lauantai 7. heinäkuuta 2012

Piilaakson parhaita: Mount Hamilton Road


Mount Hamilton Road on yksi Piilaakson suosituimmista pyörälenkkireiteistä.

Tie on tehty alun perin 1800-luvun lopulla 1300 metrin korkeudella sijaitsevan Lick Observatoryn kulkureitiksi. Koska sitä pitkin on kuljetettu isoja teleskoopin osia myös rekoilla, ovat tien 365 mutkaa selkeitä ja riittävän väljiä viiletellä myös alamäkeen.

Hamilton Roadia ei tarvitse polkea yksikseen, ei ainakaan viikonloppuna. Puolen päivän reissulla arvioin nähneeni 50–60 pyöräilijää. Osa ajeli itsekseen, osa pienissä ryhmissä. Myös porukkalenkkejä ja kisoja järjestetään täällä säännöllisesti.

Koska tämä tienpätkä ajetaan useimpina vuosina osana Tour of Californiaa ja koska sitä pitkin on paljon turistiliikennettä, pidetään sen kunnosta huolta. Ja koska tietä käyttää säännöllisesti niin paljon pyöräilijöitä, osaavat autoilijatkin varoa. Pelkkää plussaa siis.

Mount Hamilton Road koostuu kolmesta nousuosuudesta, joiden välissä on selkeä lasku. Ensimmäisen, noin yhdeksän kilometrin nousun jälkeen seuraa pudotusta sadan metrin verran Joseph D. Grant Parkiin. Sen parkkipaikalla on mahdollisuus täyttää juomapullot sekä käydä Bajamajassa. (kartta)

Toinen nousuosuus on aika lailla ensimmäisen kaltainen. Viimeinen osuus on jyrkin, joten siihen kannattaa säästää paukkuja. Reittijälkeni ei ole nousun osalta yhtenäinen, mutta paluuosuuden jäljestä näkee hyvin, miten alamäessäkin joutuu töihin kahden ihan merkittävän ylämäen verran. Näistä jälkimmäisessä sydän hakkasikin tauluun koko reissun tiukimmat sykelukemat.

Ylös polkiessani tulin ensimmäisellä mäkiosuudella saavuttaneeksi Johnin, paikallisen kilpapyöräilijän, jonka kanssa ajoimme jutellen huipulle saakka. Omasta näkökulmastaan hän oli ihan harrastelija, koska serkkupoika ajoi ammattilaisena. John oli polkemassa peekoolenkkiä toipuakseen maastokisasta ja pitääkseen virettä yllä Laguna Secan moottoriradalla ajettavaan Twilight Cycling -kilpailuun.

Oli erittäin hyvä ratkaisu hidastaa Johnin ylläpitämään tahtiin. Alkumatkan vauhdilla olisi koneeni piiputtanut viimeisillä kilometreillä.


Lickin observatorion luota on komeat näkymät ympäröivään erämaahan ja Piilaaksoon. Odottelin tovin San Josessa olevia ystäviäni, joille sain tekstattua observatorion olevan auki. (Kännykkäverkon kenttä toimii juuri ja juuri parkkipaikalla Piilaakson puolella.)

1,3 kilometrin korkeudessa on selvästi viileämpää kuin laaksossa, ja tuuli käy tyynenäkin päivänä. Piti välillä siirtyä sisäpihalle tuulensuojaan lämmittelemään, kun en ollut ottanut tuuliliiviä mukaan.

Observatorio on tutustumisen arvoinen kohde myös automatkaajille. Siihen kuuluu useita kaukoputkia, joista tuli ensin tutustuttua 1800-luvun lopussa rakennettuun 30 cm linssikaukoputkeen ja sen kupolihalliin. Upea rakennus kaikkiaan! Tuli vahvasti mieleen animaatioleffa Muumipeikko ja pyrstötähti.

Kävimme myös katsomassa 1950-luvulla valmistunutta peiliteleskooppia, joka oli moderni ja edellistäkin tehokkaampi laite. Lickin observatorio ei olekaan pelkkä opiskelijoiden ja turistien nähtävyys, vaan siellä on havaittu yhdeksän kymmenestä ensimmäisestä aurinkokunnan ulkopuolisesta planeetasta.

Aukioloajat selviävät Visitors Information -sivulta. Observatoriossa on matkamuistomyymälä, mutta ei kahvilaa. Snacks-automaatti löytyy, kun kävelee myymälän ohi käytävän päähän ja pari porrasta alas oikealle.

Alas ajaessa huomaa, että reitti on monelle autokuskille vieras. Niinpä he ajavat mutkat todella varovasti. Kun suorat ovat lyhyitä, näkyvyys puiden vuoksi huono ja mutkia paljon, voi kestää kauankin ennen kuin pääsee autoista ohi. Toinen vaihtoehto on ottaa paluumatka hissuksiin ja jarrutella autojen perässä.

Amerikkalaiseen tapaan tien keskiviivan molemmin puolin on pieniä heijastinkorokkeita, joita on syytä varoa. Jos leikkaa mutkaa liikaa ja vauhtia on kuusikin kymppiä, voi etupyörä lähteä alta pieneenkin kynnykseen osuessaan.

Kokonaismatka San Josen keskustasta Lick Observatoryyn ja takaisin lienee noin 80 km. Omasta reittijäljestäni tosiaan puuttuu osa alkumatkaa. Jos aikaa ja ajohaluja riittää, tie jatkuu kyllä hyvänä observatorion jälkeenkin. Itsellänikin oli tarkoitus ajaa pidemmälle, mutta aika vierähti tähtitornissa ja loppujen lopuksi tämäkin lenkki oli ihan riittävä.

Sierra Road revisited



Sierra Road oli niin mainio pätkä, että sinne piti suunnistaa vielä toisenkin kerran, kun tilaisuus yllättäen tuli. mLearn-konferenssin päätöspäivä loppui nimittäin jo varhain iltapäivällä, eikä tälle reitille tarvinnut varata kuin pari tuntia.

Huonoksi onneksi kaksi ketjulenkkiä rusahtivat jumiin heti alkumatkasta sen verran kovasti, ettei niitä saanut notkistettua taivuttelemalla. Soitin fillarin vuokranneeseen UDCtoursiin, ja mekaanikko hyppäsikin autoon saman tien. Minä puolestani nautin ylimääräisestä kahvitauosta Starbucksissa.

Puolen tunnin kuluttua apu saapui. Ei saanut hänkään ketjua toimimaan, mutta saattoi sentään vaihtaa tilalle uuden. Loistavaa palvelua kerrassaan!

Nyt toisella kerralla mäki tuntui kevyemmältä, ja alamäen puolellakin uskalsin laskea rennommin. Varoituksen sana kuitenkin: Felter Roadin varrella on monia hevostalleja, ja tien poikki menee monia ratsastuspolkuja. Koskaan ei siis tiedä mitä katveesta ilmestyy.

Yhtä oikealle kaartuvaa mutkaa en muistanutkaan oikein, vaan se pääsi yllättämään jyrkkyydellään. 50 mailia tunnissa alamäkeen sukeltava fillari ei pysähdy ihan heti, kun jarruista painaa. Nipin napin tie riitti, kun saattoi ajaa vastaantulevien kaistan yli ulkokurvin reunalle.

Alla olevissa kuvissa Calaveras Reservoire -tekojärvi sekä Calaveras Fault, joka on yksi Tyynenmeren ja Amerikan laatan välisistä siirroslinjoista.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava juttu!

Pekka

Esko Lius kirjoitti...

Kiitos! Ai että olisi kiva päästä tänäkin kesänä reissuun. Taitaa kuitenkin olla tyytyminen Uudenmaan tuttuihin teihin.

jarkempp kirjoitti...

Tämän jutun innoittamana ajoin juuri Lick Observatorylle ja takaisin. Hieno reissu vaikka olikin kuumaa, 31 juurella ja 27 huipulla.

Kiitos tästä, enpä olisi moisesta tiestä muuten edes tiennyt, olen pyörinyt enemmän tuolla etelässä.

Esko Lius kirjoitti...

Kuumuus on tosiaan yksi lisähaaste tuolla reitillä. Itse en pystynyt San Josen lounaispuolen maastoja kokeilemaan, ovat kuulemma kertakaikkisen loistavat nekin. Hyviä ajoja sinne!