maanantai 30. huhtikuuta 2012

Pyöräily on parasta porukassa

Kun säät ovat vihdoin suosineet ulkoilua, ovat HePon yhteislenkit taas pyörähtäneet käyntiin. Torstaina, lauantaina ja sunnuntaina tuli käytyä Vantaankosken lenkeillä.

Vaikka nämä lenkit olivat pituudeltaan samanlaiset – jokaisena tuli ajettua satanen, josta porukkalenkin osuus 70-80 km – oli niillä jokaisella oma luonteensa.

Torstaina ajoimme tavoitteellisen treenin pyörittämällä telaketjua eli hyrrää 36 kilometrin keskivauhdilla. Lauantain navakassa tuulessa tuli ajeltua hiljempaa, mutta vetotyöt vastatuuleen ja piristävät mäkikirit antoivat ajolle oman ilmeensä. Samalla tuli korkattua kesä: shortsit jalassa jäätelöä ulkokahvilassa Bembölen tuvalla. Sunnuntaina aamuvirkkujen trio pyöritteli tasaisen peruskestävyyslenkin.

Yhteistyö ja jutustelu matkan varrella tekevät lenkeistä eloisia. Yksin ajetut pitkät lenkit ovat helposti monotonisia ja tylsiä. Seurassa matka taittuu kuin itsestään – siinäkin mielessä, että vetovuoron jälkeen pääsee peesissä kevyemmin kuin keulapaikalla.

Porukkalenkit jatkuvat myös kotiinpaluun jälkeen. Keskustelu käy vilkkaana fillarifoorumilla, ja sitä varten on tietysti hyvä jakaa "ajopiirturin" dataa.

TrainingPeaksin Premium-versiolla pystyn tarkastelemaan suorituksiani yksityiskohtaisesti. Äsken huomasin, että myös kaikki muut hyötyvät Premium-oikeuksistani. Kuka tahansa voi analysoida jakamani lenkin tietoja vaikka mäki kerrallaan. Tässä linkki sunnuntain reissuun. Graafin alapuolella olevia tarkastelualueen rajauskolmioita voi siirtää.

Kuvassa esimerkkinä Palojoentien nousu. Eihän se nyt datan valossa niin kummoinen olekaan, vaikka livenä näyttääkin jyrkältä. Kahtakymppiä tuo on tultu ylös eikä sykkeet ole nousseet lähellekään anaerobista.


Ei kommentteja: