sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ei näin! Tehon lisäyksessä on aina riskinsä

Tänä vuonna on tullut pyöräiltyä vähemmän kuin vuosikymmeneen. Nyt heinäkuussa on fillari vihdoin alkanut liikkua enemmänkin, ja olen tietysti yrittänyt pitää kielen keskellä suuta tehoa lisätessäni.

Tänään osallistuin HePon kolmetuntiseen porukkalenkkiin. Siirtymien yhteydessä ajoin puolitoista tuntia omaa reipasta ajoa. Yhteislenkkimme ei ollut erityisen kova kuten Strava-data kertoo. (kirjautumattomille näkyy vain perustiedot). Kävimme Rajamäen Sääksjärvellä, ja matkaa kertyi 89 km noin 30 km/h nopeudella.

Kaksi kiripätkää lenkkiin mahtui, ja ajoin ne niin lujaa kuin pää kesti. Usein tehojen ulosmittaaminen on siis myös psykologiaa. Jättämällä kipusignaaleja huomioimatta voi päästä kovempaa tai pitää tehoja yllä kauemmin, vaikka maitohapot jylläisivät. Tässä on tietysti myös riskinsä, sillä kipu on usein elimistön viesti.

Nurmijärven Ojakkalantiellä ajoimme ensimmäisen vapaan vauhdin pätkän. Jalat olivat aivan puuta, ja sitä ne olivat myös kirin jälkeisessä vetovuorossa.

Vielä heikommilta ne tuntuivat Katriinantien loppukirissä, jossa pysyin vain vaivoin kiriporukassa mukana.

Takana on pieni kaupunkiloma Prahassa, ja ehkäpä jalat olivat siellä kävelystä jo väsyneet. Väsymys ja sandaalien huono soveltuvuus kävelyyn olivat ehkä syitä siihen, että jalkaterien asento ei tänään kampia pyörittäessä pysynyt oikeana.

Kova yrittäminen, pitkä lenkki ja virheasento saivat säären etuosan kipeytymään. Kävely on ollut tosi hankalaa. Vaikuttaakin siltä, että etummaisen sääriluulihaksen jänne on tulehtunut.

Kestävyysjuoksun erikoisseuran nettisivuilta löysin Aulikki Saarisen tekstin säären etuosan kiputiloista. Fiksun oloinen setti. Harmillista on vain se, että tulehduksen hoitona tulisi keskeyttää harjoittelu ja levätä. Ikävän kova hinta päivän mokasta!

Löytyi sieltä myös se tuttu konsti eli akuutin tulehduksen hoito kylmällä. Nyt sitten ulkoisesti Ice Poweria, ja sisäisesti 600 mg tulehduskipulääkettä. Voisiko mitenkään huomenna ajaa, vaikka ihan vähän ja varovasti...

Jos mukavuusaluettaan ei ylitä, on kehittyminen vaatimatonta. Jos yrittää liikaa, rikkoo kropan ja joutuu jäähylle.

Resepti on sama kuin oppimisessa: pitää löytää oma lähikehityksen vyöhykkeensä, se haasteiden taso, jossa ylitetään nykyinen saavutettu taso, mutta ei hypätä siitä liian kaukaksi kerralla.

Ei kommentteja: