemaan. Tämä valaistuminen ei suinkaan johtunut omasta oppimisesta, vaan siitä, että katselin taitavampien menoa. Kuinka vaivattomasti voikaan sujua fillarin kaappaaminen olalle! Miten sujuvalla, jatkuvalla liikkellä voikaan pyöräilijä loikata satulasta, ottaa pari juoksuaskelta pyörän kanssa ja jatkaa sitten taas pyörän päällä!


Kolmannella kierroksella kärki tuli jo takaa ohi. Lähestyessäni maaliviivaa olin varma, että kisa on paketissa ja saan armoa. Toimitsijat kuitenkin kehottivat tyynesti jatkamaan vielä yhden lenkin, joten ei auttanut kuin vääntää menemään.

Surkea tekniikka, 90-kiloinen kuski ja 15-kiloinen pyörä takasivat, että tehoja piti reisistä löytää. Onneksi oli numerolappu ja tavoitteena ottaa kiinni edellä menevä TuomoT, niin päänuppi sai käskytettyä jalat pysymään tahdissa.

Kärki ehti ajaa viisi kierrosta, ja Kare Eskola pesi porukan selvästi. Minulla meni neljään kierrokseen tunti. (tulokset)

En ole koskaan aiemmin polkenut pumppu näin kireällä: tunnin keskisyke oli 166, joka on 91 % maksimistani.

Vaikka sykkeet oli tapissa ja hiki jäätyi Cervelo-lätsän lippaan, oli palautuminen nopeaa eikä kotiin polkeminen tuntunut sen raskaammalta kuin meno kisapaikalle. Edes näin seuraavana päivänä ei rasitus paina jaloissa.

Iso kiitos hauskasta koitoksesta Rhubarbille ja muille järjestäjille! Myös kuvaajille ylävitonen. Sen lisäksi että kuva on kiva muisto, niiden perusteella on helppo vertailla ajoasentoja, -linjoja ja kalustoa.

Kuvat: Antti Rantalahti (lähtösuora ja kolmikkokuva), Ilse C. Holm (Batman), Jan Nyholm (ojan ylitys)


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Bruce Wayne = Batman

Esko kirjoitti...

Ok, korjattu tekstiin

Anonyymi kirjoitti...

Martinlaakso, oltiin Kaivokselassa
Tuomo.T