Thursday, 21 June 2012

Kaltevalla pinnalla: Sierra Road


Maanantaiaamuna sain hotelliin toimitettuna moitteettomassa tikissä olevan Scott CR1 Ultegran. Parilla säädöllä pyörästä tuli ajettava: satulaa ylös viisi senttiä, stemmi osoittamaan alas, ja kaksi senttiä spacereitä stemmin alapuolelta yläpuolelle. Mukaan kaksi banaania, energiapatukka ja kolme vesipulloa.

Sunnuntaina oli San Josen kaupunkialue tullut jo sen verran tutuksi, että oli helppo suunnistaa kohti Sierra Roadia. Tiesin odottaa napakkaa ylämäkeä, koska nousun keskijyrkkyys oli kymmenen prosenttia. Siitä huolimatta olin ensialkuun ihmeissäni: tätäkö pitää pystyä kinnaamaan enemmänkin kuin sen kolmesataa metriä, johon olen tottunut Espoon Rinnekodin mäessä?

Vaikka aurinko porotti ja oli hellekeli, ei ajaessa tullut ihan mahdottoman kuuma. Monin paikoin puut antoivat varjoa, mikä on luksusta verrattuna Kreetalla ajamiini nousuihin.

Silti välillä meinasi happi ja huumori loppua. Kun 14–18 prosentin pätkä oikeni hetkeksi 12–13 prosenttiin, piti ottaa huikkaa ripeästi, että ehtisi saada virkistystä ennen uudestaan jyrkkenevää pätkää. Loistoa! Tätä juuri olin tullutkin hakemaan.


Nelisen kilometriä ajettuani, noin 400 nousumetriä takanani, tapasin tienmutkan levähdyspaikalle pysähtyneen Jonin. Paikka olikin oivallinen lepotauolle: paras näköala Piilaaksoon mitä reitillä oli tarjota.

Jon piti pähkähulluna, että tasamaan kasvatti tulee Kaliforniaan ajamaan ensimmäisenä päivänään Sierra Roadin nimenomaan siitä vaikeasta suunnasta. Ymmärsi kyllä, kun kerroin, että ei tässä ole mahdollisuutta moneen ajokertaan. Kiitokset vaan Jonille respektistä, olin salaa ylpeä hulluudestani.


Jon oli liikkeellä komealla ja viimeisen päälle varustellulla matkapyörällä. Rungossa luki Handmade by Jon Kraft. Hän oli siis paitsi kasannut sen itse, myös suunnitellut ja rakentanut sen rungon. Siitä vasta olikin syytä olla ylpeä!

Jonin muuten tuntee varmaan moni suomalainenkin. Hän oli pitkään töissä Nokialla, ja on käynyt Suomessakin.

Pysähdyksen jälkeen mäki tuntui kevyeltä. Jalat olivat jo tottuneet polkemaan, ja jyrkkyyskin oli muutaman prosentin pienempi kuin alkumatkalla. Huippu tuntui tulevan vastaan hiukan kesken kaiken, mutta niin kai siinä aina käy. 

Sierra Roadin lenkki on mäen alkupuolta lukuun ottamatta helppo ja varsin lyhyt, vain 26 kilometrin mittainen. Keskustasta, Fairmont-hotellista laskien reitin kokonaismitaksi tuli vajaat 50 kilometriä. Nousu yltää 700 metrin korkeuteen. Sierra Roadia pitkin nousten (vastapäivään) reitti on rankempi. Calaveras Roadin suunnasta ylämäet ovat loivempia ja niissä on välillä tasanteita. 

Tie on kauttaaltaan varsin hyväkuntoinen, joten sitä on miellyttävää ajaa. Huipun jälkeen alamäissä piti hiukan varoa, kun tuntemattomalla baanalla voi tulla mutkan takaa mitä vain, mutta seitsemänkymppiä näytti menevän rikki. Olisi ollut kiva katsoa dataa jälkeenpäin tarkemminkin, mutta jostain syystä mittari oli tallentanut vain kolmekymmentä metriä hotellilta, vaikka se kuitenkin näytti toimivan oikein koko reissun ajan.

Juuri nyt näyttää siltä, että pääsen yllättäen ajamaan huomenna Sierra Roadin toisen kerran :)
-
LISÄYS: Pääsin lenkille, ja hyvin kulki, vaikkakin ensin tarvittiin UDCtoursin huoltomies tien päälle vaihtamaan ketjut ja vaikka sittemmin eräässä alamäessä ei meinannut jarrutusmatka riittää. Reittijäljestä on helppo päätellä missä kohdassa on tullut tavallista tiukempi jarrutus...

Wednesday, 20 June 2012

Fillari kulkee helposti myös bussissa ja ratikassa


Terveiset San Josen miljoonakaupungista Kaliforniasta. Olen ehtinyt liikkua täällä yhtä lailla bussilla, ratikalla kuin fillarillakin. Stadilaisen pyöräilijän näkökulmasta eroja kaupunkien välillä on aika lailla.

Heti ensisilmäyksellä huomion kiinnittää se, että San Josen kaupunkiliikenteessä on helppoa yhdistää pyöräily ja joukkoliikenne.


Bussien keulassa on teline, johon saa laitettua kaksi pyörää. Kuskeilla ei ole kiirettä, vaan he neuvovat tarvittaessa pyörän huolellisessa kiinnityksessä ystävällisesti ja rauhallisesti.


Myös light rail -ratikkaan voi ottaa fillarin mukaan. Pysäkkilaiturit ovat vaunun lattian korkeudella, ja vaunussa on erilliset pyörätelineet, niin ettei fillari vie tilaa oviaukossa. Tosin matkustaessani ratikalla niissä näytti aina olevan varsin väljää, enkä nähnyt kenenkään viitsivän nostaa pyöräänsä telineeseen.


Friday, 15 June 2012

Jussiko Pian rinnalle?

YLEn uutinen kertoo, että myös Suomen miehet ovat saaneet paikan maantieajoon Lontoon olympialaisiin.

Jo aiemmin vahvistui Pia Sundstedtin osallistuminen naisten maantieajoon. Miesten kisaa pääsee todennäköisesti ajamaan Jussi Veikkanen.

Wednesday, 13 June 2012

Piilaakso vuorilta ja Pacific rantatieltä

Reittien suunnittelu San Josessa: Sierra Road OK, Mt. Hamilton OK.
Pyörän vuokraus UDC:ltä OK (Scott CR1 Pro / Addict R2, sis. kypärän, polkimet, jalkapumpun, pullot).

Reitin suunnittelu San Diegossa on vaiheessa. Ainakin kruisailua La Jollan alueella tämän Bike Tourin tavoin ja toivottavasti myös vauhtilenkki rantaa myötäilevää Old Highway 101:tä pitkin.

Onko kokemusta mistä kannattaisi vuokrata fillareita San Diegossa? Tarvitaan hybridit kahdelle Mission Beachin suunnalta. Googlauksen perusteella esimerkiksi tämä Cheap Rentals vaikuttaa ihan ok paikalta. Lisäksi ajattelin ottaa yhdeksi päiväksi maantiekiiturin. Mistähän sitäkin kannattaisi kysellä, Performance Bicyclestä?

Vaikka olen lähdössä työmatkalle, saa siihenkin mahdutettua muutaman lenkin, kun vaan suunnittelee kaiken niin valmiiksi, ettei aikaa mene säätöön tai siirtymiin.

Monday, 11 June 2012

Pitkä Pirkka oli hilpeä leikki

Pirkan pyöräilyn aamu aukesi koleana ja kankeanharmaana. Hotellilta ei onneksi ollut kuin muutama kilometri Hakametsän hallille, josta lähtö tapahtuisi seitsemältä. Sopiva matka siihen, että saa jalat hereille.

Tänä vuonna on tullut ajettua vain lyhyitä, maksimissaan satasen mittaisia lenkkejä. Vähän arvelutti miten 215 kilometrin Pitkä Pirkka kulkisi. Olin ilmoittautunut 34 km/h keskinopeusryhmään, ja päätin olla tyytyväinen, vaikka joutuisinkin jättäytymään johonkin hitaampaan porukkaan.

Tuskin olimme ehtineet ajaa kilometriäkään, kun alkoi sataa. Olin aamukuudelta tarkistanut Hesarin mobiiliapplikaatiosta, että sadetta ei tulisi, ja sen mukaisesti jättänyt sadetakin ja irtolahkeet matkalaukkuun. No, onneksi oli yli kymmenen astetta lämmintä, joten kramppien riski ei ollut niin suuri kuin kylmemmillä keleillä.

Alkumatkaa taivallettiin parijonossa, jonka etuosa pyöritti enemmän tai vähemmän häröilevää telaketjua. Pikkuhiljaa sadekin lakkasi. Alexander Stubb otti viidenkympin kohdalla toisen jonon kärkipaikan harjoitellakseen aika-ajoa Frankfurtin EM-triathlonia varten. 68 kilometriä taivallettuamme teimme Hämeenkyrössä ensimmäisen stopin.

Pian tauon jälkeen meidät ohitti viiden aika-ajokuskin juna. Se innosti minut ja kolme muuta mukaan. Tämä uusi kärkiletka vetikin hyvää tahtia, kunnes tempohirvet pysähtyivät Komissa.

Nelikkomme jatkoimme neljänkympin tahtia, mutta omalle kunnolleni piikkipaikkaa oli tarjolla aivan liian usein. Porukka splittasi kahtia, niin että italialainen Guido ja minä jäimme polkemaan rauhallisempaa tahtia.

Sillä välin myös 34:n joukko oli takanamme jakautunut kahtia. Kymmenkunta kuskia oli ottanut spurtin ja tuli melkoisena puhurina kantaamme. Heidän junaansa olikin hyvä hypätä. Tämä oivallisen kokoinen porukka pyöritti telaketjua tasaisen kovaa, niin että tekemisen rytmi säilyi hyvin. Yksi parhaita telaketjuja aikoihin!





Yläkuvassa voitonmerkkiä näyttävä Guido, ja minä virnistelemässä hänen takanaan.
Alakuvassa näkyy miten suorassa muodostelmassa telaketju pyörii, kun mennään riittävän kovaa.


Vauhti pysyi neljässäkympissä aina Kurun taukopaikalle eli 144 km kohdalle saakka. Juuri pihaan kaartaessa napsahti takaa Fulcrum3:n pinna poikki. Vanteeseen tuli aikamoista heittoa, mutta onneksi jarrun avaaminen riitti.


Vauhdikas telaketju stoppaa Kuruun. Taaimmaisena vasemmalla Tassu (eli HarriS).
Ajokuvat Pirkka/Kaupin Kanuunat.


Lyhyt, parinkympin mittainen stintti Kurun ja Muroleen välillä kulki tasaista, jopa rauhallista tahtia. Välillä ripeksi vettä, välillä oli kuivaa. Kun porukka päätti pitää jo kolmannen pysähdyksensä, tuumasimme Tassun kanssa, että eiköhän jätetä sopan lusikoinnit muille. Ryhmän kurvatessa Muroleen taukopaikalle me jatkoimme matkaa kaksistaan.

Tassu pyöritteli kevyesti, mutta oma kuntoni rupesi sippaamaan. Omasta mielestäni tietysti täysin yllättäen. Jonkun toisen mielestä siinä ei varmaan olisi mitään yllättävää, sillä olihan tämä jo toinen irtiottoni, kevään ehdottomasti pisin pyöräily eikä edes Muroleen jälkeinen maastokaan ollut helppo.

Pikkuhiljaa kävi niin, että Tassu vei ja minä peesasin. 180:n kohdalla ei auttanut kuin huikata, että minun pitää pysähtyä. Kun hellitin tahdista kurvatakseni Terälahden pikahuoltopisteelle, tapahtui ihmeparantuminen. Selvästi jo pienikin himmaaminen riitti. En edes noussut pyörän selästä, vaan nappasin hyppysiin muutaman suolakurkkusiivun, join kulauksen vettä ja jatkoin matkaa.

Tassua en enää pystynyt kiinni saamaan. Yksin olikin sitten melko tiukkaa punnertaa loppuosuus, sillä tarjolla oli parikymmentä kilometriä vastatuulta. Sen verran hyvää tahtia sain pidettyä, että "irtiotto" kannatti, ja 34:n porukka tuli vasta muutamia minuutteja perässäni.

Vaiherikas kuntoajo ja hyvä treeni siis. Iloisena pisteenä iin päälle palautuminen on ollut helppoa, niin että jo aamuseitsemältä lähdimme vaimon kanssa aamulenkille. Kyllä se kunto ajamalla kohenee – ja kovaa ajamalla se kohenee kovasti!

JK. Ylävitonen ja kiitokset myös sille Klassikko-Pirkkaa ajaneelle kaverille, jonka kanssa saatiin aikaiseksi loppukilometrien hyvä veto. Toivottavasti kova yritys ei ollut flunssasta toipumiselle pahaksi...

Upea Baana aukeaa

Huomenna aukeava Baana näyttää hyvälle - todelliselle pikatielle ydinkeskustan laidalta toiselle.

Narinkkatorin Fillarikeskuksesta saa huomenna vuokrapyörän lainaan maksutta, joten pelivälinekin löytyy alle helposti.

Friday, 8 June 2012

1005 ilmoittautuu Hakametsän hallilla

Sunnuntaina on taas klassikkoajon aika. Viime vuonna Pirkan pyöräily ajettiin liki kolmenkymmenen asteen helteessä. Nyt odotettavissa on vain viisitoista astetta sekä näillä näkymin sadetta ja ukkoskuuroja.

Autoon pakkaan kaksi fillaria. Jos on kuivaa, valitsen kisakone-Cervélon. Jos sataa, otan alle Bianchin, jonka pyöreään satulaputkeen saa kiinni lokasuojan ja satulalaukun.

217 kilometrin kuntoajoon 34 km/h vakionopeusryhmässä ei juuri muuten tarvitse varautua, mutta kastuminen voi tuottaa kramppeja ja saada kädet puutumaan niin, että sormissa ei riitä voimaa vaihteen vaihtamiseen.

Vaihdoin äsken uuden stemmin Bianchiin. Ohjaustanko on nyt kaksi senttiä alempana ja sentin lähempänä. Oletan ratkaisun olevan oikein toimiva lyhyissä parin tunnin ajoissa, mutta tällaiseen kuusituntiseen koitokseen ... Virhe on tietysti siinä, että en ole testannut ajoasentoa, joten ehkä pitää sittenkin sietää takapyörästä selkään lentävä vesi ja ottaa Cervélo...

Kisanumeroni on 1005. Nähdään sunnuntaiaamuna kello 7! Meitä on paikalla peräti 2300!

Oli valaisevaa kaivaa esille viimevuotisista kokemuksista kirjoittamani Pirkan jälkilöylyt. Olen näköjään ollut silloin valmisteluissa paljon huolellisempi. Tänä keväänä ei ole edes tullut ajettua satasta pidempää lenkkiä.


Pirkan pyöräilyä ei tarvitse pitää tiukkailmeisten maantiekiitäjien yksinoikeutena. Teekkarijoukkue Team Montana ajaa 43 kilometrin perhelenkin vähän erikoisemmalla fillarilla.

Wednesday, 6 June 2012

Kymppi kelloa vastaan



Pepen tempoa on ajettu keskiviikkoisin jo yli kaksikymmentä vuotta. Se on kaikille avoin kymmenen kilometrin aika-ajo keskiviikkoisin Vantaan Sotungissa.

Mukana on yhtä lailla aika-ajopyörillä ajavia elitekuskeja kuin maantiefillareilla kuntoilevia harrastajiakin. Tällä kertaa oli syytä juhlaan, ja kautta aikain 500. osallistuja palkittiin kahvituksella ja kukkakimpulla. Kaikkien aikojen tuloslista löytyy CCH:n temposivulta.

Kävin tänään katselemassa toisten menoa kameran etsimen läpi. Kuvasetti löytyy Google-albumista.

Monday, 4 June 2012

Keep that chain tight, Tim!

Such a wonderful chance to meet you, Tim! You were completely, but unworriedly lost in trying to head Rastila camping from the Airport. Such a coincidence that you were born in San Diego – such an odd possibility to talk with you at Vantaa river about cycling in La Jolla!

Sunnuntaina kotimatkalla tuli Haltialan kupeessa ohitettua pyöräreissaaja. Huikkasin hänelle kannustusta, vaan hänpä ilmoitti, ettei suomea osaa.

Vaikka tihkusateessa ja Malminkartanon nousuharjoitusten jälkeen oli hiukan kylmä, ja saunakin kotona odottamassa, tuli jäätyä juttelemaan. Mies oli aikaerosta pölähtäneenä yrittänyt suunnistaa lentokenttähotellista kohti Rastilan leirintäaluetta, mutta ajellut milloin mihinkin suuntaan joenvartta.

Tim oli tullut Suomeen puoleksitoista kuukaudeksi polkemaan, tavoitteena nähdä järvi-Suomi. Hieno valinta, täytyy sanoa.

Itse lähdemme parin viikon kuluttua Kaliforniaan ja vietämme viikon Timin syntymäkaupunki San Diegossa. Saimmekin hyviä vinkkejä kaupungin kartoitukseen fillarin selästä vapaapäiväämme varten. Lupasimme ottaa kuvia, ja toivottavasti Tim ehtii Helsinkiin palatessaan tulla meille niitä katselemaan.

Oli kiva huomata kuinka paljon ystävällisiä ja avuliaita fillaristeja Vantaanjoen kulmilla pyöräilee. Tim oli jo ennen meitä saanut ohjeita monelta, ja pysähtyessämme Viikintien kulmalla tarkastamaan karttaa, taas löytyi vapaaehtoisia opastajia.