Thursday, 30 August 2012

Tästä on pyöräilyn suosio tehty – ainakin Lontoossa


Lupailin palata vielä Lontooseen. Yllä kuva presentaatiosta, jossa verrataan liikennevälineiden käyttöä Lontoossa vuosien 2001 ja 2008 välillä. Sininen tarkoittaa lisääntymistä, punainen vähenemistä. Pyöräilyn osalta Lontoo vuonna 2008 on vahvasti sininen.

Britit ovat tehneet viime aikoina paljon sen eteen, että työmatkalaiset siirtyisivät polkupyörän satulaan.

Ensinnäkin työmatkapyöräilyä tuetaan verohelpotuksin. Pyörän voi hankkia verottomana työsuhde-etuna cycle-to-work-ohjelman mukaisesti. Myös tietullit ovat saaneet monet vaihtamaan henkilöauton julkisiin ja polkupyörään.

Toisekseen taitettavan fillarin saa ottaa metroon ja juniin sekä useimpiin busseihin. Työmatka sujuu varsin näppärästi ja hikoilematta, kun suurimman osan matkaa voi tehdä julkisilla. Siis myös junissa ja myös ruuhka-aikoina (vinkki, vinkki, HSL)

Jos pyörää tarvitsee vain satunnaisesti, löytyy ratkaisu Barclays-kaupunkipyöräjärjestelmästä. Se on varsin toimiva sekä kaluston että maksukorttijärjestelmän osalta. Puolessa tunnissa The Wellingtonin terassilla Strandin ja Aldwychin kulmauksessa näin kymmenittäin, ellei peräti sata kaupunkifillaria, vaikka keskityinkin syömään fish n chipsiä.

Myös Lontoon pyöräkaistat on suunniteltu fiksummin kuin Helsingissä. Ne ovat enimmäkseen yksisuuntaisia, jalankulkijoiden väylistä erotettu ja hyvin merkittyjä. Risteysten pyörätaskut ovat selkeämpiä.

On yksi varsin negatiivinenkin tekijä, joka on lisännyt pyöräilyä. Kuulemani mukaan fillaroinnin suosio kasvoi voimakkaasti vuoden 2005 terrori-iskujen jälkeen. Se voi liittyä toisaalta pelkoon julkisia liikennevälineitä kohtaan, ja toisaalta siihen, että Lontoon liikenne tukkeutuu ongelmatilanteissa helposti pahan kerran. Fillarilla pääsee joustavasti.

Lisätietoa fillaroinnin edistämisestä London Cycling Campaignin sivuilta.


Friday, 24 August 2012

No se ei tosiaan mennyt putkeen eli ISM 2012

Olisikohan nyt kulunut tarpeeksi aikaa ISM-kisojen puintiin?

Olen tänä vuonna käynyt muutamissa pienemmissä kisoissa ottamassa tuntumaa ja nyt olin siis päättänyt kokeilla kestävyyttäni SM-tasolla.

Ensinnäkin taisin onnistua siinä, että sain jalat hereille jo ennen lähtöä. Verryttelin reilusti tavallista enemmän. Ensin ajoin pari kymppiä tapahtumapaikalle. Sitten vielä puolisen tuntia hyvin kevyttä ennen lähtöä. Voipi olla, että meni jo yli järkevän lämmittelyn rajojen, mutta ainakin oli helppo vastata joukon vauhtiin alusta lähtien.



Kaksi kierrosta meni aika mainiosti. Tarjolla oli pieniä irtiottoyrityksiä ja mäkispurtteja, mutta yleisesti ottaen mentiin tasaista neljänkympin kyytiä. Joku sanoi jälkeenpäin, että olin turhan aktiivinen. Näin se varmaankin on, sillä kolmas kierros osoitti, ettei minun kunnollani näissä kekkereissä vielä pärjää.

Kolmatta kertaa Palojoentien nousuun tultaessa olin jo risteyksen jälkeisessä alamäessä aika hännillä. Kahdella ensimmäisellä kierroksella olin muistanut hakea paikan kärjestä tai sen lähellä ennen ylämäkeä, mutta nyt en.

Mäessä jäin sitten lisää enkä sitä ihan heti hoksannut huomioida. Mäen päällä eroa oli ehkä vain 15–20 metriä, mutta eipä löytynytkään lahkeista reserviä ottaa sitä kiinni. Eikä myöskään korvien välistä sitä sisua, jolla olisi poljettu maitohappoja uhmaten.

Olisin keskeyttänyt suosiolla sen kierroksen päätteeksi, jollei myös pääjoukosta pudonnut Heikki olisi houkutellut ajamaan loppuun. Lenkkeilimme maaliin musertavat 20 minuuttia voittajalle hävinneenä. Kiitokset Heikille loistavasta asenteesta ja tsemppauksesta!

Jossain määrin tällaista lopputulosta kyllä uumoilinkin ennen kisaa. Giro d'Espoon kolarin jälkeen meni tovi parannellessa ja kalustoa korjatessa. Sitten oli työesteitä ja työreissua. Yhtäkkiä olikin jo heinäkuu ennen kuin taas rupesin tosissani ajamaan.

Arvelen, että vietän riittävästi aikaa fillarin selässä, mutta varsinainen tehoharjoittelu on aivan riittämätöntä. Tällä hetkellä tunnelmat ovat, että tulipahan kisaamista kokeiltua ja se on sitten siinä. Kun saan nykyiset opiskelut päätökseen, voi talvella mieli toki vielä kääntyä. Never say never.

Myöskään talkootyöhön en taida enää löytyä intoa. Eräs palkattu toimija sai paputölkin nenäänsä, kun linkitin kisojen Facebook-sivun tuloksiin lauantaina aika-ajojen päätyttyä ja kirjoitin, että linkin takaa löytyvän epäviralliset tulokset. Arvelin, ettei tuomaristo olisi niitä vielä vahvistanut. Olisi pitänyt kirjoittaa tulosten olevan viralliset. Ei riittänyt, että poistin viestin kuten pyydettiin, vaan huuto jatkui vielä sunnuntaina kisapaikalla.

Kiitos kuvaajille hyvistä otoksista. Kaksi ylintä on Hibahaban Flickr-galleriasta. Alin on Jari Birlingiltä.

JK. Miksikö en kerro mitään M40-sarjan voittokamppailusta tai tuloksista? Taitaa johtua siitä, että tipahtamisen jälkeen koin ajelevani ihan eri planeetalla enkä siis ollut samassa kisassa ollenkaan.

Sunday, 19 August 2012

Pyöräilijöiden Lontoo



Terveisiä kaupungista, jonka ruuhkaisilla kaduilla pääsee pyörällä myös ydinkeskustassa! Kuva kertoo paljon: fillareita, takseja, busseja.

On siis mahdollista suunnitella keskusta-alue, jossa henkilöauto on harvinaisuus.

Ei Lontoo aina ole ollut tällainen. Muutos on saatu aikaan monilla ratkaisuilla ja valinnoilla, joista tarkemmin seuraavissa blogiviesteissä. Herätys, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston poppoo!


Ai niin, se ISM... Kaksi kierrosta meni ihan herkästi pääjoukossa, mutta kolmannella tuli nukahdus, joka maksoi paljon. Jäin Palojoen mäkeen tultaessa porukan hännille ja mäessä parikymmentä metriä lisää. Kun sitten huomasin tämän, ei ollut enää jalkoja ajaa kiinni.

Neljänkympin keskivauhti oli näköjään kykyjeni ylärajoilla. Vähän matala fiilis jäi, vaikka jotain tuollaista olin olettanutkin käyvän.

Saturday, 11 August 2012

ISM – Riittääkö vesi? Riittääkö vauhti?

Huomenna olen ensimmäistä kertaa isommassa kisassa, kun ajetaan SM-mitaleista maantiepyöräilyn yhteislähdössä Vantaalla.

Paljon on ihmeteltävää ja opittavaa. Kaksi juomapulloa ei ehkä riitä 128 kilometrin matkaan. Kun ei ole huoltojoukkoja, pitääkö pysähtyä lähikauppaan hakemaan pullo perrieriä välillä kuten kilpailijat tekivät joskus syntymäni aikoihin erityisen kuumana päivänä Tour de Francessa? Ovat muuten joskus pysähtyneet olusillekin kuten tässä posterissa 1920-luvulta.


ISM-kisojen teknisestä oppaasta huomasin, että pitää myös muistaa tutkia kisojen ilmoitustaululta olenko sattunut voittamaan pikapalkinnon doping-kontrolliarvonnassa. Toivottavasti äsken Alkosta kannettu chileläinen punaviini ei sisällä epäilyttäviä ainesosia. Ainakaan ei ole tänään ruokapöydässä naudanlihaa, josta voisi saada klenbuterolia à la Contador.

Tiistaina ajettiin Bianchi-cup Vihdissä. Siinä joutui huomaamaan missä menee aktiivikilpailijan ja kuntoharrastajan raja. Oma pumppuni paukahti punaiselle heti ensimmäisellä kierroksella, kun tulimme vastatuuliosuudelle ja kärki nykäisi reilun viidenkympin vauhtiin. Kun sitten syketaso pysyi anaerobisen kynnyksen yläpuolella kuutisen minuuttia, alkoi oma vauhtini hiipua. Toisen kierroksen alkajaisiksi piti heittää hyvästit pääjoukolle, tai oikeastaan selkäjoukolle, lopullisesti.

Kokemus se on huominenkin. Onneksi ei ole sponsoreita tai Suomen kansaa, jolle olisin vastuussa!

Saturday, 4 August 2012

Katse ei aina kerro



Kilautan kelloa kuuluvasti, ja soitan varmuuden vuoksi toisenkin kerran. On menossa aurinkoinen sunnuntailenkki Annun kanssa.

Kevyen liikenteen väylällä pienen sillan kaiteisiin nojaa kolme lasta. Ovat selvästikin pudottelemassa keppejä puroon, niin että kipittävät sitten katsomaan aarteiden taianomaista ilmestymistä alajuoksun puolelta.

Lapset katsahtavat minuun, mutta jatkavat sitten veteen tuijottamistaan. Ohitan heidät ja otan pienen ylämäkispurtin.

Takaa kuuluu huuto, kolinaa ja valitusta. Yksi lapsi unohti meidät saman tien kellonsoiton jälkeen, pudotti tikkunsa ja ryntäsi nähdäkseen sen toiselta puolelta – suoraan vaimoni eteen.

Kurvaan takaisin, ja maassa lojuvat sekä pyörä että pyöräilijä. Tyttö istuu ja itkee kaiteen juurella. Siinä sitten puhutaan ja puhalletaan, ja soitetaan paikalle vanhemmat ja ambulanssi. Loppujen lopuksi lapselle tuli onneksi vain pintakolhuja, mutta Annulta murtui ranne.

Ei se yhteispeli välttämättä suju kokeneilta aikuisiltakaan. Pari vuotta sitten ajoin Espoossa kevyen liikenteen väylää. Ajoradalta pihaan kääntyvä auto pysähtyi, kuski katsoi minuun – ja kun olin kohdalla, ajoi eteen.

Friday, 3 August 2012

Velodromi – suuren draaman ulkonäyttämö

Viime viikonloppuna käytiin Velolla ratapyöräilyn SM- ja ISM-kisatKeli oli kohdillaan, joten teimme Annun kanssa pienen pyörälenkin paikan päälle. Takaa-ajon karsinnat tuli katsottua ja kuvattua.

Jokainen pyöräilijä oli kuin näyttämöllä, ja yleisön olikin helppo tarkastella pääosan esittäjien suorituksia. Yllättävän isosti kammenkiertäjien teknikka ja kestävyys vaihtelivat. Ehkäpä erot näkyvät rata-ajossa helpommin. Maantiekisoissa "turistitkin" sulautuvat helposti pääjoukkoon.

Velodromi on nyt muutenkin ajankohtainen. Helsingin olympialaisista on 60 vuotta, ja eilen Velolta lähti epävirallinen olympiapyöräily entistä maantieajon reittiä pitkin. 


Maanantaina julkaistiin Fillarifoorumilla ja Yksivaihteessa sisävelohanketta koskeva tiedote. Marko Vauhkonen kirjoitti, että hän ripustaa rukkaset naulaan eikä jaksa enää hanketta ajaa. Toisin sanoen jätetään se juhlaskumppa nyt avaamatta ja toivotaan, että sille löytyy käyttöä myöhemmin.

Wednesday, 1 August 2012

Murtunut mies teki hyvää työtä


Kävin hakemassa Ajomieheltä Herttoniemestä Shimano RS80 -kiekot, jotka olivat kiristettävänä sisäänajon jälkeen. Ihan ovat klassikot ollakseen alle neljänsadan hintaiset (Bike-discount.de).

Ajomies-Eppu tuli vastaan käsi kipsissä ja esitteli rujon näköistä maasturia. Oli viikonloppuna sattunut törmäämään metsäpolulla, niin että runko oli saanut aivan uudenlaisen geometrian. Sekä vaaka- että alaputki olivat vääntyneet lyttyyn. Kun metallirunko pasahtaa kahdesta kohtaa, on onni, ettei kuskille tullut enempää osumaa.

Kiitos taas hyvästä duunista, nyt kelpaa ajaa putkelta tiukempiakin mäkiä!

Unohdetut

Ajan Tikkurilantietä länteen kohti Lentoasemantien risteystä. Näen jo kauempaa, että tien toiselle puolelle liikennevaloihin pysähtyy pyöräilijä, joka painaa nappia saadakseen vihreän.

Pysähdyn risteykseen ja huomaan, että autoilijoilla valot vaihtuvat. Seuraavaksi pääsevät kääntyvät, sitten risteävän tien autot, ja kohta onkin taas täysi kierros eri kaistojen autoja päästetty, mutta jalankulkijoille palaa yhä punainen.

Päätän itsekin painaa nappia – ja huomaan tämän puolen tolppaan sutaissun tekstin EI TOIMI. No eipä näytä toimivan, juu! Saisikohan korjaajan paikalle sillä, että soittaisi tienpitäjälle autoilijana ja valittaisi, että pyöräilijät hyppivät punaisia päin eteen.

Toinen käämejä kuumentava maan tapa on kohdat, joissa pyörätie on revitty auki ja jätetty sikseen viikkokausiksi ellei peräti kuukausiksi kuten Tapaninkyläntiellä Pohjois-Helsingissä.

Työkohteisiin on usein taputeltu soraa, mutta sitä saattaa olla niin vähän (tai se on painunut), että asfaltin terävä reuna muodostaa monen sentin kynnyksen. Päivällä sitä vielä pystyy varomaan, mutta ei enää hämärän tultua.

Viereinen kuva on Tikkurilantieltä Vantaalta. Sen varrella on tämänkaltaisia kuvauskohteita valittavaksi asti. Tässä kohdassa oli mahdollista kiertää kivikko, mutta parin sadan metrin päässä ei auttanut kuin vaihtaa ajoradalle.

Yksi ylläpitomokien klassikko on rehottava kasvillisuus kevyen liikenteen väylien varrella. Ei tarvitse edes sateen painaa oksia, kun pyöräilijä jo joutuu kyyristelemään tai taluttamaan. Tämä kuva on Tapaninkyläntieltä.

Lainsäätäjä on lähtenyt siitä, että pyörätietä tulee käyttää. Pyöräteiden ylläpitäjille puolestaan riittää, että väylät ovat ajokelpoisia valmistumishetkellä. Sen jälkeen ne unohdetaan oman onnensa nojaan.

Valitus kuuluu, ettei ole rahaa. Entä jos ajoradat päästettäisiin sellaiseen kuntoon, että niillä ei pystyisi autoilemaan? Ai niin, eihän niin käy. Niiden kunnossapitoon kyllä raha löytyy.