lauantai 11. elokuuta 2012

ISM – Riittääkö vesi? Riittääkö vauhti?

Huomenna olen ensimmäistä kertaa isommassa kisassa, kun ajetaan SM-mitaleista maantiepyöräilyn yhteislähdössä Vantaalla.

Paljon on ihmeteltävää ja opittavaa. Kaksi juomapulloa ei ehkä riitä 128 kilometrin matkaan. Kun ei ole huoltojoukkoja, pitääkö pysähtyä lähikauppaan hakemaan pullo perrieriä välillä kuten kilpailijat tekivät joskus syntymäni aikoihin erityisen kuumana päivänä Tour de Francessa? Ovat muuten joskus pysähtyneet olusillekin kuten tässä posterissa 1920-luvulta.


ISM-kisojen teknisestä oppaasta huomasin, että pitää myös muistaa tutkia kisojen ilmoitustaululta olenko sattunut voittamaan pikapalkinnon doping-kontrolliarvonnassa. Toivottavasti äsken Alkosta kannettu chileläinen punaviini ei sisällä epäilyttäviä ainesosia. Ainakaan ei ole tänään ruokapöydässä naudanlihaa, josta voisi saada klenbuterolia à la Contador.

Tiistaina ajettiin Bianchi-cup Vihdissä. Siinä joutui huomaamaan missä menee aktiivikilpailijan ja kuntoharrastajan raja. Oma pumppuni paukahti punaiselle heti ensimmäisellä kierroksella, kun tulimme vastatuuliosuudelle ja kärki nykäisi reilun viidenkympin vauhtiin. Kun sitten syketaso pysyi anaerobisen kynnyksen yläpuolella kuutisen minuuttia, alkoi oma vauhtini hiipua. Toisen kierroksen alkajaisiksi piti heittää hyvästit pääjoukolle, tai oikeastaan selkäjoukolle, lopullisesti.

Kokemus se on huominenkin. Onneksi ei ole sponsoreita tai Suomen kansaa, jolle olisin vastuussa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko jotain kisaraporttia tulossa jossain vaiheessa?

Esko Lius kirjoitti...

Kommentoin lyhykäisesti tuon Lontoo-tekstin lopussa. Ehkä tuosta rappariakin tulee, kun siitä voi olla hyötyä jollekin lukijalle joskus. Fiilikset ISM:n jälkeen on sen verran matalat, että mitään Tulin, Näin, Voitin! -tyylistä tekstiä ei taida irrota :)