perjantai 2. lokakuuta 2015

Mäkikuntoon kolmessa kuukaudessa

Alkuvuonna meni viikkokausia, etten koskenutkaan fillariin. Toukokuussa tuli sitten varattua reissu Teneriffalle lokakuuksi. Eikä sellaiselle saarella kannata ilman pyörää lähteä.

Suunnitelma. Sitä vaatii se, että 90-kiloinen* sohvaperuna jaksaisi polkea ylös Teidelle. Yli 40 kilometriä yhtämittaista ylämäkeä, meren ääreltä 2325 metrin korkeuteen.


Kesäkuu tuli, oli ja meni lähinnä työreissussa, joten heinäkuussa alkoi varsinainen kiri.

Kolmessa kuukaudessa ehtii aika lailla. Monen kuntoajoon valmistavat harjoitusohjelmat ovat kymmenviikkoisia. Tyypillisesti harjoitusmääriä/tehoja nostetaan noin 10 % viikossa, ja kerran kuussa hiukan on keventävä viikko.

Aiempien vuosien kokemus auttaa oman maksimin arvioinnissa. Nostin viikkokilometrit saman tien 200-250 tasolle. Heinä-elokuussa jalat panivat hanttiin. Lähinnä kireät lihaskalvot vaativat paljon huoltoa: venyttelyä aamuin illoin ja pientä hierontaa iltaisin.

Sittemmin viikottaiset kilometrit eivät ole kasvaneet kuin kolmeensataan. Edelleen pääosa kertyy kodin ja työpaikan erottavan 25 kilometrin polkaisusta 3-4 kertaa viikossa edestakaisin.

Elo-syyskuussa aloin nostaa tehoja. HePon sunnuntaiset porukkalenkit ovat tarjonneet vähän pidemmän setin, jossa on voinut ajaa myös kirejä ja mäkispurtteja.

Kun tavoitteena on mäennousukyvyn parantaminen, olen tietysti etsinyt paikallisia mäkiä ja puskenut isoilla tehoilla vastatuuleen myös työmatkoilla.

Jorvin sairaalan ympäristö, Kehä III:n nousu Kuusikossa, Malminkartanon täyttömäki ja Skogsbyntie ovat kaikessa vaatimattomuudessaan saaneet esittää vuoristonousuja.

Esimerkiksi Malminkartanossa on vain noin 60 nousumetriä, mutta sen ajaminen 5-10 kertaa totuttaa jo vähän pidempäänkin puristukseen, vaikka alamäki päästääkin sykkeet laskemaan.



Monelle parempikuntoiselle Teiden köysiradan ala-asemalle nousu olisi läpihuutojuttu, jota ei tarvitse etukäteen miettiä – ainakaan kun ei aseta aikatavoitetta. Olen ajanut muutamia kertoja Kreetalla merenrannasta 1300 metrin korkeuteen, ja kohtalaisessa lenkkikunnossa se ei tuota mitään ongelmia itsellenikään.

Teiden tekee hankalaksi se, että ensimmäisten 43 kilometrin matkalla etupyörä on heti ensipolkaisusta takapyörää ylempänä: ei laskuosuuksia, ei edes tasaista. Kreetalla saattoi totuttaa jalat työhön polkemalla kymmenen kilometriä sisämaahan melkein tasaista tietä.

Yksi asia, jonka olisin voinut tehdä fiksummin jo tässä vaiheessa: ajaa pitkiä lenkkejä. Nyt yhteislenkit siirtymineen ovat olleet vain noin sata kilometriä, joka ei rasituksena vastaa lähellekään tulevia taipaleita. Kun tarkoitus on muutenkin ajaa reissussa jokseenkin joka päivä, tarvitaan peruskestävyyttä.

*   *   *

Toivottavasti tämä selostus antaa vertailukohtaa muillekin, joilla on oma haasteensa edessä.

Kuten rivien välistä voi lukea, olen oikeastaan ihan tarkoituksella tehnyt syyslomareissun pyöräilystä itselleni "henkisen vuoren", tavoitteen jolla motivoida ja innostua ajamaan etäisesti treenaamista muistuttavalla tavalla.

On se kyllä tuottanut tulosta, sillä minun lisäkseni nykykunnosta tykkää myös kello: Strava-segmenttiajat ovat parantuneet merkittävästi syyskuun aikana.

* Hiukan olen onnistunut laihduttamaan. Ylös kuljetettavaa massaa on 6 kg vähemmän kuin keväällä. Kun lihasta on tullut treenatessa lisää, on arviolta 8-9 kg läskiä sulanut. 

Ei kommentteja: