lauantai 31. lokakuuta 2015

CX-herkkua myös harrastajalle

Nuotiopaikan savu leijailee järven yllä. Hiekkarantaa ja mukavia ulkoilupolkuja. Syksyinen lauantai on sateeton ja lokakuun viimeiseksi päiväksi melkeinpä lämmin. Mikä parasta: tutustumiskierroksella cyclocross-rata ei tuntunut liian tekniseltä.

Matti Ouvisen kuvissa taviskin näyttää kisakuskilta.
Ehkä tuon siis ajaisi. Vien kameran takaisin autoon ja käyn hankkimassa numerolapun fillariini. Kameran takaa sen eteen siis. Tästähän tulee kiva lauantailenkki hauskassa seurassa!

46 kuskia starttasi Toni&Toni Super Prestige cyclocross-kisaan tänään Vantaan Kuusijärvellä. Hienon kahden kilometrin rundin olivat laatineet: jyrkkiä mäkipätkiä, leveää kuntoilupolkua, kapeaa kivikkotrailia, uimarantahiekkaa ja esteitä.

Rataan tutustuessani arvioin vain sen teknisyyttä. En siinä rauhallisessa vauhdissa noteerannut, etteivät jyrkät mäet ja hietikot ole ihan omiaan 85 kg:n kuskille. Niinpä heti ensimmäinen jyrkkä töppyrä nosti sykkeet tappiin. Sen jälkeen loiva mutta pidempi ylämäki piti huolen, ettei palautumisen tunnetta ehtinyt syntyä ennen rinteeseen rakennettua labyrinttia.

En muistanutkaan, että pumppuni jaksaa paukuttaa 45 minuuttia näin kovaa. Vauhti ei kylläkään ollut tottuneempiin krossaajiin verrattuna kovin kummoista. Siinä missä kärki ehti seitsemän kierrosta, minun koneestani irtosi viisi. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt kisaa ajamaan.

Joka tapauksessa kivaa oli! Ei liian teknistä pyörätrialia eikä mitään tasaista gravel grindingia, vaan vaihtelevaa ja sopivasti ajettavaa krossirataa. Maalikaaret, hyvin merkattu baana, tunnelmaa kohottavat katsojat lehmänkelloineen sekä kuvaajat… oli melkein suuren maailman tuntua!

Kisa on osa HelCX-sarjaa, jossa myös arkiset höntsäilijät sopivat oikeiden urheilijoiden kanssa samalle baanalle.

Pian on Suomen Pyöräilyunionin syyskokous. HelCX:n ajoja vastaava "kuntoajo"-luokan kuskien osallistumisen helpottaminen maantiepuolen lisenssikilpailuihin on asialistalla. (Liitteessä, Prologin esitys) Toivottavasti menee läpi. Siinä tapauksessa taidan olla keväällä aluecupin viivalla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tenerife cycling week wrap-up

The week in and around Puerto de la Cruz, Tenerife, showed how many different riding options there are on the Northern Tenerife. First some general remarks, and then some information on the routes ridden.

Traffic and roads are mostly very suitable for cycling. Drivers are polite, and usually they wait patiently to have good visibility and spacious part of the road before overtaking you. Of course you still have to be cautious of approaching traffic in tight and narrow turns. Get yourself also a rear light for dark tunnels and for riding in the mist of the clouds.

Road conditions are good if you stay on two-numbered roads (eg. TF-21), and decent on three-numbered roads. Smaller roads may have holes and they may be extremely steep.

Several hard cat. 2-4 climbs: Puerto de la Cruz – Masca 

(106 km / 2,360 v.m.)

On my first ride I cycled West from PuertoCruz along TF-5. That part up to El Tanque (particularly the new West end of the road) is meant for heavy traffic, so the road stays below 8% and shoulders are wide. It won't be much steeper to Santiago del Teide, albeit the road is narrower and more interesting to ride.

The climb to Masca is a steep one: 10-16%. My gear ratio wasn't short enough and I really struggled to make it. Even so, I think it's easier from Santiago del Teide than the other way round. Luckily it was less than two kilometres uphill, and another very similar stint after Masca towards Buenavista.

Climbing up from Masca with too long gears and too much weight was a challenge itself. When I was nearing the top of the ridge, the headwind forced me almost to a standstill. I felt proud (and relieved) not giving up. After all that effort, it was such a joy to have a downhill all the way to Buenavista.

From Buenavista to PuertoCruz the TF-5 is an obvious and easy route.

The Masca part had it's effect on the suffer factor, making this ride my hardest on Tenerife according to Strava.

Single hard hors categorie climb: Puerto de la Cruz – Teide Teleférico 

(93 km / 2,400 v.m.)

TF-21 is a single steady 5–7% climb, which means that 34-28 gear ratio is enough even for a heavy weight cyclist like me.

I was staying in a hotel near Playa Martiánez. From this side of the town, take TF-31 to the highway crossing, and ride 2-3 kilometres towards Cuesta de la Villa. Make then a tight turn back to La Orotava. It makes some extra mileage, but saves you from excessively steep part in the beginning.

I did this climb in the noon of a workday. It meant that the tourist buses had already went up, and overall traffic was low.

Several cat. 3-4 climbs: Puerto de la Cruz – Tejina 

(64 km / 1,285 v.m.)

There were a lot of riders along the coastal North-East road from PuertoCruz to Tejina. No wonder, as the villages are pictoresque, and the terrain merciful, max 500 metres altitude.

From Tejina to Tacoronte it's an 8 km uphill. Very good training wise: it's only 2-6%, so one can take it easy or as a series of power intervals.

For this route 34-28 is more than sufficient.

If the dark clouds and raising wind hadn't scared me back, I would've gone a bit further, TF-13 towards Bajamar and Punta del Hidalgo.

Several cat. 3-4 climbs: Puerto de la Cruz – Realejo Alto – Buen Paso 

(62 km / 1,210 v.m.)

Once again, it's good to start via Cuesta de la Villa. Then, TF-320 takes you near to Los Realejos. All's nice and easy up to crossing TF-5.

I had scouted the route from the map but missed to check the parts inside towns and villages. So, it was quite a surprise to have such a steep mile-long section of 9-16% on the main road. Here you'd have use to something lighter than 34-28.

After Realejo Alto, take the scenic TF-342 westwards. My initial plan was to continue from Santa Barbara to El Tanque and then back on TF-5. But as started to feel my legs getting empty and as something got loose in my bike frame, I lost the appetite, and changed into light cruising mode.

From La Mancha I turned East to Buen Paso, and after that TF-5 led me back to PuertoCruz.

*   *   *

About 320 km and 7,200 vertical metres in a week. It was very much what my legs were ready for, and it also meant that I could spend time with my dearest and with my friends in other, more social activities. 

Very likely an island I'll revisit next year. Not only these, but for example the Anaga peninsula would be worth riding, too.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Over 2,000 vertical metres in two different styles

There are two kinds of uphills.

1. Routes with rolling hills or even harder climbs but combined with downhill sections make one push hard and reach anaerobic heart rates. My Sunday ride from Puerto de la Cruz to Masca valley was like that. Thanks to the sporadic downhills, I could spend 13% on threshold level (Z4), 3% on anaerobic level (Z5), and reached 99% of maximum HR.

2. Continuous HC climbs force you choose a different strategy. Start cautiously, don't go into red, at least in the first 2/3.

Today's ride to mount Teide was such a type 2 hors categorie (or especial in Spanish). From sea level to over 2,300 metres in 45 kilometres.

On Teide I didn't reach threshold level at all. Most of the uphill section – almost three hours – was in tempo (Z3).

I had expected the altitude make my heart pump more to get the oxygen required during the last ten kilometres. Yesterday I visited Mt. Teide by bus and went to top. In 3,555 metres even slight uphill trekking made my pulse go wild. But now 2,300 metres didn't make any difference from the ordinary. Anticipating the altitude I maybe took the climb even too cautiously.

Clouds from 1,200 to 2,100 metres.

From Puerto de la Cruz to La Orotava I avoided the steep Calle Risco Caido by heading North-East to Cuesta la Villa for 2–3 kilometres along TF-217, and turned South-West to TF-21. Recommended.

From La Orotava to El Portillo I crawled 12.5 km/h. This 6% section was steady, and didn't exceed 8%. For this, my lightest gear ratio 34-28 sufficed well. In contrast, the Masca hills would've needed shorter ratio.

It is tedious, almost boring to proceed so slow. 5 minutes per km, I mean is that cycling at all?

The obligatory selfie.
In order to cope with such a task, one has to divide the long climb into sections. And to find a rhythm. And to break it every so often by riding out of the saddle.

Traffic wise, I had the joy of climbing by noon, and on a workday. So few cars meant that in many places I could avoid the worst patches of surface by riding in the middle of the road.

I'm not a racer but a commuter. For a mere mortal this climb was almost too much. Exceeding myself like this feels great! Even legs are better than after the Masca ride. In this light the Strava suffer scores seem sensible: 232 for Masca, 160 for Teide.

Weather changes suddenly.
In the morning I forgot my wind vest and loose arms to the hotel room. Although it was unusually warm up there at Teide Teleferico, the clouds gathered quickly, and going downhill it was only 8°C (46F) from 1,900 to 1,300 metres.

I had to shake and stretch my hands every now and then to feel them and to be able to pull brakes. Luckily I had my makeshift newspaper under my jersey, otherwise.. oh, who knows how could I have done it...

So, lesson learned. In the mountains: prepare for the worst weather even if it's a heat wave down at sea level.

Place mat that helped me make it back.

My Top-5 tips for cycling serious climbs

  1. Think about route profile and have some strategy tackling it.
  2. Prepare your bike and pack your pocket for the changing weather.
  3. You've got short gears. Use 'em.
  4. Ride your own pace. Be moderate in the beginning.
  5. Remember to eat and drink consistently.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Puertosta Mascaan

Puerto de la Cruzin hotellin parvekkeen edessä Atlantin aallot lyövät rantaan. Bianchi on huollettu ja kuski treenannut muutaman kuukauden sitä varten, että jaksaa kohdata väistämättömän: kaikki tiet Puertosta vievät ylämäkeen.

Tämä ensimmäinen lenkkini Teneriffalla suuntautui Mascaan. Se tunnetaan paitsi kauneudestaan, myös haastavasta tiestä, jossa jyrkkyyttä ja neulansilmiä riittää. Monet ammattilaistallit käyvät treenaamassa mäkikuntoaan nimenomaan sillä tiellä.

Ylämäen laki? not!
Valitsin reitin ulos Puertosta vähän pöhkösti. Loro Parkin luota ylös suuntaava tie on turhan jyrkkä heti retken alkajaisiksi – en suosittele kuin mäkikauriille. Sen jälkeen on helpompaa viidentoista kilometrin tolpalle Santo Domingossa.

Santo Domingosta käännyin lounaaseen tielle FT-366/TF-82. Tällä reitillä on muuten osa moottoriliikennetietä, jolla pyöräily on kielletty.

Tällä 25 kilometrin nousupätkällä satoi vettä. Märkään renkaaseen tarttuu helposti kaikenlaista. Nyt siihen pureutui puolen sentin mittainen lasisäilä ja puhkoi sisäkumin.

Santo Domingosta on melko yhtenäistä ylämäkeä 25 kilometriä. Onneksi on tullut treenattua, sillä nousut nostavat sykettä varsinkin painavalla kuskilla. Kun kuitenkin anaerobisen kynnys on hivuttautunut vähän ylemmäs kuin alkukesästä,

Santiago del Teidestä Mascaan on pari kilometriä viisitoistaprosenttista nousua. Sellaiseen Bianchin 34-28 välitykset ovat auttamatta liian pitkät. Kadenssi putosi alle viidenkymmenen, ja lähellä oli ettei tarvinnut ruveta taluttamaan.

Keskinopeus tuolle pätkälle oli huikea 8 km/h.

Mascan tie ovat kapea ja mutkat jyrkkiä. Päällyste on erittäin hyvä molemmin puolin laaksoa. Tässä on syytä olla varovainen ja ajaa hitaasti, etteivät mutkat mene pitkiksi.

Mascan laaksoon eivät sadepilvet juuri osu. Nytkin oli mukava lämmitellä ja paistatella päivää ravintolan terassilla autolla paikalle ajaneiden ystävien kanssa.

Mascasta lähdettäessä oli taas hiukan kiivettävää. Vaikka jyrkkyyttä ei ollut kuin jo tutuksi tullut 15 prosenttia, sattui pahimpiin pätkiin vastatuuli. Tämä kaikkein hankalin osuus oli onneksi melko lyhyt.

Pian koittikin kahdentoista kilometrin lasku. Neljänkympin keskinopeus Carratera-vuorelta Buenavistaan tuntui ylämäkimatelun jälkeen hurjastelulta. Suuri osa matkaa on kaksikaistaista tietä, ja siinä pystyy ajamaan aika rennosti.

Vuoret jäivät taa Buenavistassa. Sieltä TF5:ttä pitkin Puertoon on kyllä mäkistä, mutta reitti sopisi vaikka peruslenkkien tekemiseen joka aamu.

Huomenna maanantaina Teidelle seuramatkabussilla, ja ehkä tiistaina samaan paikkaan fillarilla. Täytyy käydä scouttaamassa mikä on fiksuin väylä ulos kaupungista. Tämä taitaa olla paras ohje:

Reitti: Puerto-Masca,

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kaupunkien pienrahti fillarin kyytiin

Jopa yli puolet EU-maiden kaupunkien rahtiliikenteestä voitaisiin siirtää polkupyörillä hoidettavaksi. Näin kirjoittaa Veloelo-blogi EU:n liikenneministerien tämänpäiväisestä kokouksesta.

Pienrahdin siirtyminen fillarikuljetuksiin on loogista ja varmasti nouseva trendi.

Kuluja ja päästöjä halutaan kuriin. Toisaalta tavarapyörät ovat yleistyneet ja valikoima monipuolistunut. Niin ovat myös sähköavusteiset polkupyörät.

Kun vielä samaan aikaan kaupunkien pyöräilyinfra paranee niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, vaikuttaa kehitys suorastaan vääjäämättömältä.

Kun kampien polkeminen alkaa pitää talouden pyörät pyörimässä, sen arvo noteerataan myös talouspäättäjien piireissä. Tämä vahvistaa pyöräilyn roolia liikennemuotona entisestään.

Tavarapyörä on yleinen näky Kairossa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ninjat jääköön kotiin

Ninjat vaanivat pimeydessä, pukeutuvat mustaan ja tekevät mitä yllättävimpiä syöksyjä pahaa-aavistamattomien eteen. Niitä on tullut vastaan taas ihan liian monta.

Pimeys koittaa jo varhain illalla, joten muista valot ja heijastava pukeutuminen. Alkavalle viikolle on luvattu pakkasöitä Etelä-Suomea myöten, joten varo liukkaita kohtia, jottet päädy ninja-liukuun pitkin maanpintaa.

Pidän edelleen hyvinä ajovaloina Moon Meteor 100:aa ja 200:aa. Pieniä, kevyitä ja riittävän tehokkaita kevyen liikenteen väylille.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Mäkikuntoon kolmessa kuukaudessa

Alkuvuonna meni viikkokausia, etten koskenutkaan fillariin. Toukokuussa tuli sitten varattua reissu Teneriffalle lokakuuksi. Eikä sellaiselle saarella kannata ilman pyörää lähteä.

Suunnitelma. Sitä vaatii se, että 90-kiloinen* sohvaperuna jaksaisi polkea ylös Teidelle. Yli 40 kilometriä yhtämittaista ylämäkeä, meren ääreltä 2325 metrin korkeuteen.

Kesäkuu tuli, oli ja meni lähinnä työreissussa, joten heinäkuussa alkoi varsinainen kiri.

Kolmessa kuukaudessa ehtii aika lailla. Monen kuntoajoon valmistavat harjoitusohjelmat ovat kymmenviikkoisia. Tyypillisesti harjoitusmääriä/tehoja nostetaan noin 10 % viikossa, ja kerran kuussa hiukan on keventävä viikko.

Aiempien vuosien kokemus auttaa oman maksimin arvioinnissa. Nostin viikkokilometrit saman tien 200-250 tasolle. Heinä-elokuussa jalat panivat hanttiin. Lähinnä kireät lihaskalvot vaativat paljon huoltoa: venyttelyä aamuin illoin ja pientä hierontaa iltaisin.

Sittemmin viikottaiset kilometrit eivät ole kasvaneet kuin kolmeensataan. Edelleen pääosa kertyy kodin ja työpaikan erottavan 25 kilometrin polkaisusta 3-4 kertaa viikossa edestakaisin.

Elo-syyskuussa aloin nostaa tehoja. HePon sunnuntaiset porukkalenkit ovat tarjonneet vähän pidemmän setin, jossa on voinut ajaa myös kirejä ja mäkispurtteja.

Kun tavoitteena on mäennousukyvyn parantaminen, olen tietysti etsinyt paikallisia mäkiä ja puskenut isoilla tehoilla vastatuuleen myös työmatkoilla.

Jorvin sairaalan ympäristö, Kehä III:n nousu Kuusikossa, Malminkartanon täyttömäki ja Skogsbyntie ovat kaikessa vaatimattomuudessaan saaneet esittää vuoristonousuja.

Esimerkiksi Malminkartanossa on vain noin 60 nousumetriä, mutta sen ajaminen 5-10 kertaa totuttaa jo vähän pidempäänkin puristukseen, vaikka alamäki päästääkin sykkeet laskemaan.

Monelle parempikuntoiselle Teiden köysiradan ala-asemalle nousu olisi läpihuutojuttu, jota ei tarvitse etukäteen miettiä – ainakaan kun ei aseta aikatavoitetta. Olen ajanut muutamia kertoja Kreetalla merenrannasta 1300 metrin korkeuteen, ja kohtalaisessa lenkkikunnossa se ei tuota mitään ongelmia itsellenikään.

Teiden tekee hankalaksi se, että ensimmäisten 43 kilometrin matkalla etupyörä on heti ensipolkaisusta takapyörää ylempänä: ei laskuosuuksia, ei edes tasaista. Kreetalla saattoi totuttaa jalat työhön polkemalla kymmenen kilometriä sisämaahan melkein tasaista tietä.

Yksi asia, jonka olisin voinut tehdä fiksummin jo tässä vaiheessa: ajaa pitkiä lenkkejä. Nyt yhteislenkit siirtymineen ovat olleet vain noin sata kilometriä, joka ei rasituksena vastaa lähellekään tulevia taipaleita. Kun tarkoitus on muutenkin ajaa reissussa jokseenkin joka päivä, tarvitaan peruskestävyyttä.

*   *   *

Toivottavasti tämä selostus antaa vertailukohtaa muillekin, joilla on oma haasteensa edessä.

Kuten rivien välistä voi lukea, olen oikeastaan ihan tarkoituksella tehnyt syyslomareissun pyöräilystä itselleni "henkisen vuoren", tavoitteen jolla motivoida ja innostua ajamaan etäisesti treenaamista muistuttavalla tavalla.

On se kyllä tuottanut tulosta, sillä minun lisäkseni nykykunnosta tykkää myös kello: Strava-segmenttiajat ovat parantuneet merkittävästi syyskuun aikana.

* Hiukan olen onnistunut laihduttamaan. Ylös kuljetettavaa massaa on 6 kg vähemmän kuin keväällä. Kun lihasta on tullut treenatessa lisää, on arviolta 8-9 kg läskiä sulanut. 

Hanna heräsi

Tour de Helsingissä vakavimmin loukkaantunut pyöräilijä heräsi eilen koomasta ja hengittää ilman konetta. Tietää kuka on ja missä on. Tätä on toivottu ja odotettu!

Lämpimät halaukset Hannalle ja hänen läheisilleen! Meitä on paljon, jotka olemme myötäeläneet kanssanne.