lauantai 31. lokakuuta 2015

CX-herkkua myös harrastajalle

Nuotiopaikan savu leijailee järven yllä. Hiekkarantaa ja mukavia ulkoilupolkuja. Syksyinen lauantai on sateeton ja lokakuun viimeiseksi päiväksi melkeinpä lämmin. Mikä parasta: tutustumiskierroksella cyclocross-rata ei tuntunut liian tekniseltä.

Matti Ouvisen kuvissa taviskin näyttää kisakuskilta.
Ehkä tuon siis ajaisi. Vien kameran takaisin autoon ja käyn hankkimassa numerolapun fillariini. Kameran takaa sen eteen siis. Tästähän tulee kiva lauantailenkki hauskassa seurassa!

46 kuskia starttasi Toni&Toni Super Prestige cyclocross-kisaan tänään Vantaan Kuusijärvellä. Hienon kahden kilometrin rundin olivat laatineet: jyrkkiä mäkipätkiä, leveää kuntoilupolkua, kapeaa kivikkotrailia, uimarantahiekkaa ja esteitä.

Rataan tutustuessani arvioin vain sen teknisyyttä. En siinä rauhallisessa vauhdissa noteerannut, etteivät jyrkät mäet ja hietikot ole ihan omiaan 85 kg:n kuskille. Niinpä heti ensimmäinen jyrkkä töppyrä nosti sykkeet tappiin. Sen jälkeen loiva mutta pidempi ylämäki piti huolen, ettei palautumisen tunnetta ehtinyt syntyä ennen rinteeseen rakennettua labyrinttia.

En muistanutkaan, että pumppuni jaksaa paukuttaa 45 minuuttia näin kovaa. Vauhti ei kylläkään ollut tottuneempiin krossaajiin verrattuna kovin kummoista. Siinä missä kärki ehti seitsemän kierrosta, minun koneestani irtosi viisi. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt kisaa ajamaan.

Joka tapauksessa kivaa oli! Ei liian teknistä pyörätrialia eikä mitään tasaista gravel grindingia, vaan vaihtelevaa ja sopivasti ajettavaa krossirataa. Maalikaaret, hyvin merkattu baana, tunnelmaa kohottavat katsojat lehmänkelloineen sekä kuvaajat… oli melkein suuren maailman tuntua!

Kisa on osa HelCX-sarjaa, jossa myös arkiset höntsäilijät sopivat oikeiden urheilijoiden kanssa samalle baanalle.

Pian on Suomen Pyöräilyunionin syyskokous. HelCX:n ajoja vastaava "kuntoajo"-luokan kuskien osallistumisen helpottaminen maantiepuolen lisenssikilpailuihin on asialistalla. (Liitteessä, Prologin esitys) Toivottavasti menee läpi. Siinä tapauksessa taidan olla keväällä aluecupin viivalla.

Ei kommentteja: