Wednesday, 30 October 2013

Edessä tasaista nousua

Huomasin Kaupunkifillari-blogista, että stadi on julkistanut yhteenvedon tämänvuotisista pyörälaskennoista.

Vertailukohdasta ja laskentatavasta riippumatta pyöräilijöiden määrät ovat kasvaneet selvästi: konelaskentapisteiden kohdalla 6–20 % ja kantakaupungista niemelle suuntautuvassa liikenteessä peräti 42 %.

Tässä käppyrää Hesarin uutisesta lainattuna. Säälotto vaikuttaa kunkin vuoden tuloksiin tässä käyrässä, mutta trendi on selvä.


Friday, 25 October 2013

Sijoita polkupyörän valaisimeen 30-35 €



Pimeät ajat ovat koittaneet ja pyöräilijä tarvitsee valoa sekä näkymisen että näkemisen vuoksi. Päätin tehdä testin omista nurkista löytyville fillarivalaisimille. Nämä tuikut on hankittu kaupunki- ja maantiekäyttöön. Maastossa ajavilla on sitten ihan toisen teho- ja hintaluokan heittimiä.

Olipa kerran aika, kun meilläkin ostettiin mitä marketista halvalla sai. Neljällä ledillä hehkuvat Bastat (yläkuvassa vasemmalla) asennettiin kaikkin fillareihin. Viiden metrin päässä sijaitseva tynnyri testikuvan oikeassa reunassa erottuu juuri ja juuri.

Tältä maisema näyttää Bastan valossa. Tuokaa valkoinen keppi!
Pari vuotta sitten hankin hiukan tehokkaampia valaisimia (yläkuvassa kolme seuraavaa Bastan jälkeen). Kuten kuvasta näkyy, maa on tässä AiM:n valokeilassa hiukan paremmin valaistu. Tynnyrikin erottuu vähintään yhtä hyvin kuin Basta-kuvassa, vaikka keila osoittaa hiukan enemmän vasemmalle.

AiM antaa hitusen enemmän toivoa havaituksi tulemisesta. Näkemiseen se ei paljon apua tuo.

Jo parilla kympillä saa merkittävästi valoisammat näkymät. Seuraava kuva on Clas Ohlsonilta ostamani Asaklitt. Nettisivuilla sen valovirraksi ilmoitetaan 23 lumenia, mutta paketissa lukee 92 lumenia. Nettisivun lukema on uskottavampi.

Valoa on huomattavasti enemmän kuin Bastalla tai AiM:llä, mutta keila on hyvin kapea. Tämä voi toimia maantieajossa, mutta ei oikein taajamassa, metsäpoluista puhumattakaan.

Asaklittin valokeilassa erottaa mahdolliset kuopat ajolinjalla.
Shimanon PRO-tarvikemerkillä on myös valaisinperhe. Hankin sen keskikastiin kuuluvan Pro Illume 90:n, jossa numero kertoo lumenien määrän. Näkymä on selvästi Asaklittiä kirkkaampi, ja kymmenen metrin päässä sijaitseva toinen tynnyri näkyy. Erityisesti kiitosta saa valokeilan leveys ja muoto. Sitä on leikattu yläreunasta, niin ettei se häikäisisi vastaantulijoita. Pro-valaisimen rungossa on myös sivuikkunat, niin että risteävä liikenne huomaa valon.
Pro Illume 90:n keilassa näkyy myös tammen runko kuvan vasemmassa reunassa.
Moon Meteor 200 käy paitsi ohjaustankoon, myös kypärään. Se onkin selvästi suunniteltu myös offroad-käyttöön. 200 lumenia ja mahdollisuus nähdä sinne, minne katse kääntyy, ovat viidenkympin hintaiselle valaisimelle melko luksus-ominaisuuksia. Kaiken lisäksi se on näistä valaisimista pienikokoisin ja kevein. Tähän vaikuttaa se, että virtalähteenä toimii USB:n kautta ladattava akku.

Moon Meteorilla esimerkkikuvassa näkyy myös kolmas, 15 metrin päässä sijaitseva tynnyri. Valo alkaa jo olla niin kirkas ja pitkälle/ylös ulottuva, että vastaantulijat voivat häikäistyä. Jos sitä käyttää kaupunkiliikenteessä, keila on syytä suunnata melko alas eli 2–3 metrin päähän ja käyttää puolitehoa. Tällöin myös akunkesto tuplaantuu yli kolmeen ja puoleen tuntiin. Alimmalla 50 lumenin teholla käyttöaikaa lupaillaan peräti 8 tuntia.

Moon Meteor 200:n täysteho saattaa olla jo liikaa kaupunkikäyttöön.

Kaikissa kuvissa fillarin tankoon osuu sivuvaloa varastohuoneen ikkunasta. Piha on pimeä, vaikkakin kaupunkialueella katuvalaistuksesta tulee koko lailla hajavaloa. Kuvat on otettu 35-mm primellä, ISO3200, 1/8s, f4.5 (Nikon D7000).

Taajamakäyttöön paras hinta–laatusuhde tuntuu löytyvän 30–35 euron valaisimista. Tällä hinnalla saa Pro Illume 90:n tai Moon Meteor 100:n. Molemmissa normikäyttöön riittää puoliteho eli noin 50 lumenia, jolloin virtaa riittää myös pidempään.
-
Lisäys 25.11.2013: Jakakaa kokemuksia lampuistanne. Kommenteissa anonyymi on aivan eri mieltä Pro Illume 90:stä.

Tuesday, 15 October 2013

Mistä on onnistunut cyclocross-kilpailu tehty?


Cycle Club Helsinki eli CCH tietää onnistuneen cx-kisan reseptin:

Tehdään pettävän helpon näköinen rata, jossa on riittävän leveää ja hyväpohjaista baanaa, mutta ah niin ilkeän kangistavia nousuja! Sellaisia nousuja, joiden salakavalasti lihaksia ruoskivaa raippaa ei sivustakatsoja arvaa ennen kuin näkee kilpailijat mäkiä kipuamassa.

Saadaan paljon väkeä paikalle, olivatpa nämä toimitsijoita, kisaajia, katsojia jne. Tätä tietysti auttaa hyvä paikanvalinta eli viime sunnuntain tapauksessa Kontulan Kelkkapuisto Helsingissä. Lisäksi sitten vielä teltat, makkaranpaistot, nauhamerkatut radat – ihan kuin olisi isommatkin kisat!

Kuin pisteenä iin päälle paikalle löysi tiensä useampikin osaava valokuvaaja kuten Pauliina ja Jari. Erityisesti on mainittava Ilse C. Holm, joka ottaisi huippukuvia vaikka cocacola-kameralla. Kaikki tämän blogiviestin still-kuvat ovatkin hänen Google-albumistaan.

Itse ajoin avoimen luokan startissa. Se oli rennompi kuin varsinainen luokiteltu kisalähtö. Se oli myös puolet lyhyempi, vain 30 minuuttia plus täysi kierros.

Jyrkät mutkat ja varsinkin niiden jälkeen alkavat terävät nousut söivät painavalta ratsukolta voimia. Kun lisäksi tekniikkani on hyvin alkeellista, tuhrasin jalkautumisissa esteiden kohdalla paljon aikaa ja voimia.

Koneeni alkoikin piiputtaa jo 25 minuutin kohdalla. Siihen asti lihakset olivat tehneet töitä anaerobisen kynnyksen pahemmalla puolella, ja sykekäyrän perusteella niiden olisi kuulunut jatkaa samaan malliin lähemmäs tunnin verran. Toisin kuitenkin kävi, ja loppukilometreille piti höllätä. Se näkyikin välittömästi niin, että alkumatkan samassa ryhmässä kanssani kisanneet Timo, Matti ja Phillip karkasivat kauas.

Kun aurinko ja grillimakkara lämmittivät, jäin katselemaan vielä muutkin lähdöt. Ei voi kuin ihailla, kuinka kärkikuskit ajavat! Miten sulavasti he jalkautuvat esteellä ja jatkavat samaa eteenpäin suuntautuvaa liikettä noustessaan taas pyörän päälle!

Eroa on helppo havainnoida tästä Annun kuvaamasta videosta.

Sunday, 6 October 2013

HEL CX Mustikkamaalla: Aurinkoa mutapainin ystäville

Mutaa, vesisadetta ja sormet jäätävää kylmyyttä?

Nämä lajinomaiset olosuhteet ovat tänä syksynä pysyneet loitolla, kun HEL CX Cup on ehtinyt jo kolmanteen osakilpailuunsa.


Aurinko paistoi ja maasto oli kuivaa, kun ajoimme tänään Mustikkamaalla. Rhubarb oli taas kerran suunnitellut radan, joka erottelee ajokoirat puudeleista ja jolla jokainen sai sykkeet niin tappiin kuin vain pystyi.

Kun ohjaustankoon kiinnitetään kilpailunumero, tulee treeniin ihan eri tavalla virtaa. Omien fyysisten rajojen tavoittelu on  tehokkainta, kun pää käskee pysymään edellä ajavan perässä ja kiristämään, ettei takana tuleva mene ohi.

Kieli pitkällä ja räkä poskella tuli ajettua taas kerran omien taitojen ja voimien äärirajoilla. Ylös–alas siksakkia menevillä poluilla ja hiekkapintaisilla kävelyteillä pysyn jo aika hyvin osaavampien vauhdissa. Sen sijaan kalliorintaukset ja vaikkapa uimarannan hiekassa juokseminen pyörä olalla tahmaavat vielä liikaa.

Puhaltelevaa jengiä maalissa. Kuva: Hannahoo.
Onneksi keli oli hyvä. Sateella rata olisi ollut turhan tekninen. Kierroksen verran jäin taas kärjelle, mutta jostain syystä se ei tässä lajissa tunnu minua haittaavan. Pinnistin sen minkä näistä pohkeista voi ponnistaa, ja hyvää teki!

Linkitän lisää kuvia, kun niitä alkaa interverkkoon ilmestyä. Oletettavasti kalliopätkiltä ja hiekkarannalta on ihan hubaa kuvamateriaalia :)

Thundermand kuvasi menoa Myllypurossa viime viikonloppuna.

It's no fuckin' fairytale

"It's no fuckin' fairytale." Siihen tiivistyy domestique Charly Wegeliuksen näkemys apukuskina toimivan ammattipyöräilijän elämästä.

Tämän päivän Hesarissa on toimittaja Esa Liljan perusteellinen haastattelu Wegeliuksesta, englantilais-suomalaisesta huippupyöräilijästä, joka toimii nykyään Garmin-Sharpin sporttipäällikkönä.

Wegeliuksen sitaatti on hänen äskettäin julkaisemastaan, tähtien varjoissa ajavien apukuskien arkista työtä valottavasta teoksesta Domestique: The Real-life Ups and Downs of a Tour Pro. Tosin enpä voisi oikein muuta kuvitellakaan, että huippu-urheilu on 110 %:sti raakaa ja arkista työtä.

Hieno valinta Hesarilta, että pyöräily sai palstatilaa muutenkin kuin gran tourin tai dopingin yhteydessä, kiitos urheilutoimitukselle!