torstai 6. elokuuta 2015

Rikkoiko ylikonstaapeli kuparisen? Maalituomarit tutkivat.

Ylen uutisessa pohditaan MAMIL-pyöräilijän paikkaa liikenteessä. Juttuun haastateltu ylikomisario Kalle Oksman lausuu:
Ensisijaisesti toki kevyen liikenteen väylää tulisi käyttää, mutta tällaisilla kilpapyörillä kun ajetaan, niin suosittelen maantien käyttämistä. Nopeudet pyörillä ovat niin suuret, että ne aiheuttaisivat enemmän vaaratilanteita kevyen liikenteen väylillä ihmisten seassa kuin maantiellä.

Tämän tulkinta on saanut aikaan kovaa kuhinaa birotologien yhteisöön. Olisihan se ensimmäinen kerta, kun viranomainen sanoo ääneen, että voi olla fiksumpaa käyttää ajorataa kuin kevyen liikenteen väylää. (Birotologit muistuttavat kremlologeja siinä, että he tutkivat hierarkian ylimmiltä portailta lausuttuja viisauksia, mutta kohteena on neuvosto-Kremlin sijaan polkupyöräily, lat. birota)

Missä siis kovavauhtisen pyöräilijän olisi hyvä ajaa liikenneturvallisuuden näkökulmasta?

Olisiko heidän syytä siirtyä pyörätielle heti tilaisuuden tullen? Lisää kuvia tiistain kisoista Espoossa täällä.

Yhdet sanovat ylikomisarion olevan sitä mieltä, että pois taajama-alueilta ja mars haja-asutusalueiden maantien laitaan. Toiset ovat sitä mieltä, että pois kevyen liikenteen väyliltä ja mars ajoradan reunaan.

Autoilijan ja jalankulkijan velvollisuus käyttää ajorataa ja jalkakäytävää on kirjattu liikennesäännöiksi. Pyöräilijän velvollisuus käyttää pyörätietä on liikennemerkillä annettu määräysluonteinen ohje.

Tieliikennelain 2. pykälässä sanotaan: "Kun erityiset syyt siihen pakottavat, ajoneuvoa saa tilapäisesti kuljettaa muullakin kuin sille tarkoitetulla tien osalla, jollei siitä aiheudu vaaraa eikä huomattavaa haittaa."

Näinpä tulkitsen – ja ajattelen poliisimiehenkin tulkinneen, – että lastenvaunujen, koirien, pikkutenavien, sauvakävelijöiden ja rullasuksihiihtäjien sekamelska on sellainen erityinen syy, jonka vuoksi kovavauhtisten pyöräilijöiden on paras valita ajorata usein myös siellä, missä olisi kevyen liikenteen väylä käytettävissä.

Ei kommentteja: