Vähemmän pyöräteitä = vähemmän pyöräilijöiden liikennekuolemia?

Kun tieliikennelain tulevan suurremontin yhteydessä mietitään pyöräilijöiden liikenneympäristöä, harkitaan toivottavasti hyviä eurooppalaisia käytäntöjä esimerkiksi Norjasta tai Itävallasta.

Siellä on vähemmän pakollisia pyöräteitä ja niiden lisäksi kevyen liikenteen väyliä, joilla saa ajaa polkupyörällä.

Ehdotin heinäkuussa tekstissä Pyöräteitä on vähennettävä:

Vähennetään siis nykyisenkaltaisia pyöräteitä, joille kaikki pyöräilijät pikkulapsista työmatkatempoilijoihin ovat pakotettuja.  

Pyörätien käyttövelvollisuuden sijaan tehdään lakimuutos, jolla edistetään pyörätien käyttöoikeutta.

Löysin eilen ehdotukselleni keppihevosen, maailmankartan nimeltä Roads Kill. Sen mukaan Suomessa kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa pyöräilijä on uhrina 9,6 %:ssa. Itävallassa osuus on vain 5,8 % ja Norjassa hämmästyttävät 2,4 %.

No hyvä on – myönnetään, että ei tuolla tiedolla voi vielä syy-seuraussuhdetta päätellä.

On kartalla paljon muutakin kiinnostavaa bongattavaa. Esimerkiksi Espanjan lukemat ovat hämmästyttävän hyvät, kun taas Thaimaassa en paljon panssariautoa pienemmällä uskaltaisi liikkua.

Väärät Polut CX: Harder, better, faster, stronger

Harder, better, faster, stronger.

Kaikkia näitä Daft Punkin biisistä tuttuja ominaisuuksia olisi pitänyt olla reippaasti enemmän, kun ajoin testikierrosta VPCX:n krossiradalla Raappavuoren poluilla ja kallioilla Länsi-Vantaalla.

Juurakoita, kivikoita, liukkaita kallioita, polun poikki kaadettuja puunrunkoja. Selvästi teknisempää kuin viime viikolla Viikissä.

Jäin suosiolla katsojaksi ja kaivoin kameran repusta. Hauskaa oli näinkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kova sade alkoi, kiittelin valintaani. Kalliot ja mutaiset rinteet muuttuivat hetkessä liukkaiksi kuin pulkkamäet.

Respektiä kaikille ajajille – olitte kadehdittavan sisukkaita! Tässä teille setti kuvia.

NW Celsius Arctic: talvisuojaa kymmenelle

Seitsemän on reipasta ja riuskaa, yksi vähän epäröi ja kaksi on suoranaisia hannareita. Ensi talvena yhdelläkään niistä ei ole enää valittamista.

Rupesin järjestämään Säätämöä talvikuntoon. Hyllyjä siivotessa tuli vastaan Shimanon mtb-klossit. Niille löytyi osoite, kun otin höyläpenkin alta pahvilaatikon ja pahvilaatikosta kengät, jotka viime kevään ostin.

Ruuvasin klossit pohjaan, ja sovittaakseni ne oikeaan kohtaan fillarin päällä piti kengät tietysti laittaa jalkaan.

Kappas! Kengissä vielä täytteet sisällä. Oli jäänyt keväällä sovittamatta.

Tuumasin, että eiköhän talvikenkiin edes hetkeksi koipi mahdu villasukan kanssa, vaikka kovin näyttävät siroilta monoilta.

Hienosti solahti jalka kenkään! Sopiva lesti, kevyt jalkine, eikä puristanut edes villasukan kanssa. Mairea hymy levisi naamalle!

Näinhän sen viime keväänä tosiaan tarkoitinkin, kun ostin Evansin alennusmyynnistä popot pahemmille pakkasille. Villasukka rulez. Kannatti muuten ostaa silloin – nyt hinta on lähes tuplat keväiseen.

Nämä Northwave Celsius Arctic GTX:t ovat parhaimmillaan, kun pakkanen paukkuu kympin tuolla puolen. Eiköhän nyt pärjää myös ne varpaat, jotka palellutin pari vuotta sitten ja jotka eivät enää kylmää kestä.

Pikkupakkasilla käytän edelleen vanhoja Shimanon MW80-kenkiä, jotka pilkottavat kuvassa taaempana.

Kas kas, kenkiä on kevennetty jättämällä C pois mallinimestä.
Lisätään tähän hakusanaksi siis myös Celsius Artic GTX.

Aamupalaa pyöräilijöille huomenna Helsingissä ja Espoossa

Reilu Espoo tarjoaa huomenna tiistaina kello seitsemästä alkaen ilmaista Reilun kaupan aamukahvia, teetä ja aamiaissämpylöitä Leppävaaranraitilla noin sadalle ensimmäiselle.

Aamupalaa on tarjolla myös Sörnäisten rantatien varrella Helsingissä, tuttuun tapaan Suvilahden sisäänajon kohdalla klo 7–9. Samalla saat lisää ilmaa renkaisiin, öljyä ketjuihin ja pyöräilyvinkkejä korvien väliin. Lisäys: Tämä onkin siis huomenna keskiviikkona!

Täytyypä itsekin kurvata Sörkan kautta. Eipä siellä ketään näkynytkään, eikä ihme :D Olen nimittäin menossa kahdeksaksi Työ- ja elinkeinoministeriöön juttelemaan syys- ja talvipyöräilystä. Tilaisuus liittyy HePon "Hyvä työpaikka pyöräillä"-hankkeeseen.

Syyspyöräilyyn liittyy ainakin kelin mukaiset varusteet ja näkyvyys. Alla kaksi maantiefillaria, joiden valaistus on aika hyvällä mallilla.

HEL CX: Sanovat nokkosten olevan terveellisiä

Colnago WorldCup pääsi tänään ensimmäistä kertaa siihen hommaan, johon sen hankin: cyclocross-kisaan.

Sää suosi ja mukavaa ajoseuraa riitti kymmenittäin, kun kokoonnuimme iltapäivällä Herttoniemen puutarhapalstojen luo. Rhubarb oli laatinut HEL CX cupin avauskisaan 4,3 kilometrin mittaisen radan pitkin sänkisiä peltoja, metsäisiä polkuja ja mäkisiä ulkoiluteitä.

Tällaisella radalla on kiva aloittaa krossailu: ei liian teknistä, vaan vaihtelevaa, ajettavaa baanaa. Harrastusta helpotti tietysti huomattavasti se, että maasto oli kuivaa.

Vaikka olin ajanut tutustumiskierroksen, onnistuin eksymään ensimmäisellä kierroksella kahdesti ja kaatumaan kerran ojan ylityksessä. Tietystikin ojanpientareet ovat nokkosten suosimia kasvupaikkoja. Onneksi kisan adrenaliini auttoi unohtamaan pistelyt saman tien. Harmikseni edellä ajanut jono meni menojaan ojasta kömpiessäni.

Ennakointi, rytmi ja tasapaino. Siinä kolme asiaa, joissa toivon kehittyväni tänä syksynä roimasti.

Toisella kierroksella alkoi löytyä ajatusta vauhdin ja ajolinjan ennakoivasta valinnasta. Kolmannella kierroksella aloin oppia miten pikkuojat, kivet ja juurakot kannattaa kohdata. Alkeita etu- ja takapään hallittuihin kevennyksiinkin esimerkiksi juurakoiden yli ajettaessa oli havaittavissa.

Herttoniemen hyppyrimäen luona oli pieni mutta hilpeän äänekäs kannustajajoukko. Viimeisellä kierroksella en olisi jaksanut enää yrittää ylämäkeen ajoa, jos ei olisi tullut niin raikuvaa tukea.

Kärkiajajien teho ja tekniikka olivat ihailtavaa katsottavaa. Löysin itseni lopulta sijalta 17, jolla ei irronnut ensimmäistäkään cup-pistettä. Sen sijaan hiki tuli. Kun ei ollut osaamista, piti kompensoida kovilla sykkeillä – tehotreeni siis.

Eiköhän ero kärjen ja minun välillä ole hitusen kapeampi jo seuraavalla kerralla. Oli nimittäin niin hauska iltapäivä, että tätä täytyy saada lisää!



PS. Krossirenkaitteni kyljessä ei suinkaan lukenut 5.0-8.5 bar, vaan 50-85 psi (3.5-5.9 bar). Tuossa asteikossa on jo tolkkua.

Ajoin 3,5 barin paineilla. Muuten olisi ehkä voinut olla vähemmänkin, mutta muutaman kerran juuriin paukuttaessani olin tyytyväinen valintaan. Hiukan pienemmät paineet, ja seurauksena olisi voinut olla snakebite.



PS2. Löysin juuri netistä Toni Tiaisen albumin, jossa on liuta hyviä kuvia iltapäivältä kuten alla oleva.

Cyclocrossia aloittelijalle

Huomenna on pieni cyclocross-kisa Viikissä. Saas nähdä pysynkö samalla kierroksella kärjen kanssa vaaditut 45 minuuttia. Onneksi rata on pitkä, yli 4 kilometriä.

Tuunasin fillaria maantiemoodista krossikäyttöön. Stemmin käännöllä tanko nousi yli kaksi senttiä. Toinen juomapulloteline sai lähteä siltä varalta, että pitää napata pyörä kainaloon.

Standardikampien tilalle vaihdatin Velosportissa cx-kammet (46/36-rattaat). Onpahan vähän kevyempää mäissä ja mutapaikoissa. Jalkautumisten vuoksi maantiekengät ovat no-no, joten polkimetkin piti vaihtaa.

Fillarin mukana tulleiden Kenda Kwickr -renkaiden kyljessä lukee 5.0-8.5 bar. Aika kovat paineet, kuin maantiekäyttöön. Onko tuollaisessa mitään tolkkua maastossa?

Pyreneillä kohtalon hetki tänään

La Vuelta on tarjonnut vuoden parasta pyöräilyviihdettä olohuoneeseen. Sekä yksittäiset etapit että kokonaiskilpailu ovat tihkuneet tuskaa, dramatiikkaa ja huikeita onnistumisia.

Taisto kokonaiskilpailun ykköspaikasta on harvinaisen tiukkaa. Eilen Chris Horner (Radioshack) ohitti Vincenzo Nibalin (Astana). Kolmen sekunnin takamatka vaihtui samansuuruiseksi etumatkaksi. Valkopaitaisen Hornerin meno näyttää suorastaan ärsyttävän kevyeltä pahimmassakin ylämäessä.

Kuva: Graham Watson |www.grahamwatson.com

Kaltaiseni keski-ikäisen pyöräilyharrastajan on helppo hurrata Radioshackin kokeneiden, yli nelikymppisten huippukuskien puolesta. Jens Voigt on jo kiistämätön legenda, ja nyt Chris käyttää samoja avuja: rohkeaa ajamista ja oivaltavaa supliikkia.


Kolmiviikkoinen kilpailu huipentuu tänään. Kokonaiskilpailun voittaja ratkeaa illansuussa Angliru-vuorelle päättyvällä etapilla. Oma veikkaukseni on, että italialainen seisoo huomenna Madridissa palkintopallin kakkospaikalla.

Vueltaa voi seurata Eurosportin lisäksi nettistriimeistä, ks. esim. ProcyclingLive tai CyclingFans. Myös kilpailun kotisivuilla on hyvä live-päivitys, jolla hahmottaa tilannekuvan pikavilkaisulla.

Bianchi Oltre kiipeää ketterästi

Tänään lenkillä huomasin hymyileväni leveästi. Saatoin Myllykyläntiellä jopa naurahtaa ääneen.

Olen ajanut tämän kesän krossarilla. Kyllähän sillä pärjäsi esimerkiksi Tallinna Rahvasõitissa, koska reitiltä puuttuivat mäet.

Krossarini on 2,5 kg painavampi kuin uusi maantiepyöräni Bianchi Oltre. Ero tuntuu heti, kun etupyörä on takapyörää korkeammalla. Tänään ajoin Oltrella ensilenkin Helsinki–Vantaan lentokentän ympäri. Olipa hunajaa kivuta tutun reitin mäkiä!

Ajelin melko rauhallisesti, kun vielä eilen flunssa sekoitti pään ja väsytti lihakset. Siitä huolimatta keskivauhtisen lenkin meno oli yllättävän kevyttä ja helppoa.

Krossarilla putkelle noustessa tuntuu selvästi, että pitää hinata ylimääräistä massaa mukana. Oltrella ei tätä kivireki-efektiä ollut.

Vaikka Oltre on muutaman vuoden takainen huippurunko, pyöräni osasarjat ovat enemmänkin "ylempää keskiluokkaa": Ultegra Di2-sähkövaihteisto ja Ultegran standardikammet, Dura-Ace C24-avokiekot, Selle Italia SLR -satula. Vaihtamalla kauttaaltaan Dura-Aceen kevenisi sekä pyörä että varsinkin lompakko.

Ensikokemus sähkövaihteista on todella positiivinen. Vaihteet toimivat nopeasti, täsmällisesti ja kevyellä kosketuksella. Tulin vaihtaneeksi useammin ja paljon herkemmin sopivalle vaihteelle kuin manuaalisella Ultegralla, vaikka pidän sitäkin hyvänä sarjana.

Vähän vielä vierastan ajatusta, että vaihteiston akku voisi loppua kesken, ja fillarista tulisi sinkula kesken lenkin. Kokeillaan siis vielä hetki ennen kuin julistan mitään kovin lopullista sähkösetin paremmuudesta.

Sain muuten pidettyä heinäkuisen lupaukseni siitä, että laihdutan kolme kiloa ennen uuden pyörän saapumista. (Ks. Painonhallintaa rahalla ja ilmaiseksi) Nyt aion kylläkin pudottaa painoa hiukan lisää, koska fillari ei ollutkaan ihan niin kevyt kuin luulin. 58-kokoinen Oltreni on matkalaukkuvaa'an mukaan 7,49 kg.

Pyöräilijä ja kuntosalin ihmemaa

Tähän asti olen ajatellut, että levykiekot kuuluvat vain aika-ajopyöriin. Mitä kevyemmät, sen paremmat.

Huomisesta lähtien rupean näkemään levykiekkoja myös painonnostotangoissa. Eivätkä ne ole ihan yhtä keveitä kuin fillarissa.

Minulla on sovittu aika fysioterapeutille Tapanilan Erän kuntosalilla.

"Terapeutille." Kuulostaa ihan sairaalakäynniltä. Personal trainer olisi paljon muodikkaampi.

No, joka tapauksessa olen ajatellut, että kerta viikossa, liikkeinä esimerkiksi maastaveto, jalkaprässi ja muutama muu. Vartti lämmittelyä, puoli tuntia perusvoimaa, vartti jäähdyttelyä.

Näinköhän kuntosalista löytyy potkua maantiepyöräilyn harrastajalle? Perusvoimaharjoitteluun ei kai salia tarvita, jollei sitten tähtää huipulle. Ylämäkivedot, lumisohjossa ajaminen ja rappusjuoksut olisivat ajaneet asian jopa paremmin kuin lyhyt käynti kuntosalilla.

Ehkäpä tärkein motiivi salikäynneille on patistaa tuo tammikuussa armeijaan menevä kundi mukaan. Saa nähdä, jos vaikka innostutaan enemmänkin. Kiipeilystäkin on puhuttu.

Katsotaan nyt millaiseksi tämä talvikausi muodostuu... syksy on kesälajien harrastajalle uudenvuodenlupausten aikaa...

Vesileikkejä Tour de Helsingissä

Oli kuin tuomari olisi heilauttanut merkkilippua sateenjumalalle. Heti vapaan vauhdin alettua pudotti raskas sadekuuro lastinsa polkijoiden niskaan.

Kuvan otti Petteri Rantanen Turuntien varressa Lippajärven kohdalla. Tuskin siellä järvessäkään olisi ollut märempää!

Kovin pitkään ei rankkasade piiskannut, mutta kun tienpinnat olivat märät viimeistä kilometriä lukuunottamatta, pääsivät ajajat kuivumaan vasta palattuaan Velodromille, joka nyt kylpi auringossa.

Kuvaajia matkan varrella oli sateesta huolimatta paljon. Matti Ouvisen luova salamakuvaus tuotti komeaa jälkeä Velskolan nousuissa.

Järjestelyt pelasivat hienosti. Vaikuttaa siltä, että päätös poistaa keskinopeusryhmät yli kolmenkympin vauhdeista oli oikea. Meidän porukkamme ajoi vapaan vauhdin osuudella 36,5 km/h keskinopeutta. Oli yksinomaan hyvä, että ajajat ottivat itse vastuun vauhdistaan. Ryhmäkoot olivat järkeviä eikä pahoja kasoja syntynyt.

Oma ajoni ei tuntunut sujuvan. Nurmijärvelle saakka eli ensimmäiset 60 kilometriä olin aivan valmis keskeyttämään. Onneksi reitti ei kulkenut kovin lähellä kotia :) Jokelan jälkeen meno rupesi sujumaan, mutta eipä tuon jälkeen ollut sen kummempaa tehtävissä kuin ajaa samassa porukassa maaliin saakka. Kuvan otti Suberpolkijat Lepsämässä, jolloin olin valmis vaihtamaan fillarin vaikka virkkuukoukkuun.

Lisää kuvia löytyy Fillarifoorumin ketjusta.