Sunday, 22 February 2015

Ice on the rocks eli talvikrossifinaali

Kökä Soner nappasi cx-luokan ykköspaikan.
Kamera tarjosi taas hyvän syyn lähteä liikkeelle eli kuvaamaan VPCX:n viime kauden viimeistä osakisaa Hakuninmaalle. Se tarjosi myös hyvän tekosyyn olla ottamatta osaa kisailuun.

Vaikkei ehkä ollutkaan kaikkein eeppisin helmikuun auringonpaiste, paikalla oli parikymmentä kuskia. Polut olivat tällaisen MAMILin näkökulmasta järkyttävän hankalia. Vähintään puolet kierroksesta olisi mennyt fillaria kantaen. Fiksumpaa siis kantaa kameraa ja kuvata muita fillarinkantajia. En tajua miten eräät pystyivät käskyttämään fiksiä sellaisella erikoiskokeella!

Tunnelma vaikutti sopivan hilpeältä, niin että päivän lenkistä taisi jäädä hyvä maku sekä minulle että kisaajille. Pieni kuvasetti tässä albumissa.

Santtu Teerihalme pyöritteli avoimen luokan voiton.

Ranska 6 - Suomi 0

Ensi heinäkuussa ajetaan taas Tour de France. Sunnuntaina 26.7. Le Tour pyyhältää kierroksen toisensa perään Champs-Elyséetä pitkin.

Tuilleriesin puiston ympäri, Concorde-aukiolta kohti Riemukaarta ja sen kierrettyään peloton suuntaa takaisin.

Alkuviikosta tuli tehtyä pieni lomanen Ranskaan, pois täältä räntätihkusta. Samalla pääsin paikan päälle katsomaan millaisesta kisapaikasta on kyse.

Helsingin nupukiveysten näkökulmasta tienpinnat ovat ihan kohtuullisia ajettavia. Suurin osa Champs-Elyséetä on pientä pikipinnoitusta nupukivillä. Tarkkana siinä tietysti saa olla kisarenkailla. Kaipa siihen vanteelle voisi laittaa vähän leveämpää, Paris-Roubaix'ta tuttua.

Tulipa muuten nähtyä niitäkin onnellisia, jotka saavat pyöräillä helmikuussa vailla lunta ja jäätä, vaikka Pariisin sydämessä!


Sunday, 15 February 2015

Helvetti, se jäätyi

Innostuin eilen ajelemaan pari-kolme tuntia, kun sää oli mukavasti suojan puolella. Kiertelin siellä sun täällä, ja sitten suuntasin katsomaan lentokoneita. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä tuntui siltä kuin en olisi ikinä ennen fillaroinut. Paluumatkalla alkoi vihdoin löytyä hyvä sävel.

Kotiin ajaessani roiskuttelin läpi lätäköiden, kun vaatteet olivat joka tapauksessa menossa pesuun. Jätin fillarin pihamökin katokseen miettimättä mitä pakkasen kiristyminen vaikuttaa.

Tänään lähdin sitten iloisesti liikenteeseen. Single speedillä, sillä vaihteet olivat tietysti jäätyneet. Tai vaijeri, tai ilmeisesti sekä että. Älytöntä singertämistä, kunnes käsin kiskoin vaihtajan vähän parempaan asentoon. Helvetti kun pitää olla ajattelematon.

Vajaan tunnin kuluttua palasin jo takaisin. Onneksi on traineri! Lenkki tuli poljettua loppuun naisten viimevuotista Rondea tietokoneelta maantiefillarilla mukavassa 16 asteen lämmössä.

*   *   *

Kaveri tekee GoExpon viestintää. On tullut kehitelleeksi kampanjan, jossa voi "myydä" oman naaman mainokseen: http://igo.goexpo.fi Tuli kokeiltua... En nyt ihan ole varma onko se hyvä idea, että rupean maksuttomaksi malliksi. Tässä voisi olla ideaa, jos käyttäisi sissitaktiikkaa ja tekisi luovasti toisin, alkuperäisen rajoja venyttäen - mutta miten?