tiistai 11. syyskuuta 2012

Valaistumisen hetki



Tänä talvena en aio ujostella, vaan olen koristellut polkupyöräni joulukuusiksi. Kaikissa fillareissa on nyt vähintäänkin etu- ja takavalo. Lisäksi repussa keikkuu erillinen takavalo, ja yksi vaatteisiin klipsillä pikakiinnitettävä valo auttaa näkymään varsinkin kaupunkiliikenteessä.

Maantiepyörien havaittavuutta päätin parantaa tangonpäävaloilla. Näitä on maailmalla monien pikkupajojen tekemänä. Aika monen mallin ongelmana vaikuttaa olevan heikohko valaisuteho ja kosteudenkestävyys. Piti siis hiukan kysellä kavereilta ja isolta Geeltä, ennen kuin ryhdyin tilaamaan.

Cervélon tankoon asensin Soma Road Flares Taillightin, jonka käyttäjät vaikuttivat nettiselailun perusteella melko tyytyväisiltä. Aikani googlailtuani löysin Outside Outfittersin, joka toimitti valaisimet Suomeen nopeasti ja pienillä, muutaman euron postikuluilla.

Soma on tyylikäs lamppu, jonka sisällä on yksi punainen ledi. Painokytkimen vaihtoehdot ovat päällä-vilkku-pois. Ledi valaisee melko kirkkaasti taakse ja näkyy pienen sivuikkunan kautta myös risteävälle liikenteelle. Tosin sivuvalo on niin heikko, että sen varaan on turha laskea mitään muuta kuin pientä katu-uskottavuuden nostoa.

Bianchissa valaisee Tacx Lumos. (Bike-componentsissa 13,50 €) Se on vähän mutkikkaampi kolmen ledin mötikkä. Eteenpäin on kaksi lediä, joista toinen on valkoinen valo ja toinen on keltainen vilkku. Etuvalo on yllättävänkin tehokas. Sen sijaan vilkku on turhake, joka hädin tuskin näkyy muutaman metrin päähän. Kaiken lisäksi vilkun painaminen päälle virtakytkimestä tuntui hankalalta ainakin kotipihatestissä. Myöskään taakse osoittava punainen valo ei ole järin tehokas.

Sen verran olen kuullut tangonpäälamppujen kosteusongelmista, että kiepautin tankonauhan ja lamppujen saumakohtaan sentin levyisen eristeen jeesusteipistä. Jotkut ovat peräti liimanneet valaisin- ja paristo-osan yhteen, mutta paristonvaihto saattaa olla siinä tapauksessa tekemätön paikka.

Vielä muutamat heijastimet pinnoihin, niin sitten kelpaa ajaa pimeälläkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ilmastointiteippiä paremmin kohteeseen sopisi vulkanoituva kumiteippi. ON kivempi poistaa, kun joskus on pakko.

Esko Lius kirjoitti...

Eipä ole tuosta kumiteipistä kokemusta, mutta kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta.