torstai 5. huhtikuuta 2012

Fillarikesän avasi Pepen tempo

Pepen tempoa on ajettu jo yli neljännesvuosisadan. Se on Vantaan Sotungissa keskiviikkoisin järjestettävä kymmenen kilometrin harjoitusaika-ajo.

Kunnon kehittymistä on hyvä seurata jollain vakiolenkillä, ja viime vuonna loppukesästä päätin, että olkoon oma mittarini Pepen tempo. Kävin tuolloin ajamassa sen kahteen kertaan, molemmilla kerroilla noin 16.40 aikaan.

Olen talvella pyöräillyt sen verran paljon, että odotin pääseväni melkein samaan. Aikaa meni kuitenkin 17.46. Vähän se ensin hatutti, mutta ihan tuo on linjassa aiemman kanssa.

Mittarin tallentama sykekäyrä (punainen) vastaa tuntemuksia: lähdin aika hissuksiin liikkeelle, ja varaa olisi ollut tiukempaankin alkurypistykseen. Nyt keskisyke jäi 160:een, kun anaerobinen kynnykseni on 164.


Sinne vaan mukaan, jos yhtään kiinnostaa saada vertailukohtaa oman kunnon kehittymiseen tai verrata muihin. Osallistujissa on yhtä lailla kovia ratakuskeja, peruskisaajia, harrastajia kuin nuoria tyttö- ja poikakuskejakin. Lähtö on klo 18, ja riittää olla paikalla viisi minuuttia ennen. Varaa mukaan pari euroa starttirahaa.

Ei kommentteja: