Saturday, 28 June 2014

Paluu Gërmiaan


Tänään vuokrasin fillarin siitä pienestä Gërmian parkkipaikalla olevasta kojusta nimeltä Urban Cycle. Sen pyörittäjä pitää maastureistaan selvästi parempaa huolta kuin edellisen kerran vuokraamossa, eikä edes passia tarvinnut jättää tuntemattomaan huostaan ajon ajaksi. Suosittelen siis tätä!

Asensimme mukana olleet omat lukkopolkimeni, joten jyrkemmätkin ylämäet sujuivat ilman viime kerran pysähdyksiä.

Ajoin jokseenkin saman reitin kuin viimeksi. Ensin Illyrian ulkoilupolun, sen jälkeen tietä ylös ja tienhaarasta oikealle jonkin matkaa. Sieltä näkyikin Prishtinan kaupunkin hyvin.


Ei ihme, että ulkosalla istuessa tietokoneen näppäimistö ja iPadin pinta käy tahmean pölyiseksi, kun hiilivoimala puhkuu saasteet laakson ylle. Paikalliset käyvätkin mielellään Gërmiassa raikkaamman ilman vuoksi.

Ylämäkeen mennessä sateen uurtamat railot tiessä eivät juuri haittaa, mutta alamäkeen pitää olla varovaisempi, varsinkin kun monissa pimeissä mutkissa valon ja varjon vaihtelut vaikeuttavat hahmottamista. Myös autoja on syytä varoa. Tulipa testattua jarruja yhdessä mutkassa. Jos vain suinkin viitsii, kypärää kannattaisi käyttää.

Radiomastomäeltä aukesi taas upeat näkymät. Tällä kertaa kiinnitin huomiota erityisesti rikki pommitettuun metsään. Räjähdykset olivat kaivaneet kymmenien metrien kuoppia, joita en ensimmäisellä kerralla pusikoitumisen vuoksi huomannut.

Puunrungot näyttivät leffalavasteilta. Rypälepommeilla pudotetut sirpaleammukset olivat puhkoneet ja lovenneet runkoja melkein tunnistamattomiksi.

Niin, ja vielä kerran: malttia alamäessä. Sitä, jota minulla ei oikein meinaa löytyä. Vaan olipa makea vauhdin ja vaaran tunne!

Kahden tunnin lenkki maksoi noin kahdeksan euroa: 3,50 € taksilla Gërmiaan, 4 euroa fillari ja 40 senttiä bussilla takaisin. Ei voi kalliiksi haukkua.

Tuesday, 24 June 2014

Maastopyöräilyn makeutta

Neljä-viisi kilometriä Pristinan länsipuolella Kosovossa on Gërmian puisto, jonka portilla on pyörävuokraamo. Kun tänään jäi töiden jälkeen sopivasti aikaa, menin ja otin alleni maasturin kahden euron tuntihinnalla. Pyörät ovat aika surkeita luuskia, ja vasta kolmannen suostuin ottamaan vastaan.

Maauimalan takaa lähtee leveä ja suosittu polku. Se oli enimmäkseen puiden varjostamaa ja myös kävelijöiden suosiossa. Kovapohjaisena ja selväpiirteisenä se oli helppoa ajettavaa, ja alun tasaisemmat osuudet sujuivat fillarilla hyvin.
Kun jyrkkyys kasvoi yli seitsemääntoista prosenttiin, alkoivat ketjut luistaa rattailta. Myös vapaaratas petti. Piti siis palata muutama kilometri takaisin ja saada uusi peli alle. Sekään ei ollut juuri romurautaa parempi, mutta kun ne muutamat tärkeimmät vaihteet kestivät koeponnistuksen, vaihdoin siihen.

Aika paljon saa kavuta päästäkseen satakin metriä ylöspäin. Pitkiä mäkiä kuumassa ajettavaksi. Välillä jyrkkyyttä riitti sen verran, että hädin tuskin pysyin pystyssä. Lukkopolkimet olisivat olleet paikallaan. Kuitenkin aloin saada kiinni maastopyörän rytmiikasta ja painon jakamisesta, niin että ajosta tuli nautinto.

Jokunen kilometri lisää, ja ulkoilupolku yhdistyi tiehen. Alas olisi päässyt takaisin lähtöpisteeseen, mutta se jatkui onneksi hiekkatienä ylöspäin. Kyllä oli viime viikkojen sateet syöneet soraa, niin että välillä tuli lipsautettua parinkymmenen sentin syvyiseen ojaan. Onneksi nyt oli jo kuivaa.

Ensin nousin yhdelle kukkulalle ja pyörin hetken sen poluilla. Sitten näin toisen, jonka päällä oli radiomasto. Sinnekin siis olisi tie! Sen löydettyäni oli tarjolla melkoisen tasaista ja pitkää, ehkä kymmenen prosentin ylämäkeä. 

Perille pääsy kruunasi koko reissun. Näkymät 1150 metrin korkeudelta olivat hienot, ja radioaseman teknikon kanssa tuli juteltua. Hän ei englantia ymmärtänyt, mutta saksalla pärjättiin, vaikka olen siinä yhtä huono kuin lainamaasturini omassa hommassaan.

Kyselin muun muassa sitä, ovatko puiden latvukset katkottu radiomaston signaalin parantamiseksi. Vastaus oli karu: serbien kranaatit ja Naton kasettipommit olivat kaataneet lähes koko metsän ja muutamia puuntorsoja oli enää pystyssä. Mäen harjalla kulkevalta polulta ei saanut astua pensaikkoon hengenvaaran uhalla. Konkreettinen muistutus siitä kuinka äskettäin oli sota runnellut maata.

Paluumatka oli tietysti helppo. Ei uskoisi, että menee kaksi tuntia ylös ja vain viisitoista minuuttia alas! Hieno retki, toivottavasti tällaisen ehtii vielä ottamaan uusiksi. Siinä puiston parkkipaikalla on myös toinen vuokraamo, noin sata metriä portilta alamäkeen. Täytyypä käydä katsomassa myös sen valikoima, jos palaan.

Garmin-mittarini näyttää saaneen siipeensä taannoisessa autokolarissa eikä se enää pysy päällä. Näin reittijälki tältä kiinnostavalta polulta taitaa jäädä mittarin salaisuudeksi.

Friday, 13 June 2014

Alle kymmenkiloinen krossari

Vain pari pinnaa poikki ja polvi ruvella. Siltä näytti törmäys auton kanssa ensi tarkastelulla.

Kaatuessani pasahdin kuitenkin fillarin päälle, ja runko osoittautui olevan mutkalla. Tankokin vääntyi ja kiekot ovat entiset. 

Mistä ja millainen fillari siis tilalle? Ehkä aivan samanlainen? Tai sitten alle 10-kiloinen? Entä paluu vannejarruihin. Cyclocross kuitenkin. Hmm.

SUP X-mud Alu on kiinnostava. Karvan alle kymppikiloinen, osasarja Shimanon 105/Ultegraa. Vanteet Shimanon RS500. Kevennys olisi helppoa, kun alle tonnin hinnalla saa vannejarrukiekkoja vaikka minkälaisia. Lisäbonus olisi, että ne voisi vaihtaa päittäin maantiefillarin kiekkojen kanssa. Sitä ei kuitenkaan ole Suomen Urheilupyörässä oikean kokoisena, joten täytyy skipata tämä vaihtoehto.

Tai rupeaisiko rakentamaan all-Bianchi-kalustoa, kun Marco Pantanin aikoihin syntyi tunneside tähän brandiin. Olin varma, että Bianchionline.de tekisi parhaan diilin Bianchi Zurigosta, mutta tämän vuoden malli lähtee satasta halvemmalla SUP:sta. Siihen vaikkapa Shimano WH-M785 XT:t alle. 

Vaan miten on painon laita? Jossain mainittiin 52-kokoisen painavan kympin, ja Bikester väittää fillarin painavan peräti 12 kg. 

Pienen googlailun jälkeen löytyi Road Bike Guide, jossa on listattuna noin sadan pyörän painot. Zurigoa siellä ei ole, mutta Colnago kylläkin. World Cup 2.0:lle on speksattu 10,26 kg.

Mitäs muita niitä on... mielellään ei saksalaisia eikä USA:sta... miten sillä onkaan niin väliä minkä maan traditioon taiwanilaisrunko ja japanilaiskomponentit on leimattu... 

Taitaa kisa lopulta olla Bianchin ja Colnagon välinen – ellei sitten joku heitä kuumottavaa linkkiä kommentteihin!

Sade on tässä kirjoitellessa näköjään lakannut. Vielä ehtii ennen pimeää käydä kiertämässä lentokentän. Ciao!

Monday, 9 June 2014

25 km/h rajoitus pyöräilijöille

Este pitää kiertää.
Poliisikomisario Dennis Pasterstein haluaa kevyen liikenteen väylille 25 km/h nopeusrajoituksen.

Nykyisin kelviä saa ajaa samaa vauhtia kuin viereistä tietä. Tämän aamun Hesarissa raportoiduissa tutkamittauksissa nopein hurjasteli peräti 33 km/h, vaikka viereisellä tiellä on kolmenkympin rajoitus.

Onkohan autoilijoissa samanlaisia rämäpäitä, että vetelevät kolmen kilometrin ylinopeutta? Toivottavasti ei sentään. Onneksi nyt nämä hurjapäisimmät vauhtipyöräilijät saadaan kuriin, niin kaikki liikenteessä on hyvin!

Vakavasti puhuen kyllä minäkin poljen sitä kolmea-neljääkymppiä mieluummin ajoradalla tai sen pientareella kuin kelvillä. Kannatan siis nopeusrajoitusta, mikäli pyöräilijöitä koskeva kevyen liikenteen väylän käyttöpakko poistetaan ja muutetaan käyttöoikeudeksi.

Ne kaksi kertaa, kun olen kolaroinut autojen kanssa, ovat olleet ajoradan ja kevyen liikenteen väylien kohtaamispaikoissa. Uskon, että siirtämällä kaltaiseni kiitäjät ajoradoille lisätään sekä jalankulkijoiden että pyöräilijöiden turvallisuutta.

Mukavana bonuksena seuraisi se, että voimme ajaa pitkin väyliä, joilla on suht kelvollinen talvikunnossapito. Pääsisi pois tästä pöperöstä.

Tuesday, 3 June 2014

Auton kanssa sillai

Tänään olin elämäni toisen kerran auton kanssa sillai... eli turhankin läheisessä syleilyssä.

Molemmilla kerroilla kääntyvä auto pasautti pyörätien jatkeella päälle. Molemmilla kerroilla autoilija on ensin hidastanut suojatien eteen ja sitten jatkanut matkaa pyöräilijää havaitsematta, vaikka tämä on aivan nenän edessä.

Helvetti sentään! Mikä virkatoimi ja muodollisuus se hidastaminen on! Silmät kiinni, vähän jarrua ja sitten taas menoksi! not.

Pitäjänmäen liikenneympyrä ei ole se selkein paikka. Kun Vihdintien suuntaan tuli sekä ympyrästä että ympyrän vieressä kulkevaa kaistaa autot, joista molemmat hidastivat, minä heilautin kättä kiitokseksi ja jatkoin pyöräilyä. Kunnes se jälkimmäinen päättikin jatkaa matkaa.

En ihan ehtinyt alta pois. Pikkuisen Colnago sai siipeensä kaatuessani, joten ajaa lenksotin sillä Velosportiin, josta se juuri oli huollosta päässytkin... Itselleni ei onneksi tullut kuin pieniä pintaruhjeita.

Opetus: edes auton hidastaminen tai katsekontakti ei takaa turvallista tien ylitystä.