keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Helppoutta, jota en opi sitten millään

Toissapäivänä en saanut fillaria pysäytettyä hiljaisessakaan vauhdissa, kun pakettiauto edessä hidasti. Jarrutehot olivat pikkuhiljaa kadonneet taivaan tuuliin. Onneksi ei osunut.

Fillariteknologiassa olen auttamattomasti jämähtänyt viime vuosituhannelle, jolloin pyörissäni oli vannejarrut. Nyt olen joka kerta ihan pihalla, kun levyjarrun kanssa on jokin pulma.


Tai eihän se ole pulma, vaan ominaisuus: jos jarrupala hiukan kuluu, jarrua pitää säätää. Sisempää palaa siirretään kuusiokoloavaimella puolisen kierrosta ruuvaamalla lähemmäksi levyä.

Onneksi Tammiston Velo&Oxygenissä ollaan pitkämielisiä. Vein krossarin huoltoon ja jarruremonttiin. Siellä jaksettiin taas kerran selittää kärsivällisesti mitä minun pitikään tehdä tässä tilanteessa. Ihan rupesi naurattamaan, kun antoivat vielä lopuksi mukaan kuusiokoloavaimen. Jospa nyt muistaisin ensi kerralla!


Jarrujen perussäädöt. Sisäpalan säätö videossa 2:00 kohdasta alkaen.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Fixie as a souvenir on a whim

My first fixie is actually a double duty fixie / singlespeed bike. I wasn't nowhere near of buying such a bulky souvenir, but things happen.

I'm in Magdeburg on a short work trip. On the first afternoon I rode on a hotel rent bike and encountered Radmitte, an excellent bike shop.

To put it short, I'm a happy Pure Fix Papa owner now. It wasn't cheap here (469 €) but I wanted to have it right in this instance. I'll ride it here for a day, and they'll ship it to Finland after me.

I had a short test ride on four different bikes. Two felt particularly suitable. If I'd do track racing on Velodromi, Fuji Feather with road/aero handlebar would've been better. But this one is for leisure rides, so a more upright riding position is better.

Surely the possibility to switch the rear wheel around is handy. A singlespeed with a free wheel gives you the option not to pedal all the time the bike is moving.

The picture is taken on the Hubbrücke.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Jäärata-ajo päättyy aina oikealle polvelle

Pääkallokelejä on ollut viime viikkoina enemmän kuin tarpeeksi.

Kehä 1:n ja Hämeenlinnanväylän risteyksessä koilliskulman pyörätie on laitettu uusiksi. Nyt idästä ja lännestä tullaan Y-risteykseen pientä alamäkeä, joka kääntyy kuin loiva Y:n yläsakara. Risteysalue on kalteva etelään, Y:n jalan suuntaan.

Yritäpä siinä sitten tulla alamäkeen ja kääntää mutkan suuntaisesti ylämäkeen, kun pyörä tahtoo karata kallistuksen suuntaisesti mutkasta ulos. Vaikka sain krossariin mahtumaan Nokian 47 mm leveät W106 nastarenkaat, ei niiden pito riittänyt, kun kohtaa ei perjantaina ollut hiekoitettu.

Continentalin MountainKing 2.4:ssa on todella hyvä pito myös jäällä ollakseen nastaton. Tänään kuitenkin lähti pyörä alta Keskuspuistossa, kun jäisen pinnan päällä oli hienonhieno lumi- tai kuurakerros.

Mikä siinä sitten on, että olen parin viikon aikana kaatunut neljästi ja joka kerta oikealle polvelle? Onko pyöritystekniikkani muuttunut, niin että runttaan oikealla? Tai onko ajoasento virheellinen, tanko tai satula hieman vinossa? Mene tiedä, mutta oikea polvi kyllä loukkaantui siitä, että sitä rusikoitiin jälleen kerran.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pyöräilijän talvikunnossapito

On se aika vuodesta, jolloin tiet ovat jäässä ja pakkanen puree. Kaupungin auramiehillä on väylien kunnossapitoluokitukset, joten kyllä tässä standardien luvatussa maassa tarvitaan sellaiset myös meille pyöräilijöille.


Talvikunnossapitoluokka 1
Olet tavoitteellinen urheilija. Määrää tärkeämpi asia on keskittyä tekemään oikeita asioita. Usein tässä vaiheessa vuotta kestävyysvoiman hankinta, pyöritystekniikan hiominen ja tietysti myös peruskestävyyden ylläpito ovat keskiössä. Pyrytti tai ei - suunnitelman mukainen kunnossapito hoidetaan. Näin harjoitustunteja kertyy kuin itsestään toista kymmentä.

Talvikunnossapitoluokka 2
Olet aktiiviiikkuja. Talvella tehdään sitä mikä maistuu itselle: sisäpalloilulajit, hiihto ja punttisali ovat yhtä mukavaa tekemistä kuin pyöräily kesällä. Tunti tai puolitoista päivässä on hyvä keskiarvo.

Talvikunnossapitoluokka 3
Tavallinen liikunnanharrastaja ei elä harjoitusohjelman mukaan, ja kunnossapito saattaa jäädä väliin, jos keli tai fiilis eivät osu kohdalleen. Päivää kohden kertyy 30-60 minuuttia liikuntaa.

Ei talvikunnossapitoa
Et ota stressiä aiheesta. Saatat liikkua tai sitten et. Kunhan lumet sulavat, kyllä se kampi pyörähtää taas vauhtiin. Esimerkiksi maantiekuntoajojen porukkavauhteihin pääsee yllättävän helposti, parin-kolmen kuukauden harjoittelulla.

Oma suunnitelmani on pyöräillä seitsemän tuntia viikossa.  TKP-luokitukseni häilyy siis 2:n ja 3:n rajalla. Tavoite lähtee siitä, että tällä ajotahdilla tulee kymppitonni täyteen ennen vuoden loppua.

Upeinta olisi päästä etelän lämpöön ja vuorimaastoon. Spinning on ollut parina vuonna hyvä harrastus, mutta aikataulut ja asuinpaikka asettavat pientä haastetta. Hiihto ei maistu, vaikka se hyvää treeniä olisikin. Omalla trainerilla ajettavat Zwift-virtuaalilenkit ja -kisat kiinnostavat. Saa nähdä milloin tulee päivitettyä teknologiaa, niin että pääsisin kokeilemaan.


Laurens ten Dam porukkalenkillä Watopiassa.


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kilpaa tuikkivat joulu- ja pyörävalot

Pyöräilijän joulukoristeet.

Joulu on ovella! Sen huomaa siitä, että iloisia valoja on ripusteltu ikkunoihin ja pihapuihin, polkupyöriin ja polkupyöräilijöihin.

Loistavaa se onkin, että pyöräilijät käyttävät valoja entistä ahkerammin. Täysninjat ovat käyneet harvinaisiksi oman työmatkan varrella.

Jotkut suhtautuvat pyörävaloihin yhtä rennosti kuin jouluvaloihin. Eteenpäin näkyy punaista, vilkkuvaa valkoista, parhaimmillaan sekä vilkkuva punainen että valkoinen. 

Punainen etuvalo saa minut näkemään punaista. Kun punaisen valo edessäni lähenee, arvelen saavuttavani toista polkijaa ja valmistaudun ohittamaan noin 10-20 km/h nopeuserolla. Kun tämä polkija tuleekin vastaan, on hän yllättäen edessäni ihan hetkessä, koska kohtaamisnopeus on helposti 40-50 km/h.

Tehokkaiden led-lamppujen myötä korostuu valon suuntauksen merkitys. Osa haluaa käyttää kaikki 300 lumenia kirkastamaan tietä edessään mahdollisimman pitkälle. Niinpä minulla vastaantulijana silmät sokaistuvat, jos en ehdi kääntämään katsetta pois tästä "pitkät päällä" lähestyvästä kuskista. Kuitenkin pitäisi myös havainnoida välillämme olevat jalankulkijat.

Varsinkin kypärään asennettujen valaisinten kanssa näitä tilanteita on tänä syksynä riittänyt. Ehkä moni on säätänyt sen alaviistoon ajoasennon mukaan, mutta kaupunkialueella kevyen liikenteen risteyksissä pää tietysti nousee ylös ja valonheitin osuu suoraan vastaantulijan silmiin.

Toivottavasti fillarilamppujen valmistajat alkavat pian kopioida autopuolelta tuttua ajatusta valokeilan muotoilusta.

Valaisinmääräykset siis muuttuivat heinäkuussa. Siitä oli keskustelua HePon Facebook-sivuilla, joilta kopioin Trafin ylitarkastajan viestin:
Polkupyörässä [ei tarvitse olla kiinteästi pyörässä, riittää että on pyöräilijässä] tulee olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin tieliikennelain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa. 
Valaisimen strobo-toiminto (vilkkuva) ei lainsäädännön mukaan ole tällä hetkellä kiellettyä, mutta Trafi ei suosittele strobo-toiminnon käyttöä. Vilkkuvat valot ovat yleisen tieliikenneperiaatteen mukaan huomiovaloja eikä näin normaalissa tieliikenneajossa suositella vilkkuvan toiminnon käyttämistä.
Etuvalona ei saa käyttää punaista valaisinta.
Takavalojen vilkkumistoiminnon osalta pätee sama kuin etuvalonkin osalta yllä.
Enää viisi viikkoa tätä vuotta jäljellä. Näyttää kertyvän aika tarkalleen kymppitonni.

Jukka Hietalalla on rakenteluohjeita metsärymistelyyn sopivista lampuista.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Marraskuu on varvaskuu

Marraskuusta ei ikinä tiedä. Joinain vuosina on ihan kunnollinen ajokeli jopa maantiepyörälle. Tämän vuoden kaltaisina ei cyclocrossikaan meinaa riittää. Ennätyksellisen kylmää ja lumista.

Varpaani tarvitsevat hyviä neuvoja. Kahdeksan vuoden takaisen palelluttamisen takia ne ovat käyneet herkäksi kuin prinsessan hipiä.

Koitan pitää koko jalan lämpimänä: pitkät bibsit, päällä tuultapitävät 3/4 maastoshortsit ja sukan lisäksi villasukka. Oikeassa eli siinä herkemmin palelevassa on lisäksi irtopuntti. Kenkien päällä kenkäsuojat ja klossin kohdalla pohjallisen alla ohut lisäeriste.

Silti tunto lähtee ja kynsien värit vaihtuvat jo puolentoista tunnin lenkillä -5 asteessa. Polkutekniikka (nilkan liike) sekä jaloittelu liikennevaloihin pysähtyessä auttaa tietysti vähän.

Mikä neuvoksi? Oletko käyttänyt sähkö- tai kemiallisia pohjallisia? Mitä suosittelet? 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kesätaukoa eli pyöräilijän talvihoidosta

Mikään ei estä pyöräilyn valta-asemaa pääkaupunkiseudun liikennemuotona paitsi tämä puolen vuoden kesätauko. Niin, kesä on valitettavasti jäänyt tauolle.

Ahdistusta vähentääkseen Helsinki laajentaa hiukan pyöräreittien talvihoitoa ja kokeilee samalla uusia konsteja. Stadi haluaa myös palautetta kokeilun onnistumisesta.

Alla olevat tekstit ja suositukset ovat koko lailla kohdillaan tänäkin talvena.

Äärimmäisiä osia
Talvi, tuo katkennut lenkki pyöräilykauden ketjussa, tuo reikä vuodenkierron sisäkumissa, on äärimmäisyyksien aikaa. Talvipyöräilyssä kovimmalla koetuksella ovatkin ääriosat eli varpaat, sormet ja pää. (...)

Talvipyöräily on nastaa
Talvipyöräilyä on kahdenlaista: toisaalta se käy kuntoilusta työmatkoilla, toisaalta se tarjoaa nautinnollisia vapaa-ajan elämyksiä siinä kuin hiihtokin. Kun varustus ja asenne ovat kohdillaan, ei mikään estä ympärivuotista pyöräilyä. (...)

Sijoita polkupyörän valaisimeen 30-35 €
Pimeät ajat ovat koittaneet ja pyöräilijä tarvitsee valoa sekä näkymisen että näkemisen vuoksi. Päätin tehdä testin omista nurkista löytyville fillarivalaisimille. Nämä tuikut on hankittu kaupunki- ja maantiekäyttöön. Maastossa ajavilla on sitten ihan toisen teho- ja hintaluokan heittimiä. (...)


perjantai 21. lokakuuta 2016

Focus stolen

Jos sitten keksisit hakea jännitystä jollain muulla tavalla. Tai menisit töihin tai sossun ovesta kertomaan huolesi.

Did you have to? No one's to starve in Finland unless they want to. We've got abundant benefits and other social support.

STOLEN:

Malmin asema on tuulinen paikka. Sen pyörätelineestä lähtevät fillarit kuin tuulen viemät vaahteranlehdet. 

tiistai 18. lokakuuta 2016

Helsinki pyöräilee enemmän ja kevyemmin

Pyöräilyn osuus päivittäisestä liikkumisesta on jo peräti 13 %, kertoo tänään julkistettu Helsingin liikennebarometri. Se on huikea luku, kun suhteuttaa siihen, että muutama vuosi sitten lähteestä ja laskennasta riippuen osuus oli 6-8 %.

Barometri on toki vain asenneilmastoa kartoittava työkalu eikä perustu laskentoihin, mutta suunta on selvä.

Ajatella, että vuoden 2007 selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla vain 4 % pyöräili työmatkat ja 2 % muut asiointimatkat.

Olosuhteiden parantaminen, sähköpyörät ja varmasti osaltaan myös kaupunkipyörät ovat tehneet tehtäväänsä. Vuodelle 2020 asetettu tavoite on 15% eikä se kuulosta enää yhtään utopistiselta.

Lisäsin juuri omaa intoani työmatkapyöräilyyn hankkimalla uudet Mason x Huntit. Paino on 1,6 kg eli massaa sulaa pois voipaketin verran verrattuna nykyisiin kiekkoihini.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pyöräilyhistorian kirjassa käännettiin uusi lehti


Lotta Lepistö kiri eilen itselleen MM-pronssia Dohassa maantien yhteislähtökilpailussa. Se on kautta aikain ensimmäinen pyöräilyn arvokisamitali Suomeen aikuisten sarjoissa. Onneksi olkoon! Oli hienoa katsoa sitä strategista osaamista ja kylmäpäistä päättäväisyyttä millä Lotta asettui Hollannin junan jatkoksi viimeisillä kilometreillä.

Kisa on katsottavissa UCI:n Youtube-kanavalta. Sieltä näkyy suorana myös tänään iltapäivällä ajettava miesten kilpailu.


Itsekin pääsin vihdoin pyörän selkään matkojen ja työkiireiden jälkeen. Nappasin selkään kamerarepun ja menin kuvaamaan HelCX-krossikisaa Vuosaarenhuipulle.

Radan piti olla entry level, ja hetken jo aamulla ajattelin olisinko itsekin ottanut numerolapun. Onneksi en, sen verran vaikealta baana näytti.

Krossikilpailun kuvagalleria löytyy täältä. Kuvia saa käyttää CC BY-SA -lisenssin mukaisesti.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Pyöräily ulkoilupolulla vieraannuttaa luonnosta

Maantien sijaan olen viime viikonloppuina hakeutunut Keskuspuiston ja Vantaanjoen rantojen ulkoilupoluille. Tarkoitan niitä leveitä, kovapohjaisia kevyen liikenteen väyliä, joilla kaikkien on helppo liikkua.

Tänään syysauringon paisteessa ajoin Haltialan tilan kautta Keskuspuistoon. Polkujen risteyksissä valitsin suunnan summamutikassa ja jatkoin polkemista. Joen rantaa pitkin kohti Vanhankaupunginkoskea. Vailla reitti- tai harjoitussuunnitelmaa koin olevani vapaa.

Muistin sitten Tuusulantietä alittaessani, että olen ajamassa Strava-segmenttiä nimeltä Les Champs Magnétiques. Sanaleikki toi mieleen Jean-Michel Jarren samannimisen albumin ja varsinkin sen toisen osan hypnoottisen rytmin.

Polkeminen on jalkojen mantra. Polkemisen toistuva, yksinkertainen rytmi synnyttää transsin kaltaisen flow-tilan. Kivut ja väsymys unohtuvat, vauhti nousee kuin itsestään. Tietoisuus ympäristöstä kapenee.

Jean-Michel Jarre on minulle Kraftwerkin hengenheimolainen. Molempien musiikissa on inhimillisen tunteen ja fyysisen rytmin lähtökohta syntetisoitu äänimaisemaksi, jossa kuulija etäännytetään kuin lasin tai verkkoaidan taakse. Siinä sekä on että ei ole läsnä.

Aloin nähdä ulkoilupolun edessäni eri tavalla. Se ei enää sulautunutkaan osaksi maisemaa, vaan kulki erillisenä kuin leveä maalarinteippiraita. Enää en ajanutkaan vapaasti tasopinnalla, vaan etenin pelin nauhamaista rataa.

alienaatio. vieraantuneisuus (Filosofia) 1. tietoisuuden tila, jossa jokin alkuperäiseksi koettu yhteys katkeaa tai jotkut tutut asiat muuttuvat

Me ihmiset kävelimme, rullahiihdimme, pyöräilimme putkessa, jota reunustivat kauniit kulissit. Youtube Gamingista löytynyt Audiosurf-toteutus Kraftwerkin Autobahnista pelkistää päivän ajatukset:

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Vilnius: Urban cruising and MTB fun

What a gorgeous morning on Vilnia river!

Before telling you about our awesome Sunday morning ride, I want to write down my notion of cycling in Vilnius to fulfill the errand of those retrieving facts in rather a hurry.

City life on two wheels


An office hipster cruising his Vanmoof over the bridge to work, in some of the new glossy skyscrapers. A woman in her forties grabbing a citybike to reach easily her destination wherever it is. 

Pay attention to the bus, too.

There are a lot of bike lanes in the city center, and in many places the cyclists are separated from the pedestrians, which means safer and faster riding. Also, people really paid attention to the traffic lights obediently. And yet another thing pro cycling culture compared to Helsinki: riders use bike lights more in Vilnius.

As many of the roads are paved with cobblestone (or with more modern stone block pavement) and there are a lot of holes and bumps, one should take a bike with wide tyres. The road surfaces and traffic environment, and partly the driving style is not so developed than in Helsinki. So, one must pay attention to what is happening around.

Belmontas: The Leisure Center


I rented a bike from Velotakas. Even if one has the address A. Stulginskio 5, it's easy to be left wondering where it is hiding. Go inside the West Express travel agency and ask staff – it's there.

As I wanted to have fenders and a rather big frame, their only option was a hybrid. It sufficed for easy riding in the city, and it was good enough even for my leisurely Saturday ride. If you do hills or slippery trails, you need at least better tyres with raised lugs that provide grip on loose soil.

After two and half conference days, I was free to ride some hours on Saturday. I decided to follow the "Belmontas" Strava ride found here. It was a bit difficult to trace, so I stayed more on the roads. As skies cleared and sun came out, I spent an hour at Belmontas taking photos, like the one of the fountain.

It is a picturesque place: old mill buildings, a river with rapids / small falls, hiking paths, restaurants etc. Reminds me a lot of Gërmia Park in Pristina, Kosovo.

In the afternoon we went there with my wife and our dog. The nature and the scenery are definitely worth visiting. The restaurants of the "Leisure and Entertainment Center" maybe not so much.


Riding Belmontas area


The best part of my Vilnius rides was still ahead. Avitalis, the owner of the bike rental, messaged me if I wanted to participate their group ride on Sunday. Sure I wanted! 

At eight in the morning we gathered in front of the office. Avitalis gave me a real Scott 29er equipped with tyres suitable for serious trail-marking. 

We rode about the same 'hoods as I did on Saturday, but now we spent a lot more time on forest trails. Twisting, turning, up, down. Resting on scenic hills... It was absolute fun! 


Dmitrij leading the pack, Avitalis coming second (orange-white jacket).

Avitalis had chosen a rather easy trail. No roots, rocks, nor slippery slabs of rock as it usually is back at home. Some uphills, where all but Avitalis himself started to breathe audibly :)

Velotakas has the attitude right. Avitalis had checked out Strava to see where I had been riding, and he saw that I hadn't visited the great scenic Pūčkorių atodanga, the steep hill where the first photo of this entry is taken. So, he decided to lead us there. The picture shows how perfect timing we had with the morning mist.

Only a 1.5 hour ride but provided great plenty fun stuff, like a half day journey. Definitely recommended activity for a leisure Sunday!

Three points on cycling in Vilnius

  1. Vilnius is so compact that you can do your sightseeing or commuting by bike 
  2. Velotakas and Avitalis take care of you. If you have the opportunity, go to their MTB tours 
  3. Go East. Belmontas and surrounding woods offer nice scenery and trails that even a road cyclist can manage

tiistai 13. syyskuuta 2016

Vanhan miehen matkassa


Tänä aamuna oli syksyistä. Kuulas aurinko paistoi ikkunan läpi pyörävarastoon. Hämähäkinseitti ikkunankulmassa on kasvanut.

Tavalliseen tapaan seitsemän jälkeen pyörävaraston ovi aukesi, mutta nyt sisään tulvi viileää, viisiasteista ilmaa. Syksy. Varusteidenvaihtoon meni aikaa vähän enemmän, kun oli puettavana myös kenkäsuojat, irtolahkeet ja pitkäsormiset ajohanskat. Ketjut ovat viime päivinä kitisseet, joten ne saivat hiukan uutta öljyä.

Vauhti töihin oli tavallista verkkaisempi. Ei ollut minuutin päälle kiire, ja viime päivien ajot taisivat painaa. Viikonloppuna olin lauantaina Helsingin keskuspuistossa ja Vantaanjoen varsilla, ja sunnuntaina Reitti 2000:ta pitkin Serenassa. Eilen taas töihin ja takaisin. Oltre XR2 pysyi tallissa.

Paluumatkalla töistä kotiin ajetaan tavallisesti aamua reippaammin. Tällä kertaa pienikin ylämäki sai käden napsauttamaan kevyempää vaihdetta, eikä vauhti kiihtynyt edes tasaisilla osuuksilla. Tuntui kuin ajaja olisi vanhentunut kymmenen vuotta eilisestä.

Tuomarinkylän suoralla tavataan ajaa karstat koneesta. Nyt ei ollut tekemisen meininkiä siinäkään. Garmin näytti 35:ttä, kun sivuun heittyvästä varjosta huomasimme, että maasturi saavutti meidät. Ajoimme niin hitaasti, että täysjousto sai kiinni! En ehtinyt edes katsoa merkkiä, kun se jo ohitti ja paineli menojaan. Hajusta huomasi, että pyörän sähkömoottoria oli viritelty yli sen kestokyvyn.

Moottori tai ei, yksi naula lisää vanhan miehen arkkuun. Kotimatkankin keskinopeus jäi alle 26:n, vaikka olen sentään Cannondale CaadX. Kotiin päästyämme selvisi tosin yksi lisäsyy hitauteen: etujarru laahasi jarrulevyyn, niin ettei kiekko pyörinyt kunnolla. En ota sitä itseeni - jos ajaja ei pidä tarkkaa huolta ajokistaan, syyttäköön itseään!

Takakiekkoni on napsautellut pinnoja poikki viime aikoina kerran kuussa. Tilauksessa onkin jo uudet Mason x Hunt 4Season -kiekot. Ne ovat tervetulleet monestakin syystä. Isäntä punnitsi minut äsken, ja elopainoa on peräti 9750 grammaa Ultegra-osasarjalla ja Marathon Supreme -renkailla. Uusilla kiekoilla lähtee puoli kiloa pois. Toivottavasti kuskista tuntuu niiden myötä kuin samalla lähtisi puoli vuosikymmentä harteilta.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tiedä mitä tilaat, älä säädä kuten minä

Cannondale CaadX:n alkuperäisten kiekkojen kestävyys ei ollut hirmuisen häävi. Pinnoja on napsahdellut poikki tasaiseen tahtiin viime syksystä lähtien.

Shoppailin netissä ja päädyin Fulcrum 5 CX -kiekkoihin. Kai joku kryptologi osaa analysoida mistä on kyse, kun koko tuotenimi on Fulcrum Racing 5 LG CX HG 8/9/10/11-speed Wheelset. Halpaa oli Bike-Discountissa, 238 € alle 1700 gramman kiekkoparista!


Kiekot tulivat eilen. Oli kova hinku saada vaihdettua ne alle heti. Tosin ajatukset pyörivät työssä, jota siinä illan mittaan kirjoittelin. Mutta pieni tauko, ei se nyt kauan kestä... niillä sitten kelpaa mennä lauantaina Hel CX:ään ajamaan, kun kiekkojen painosta lähtee 400-500 grammaa. Enpä tule putoamaan porukasta yhtä helposti kuin ennen!

Paketti auki. Itse asiassa kaksikin pakettia, kun samana päivänä sattui tulemaan toinenkin lähetys, Bike-Componentsista. 

Pienen kaaoksen keskellä rupesin irrottamaan vanhoista kiekoista jarrulevyjä. Ja eikun laittamaan uusiin. Koira ja vaimokin tulivat pyörimään. Pentu se saa aina kaikesta tehtyä leikkiä.

Kiekoissa oli keskiösuojina jotain muovisia suojatötteröitä. Ja jotenkin se keskiöiden seutu näyttää ihan omituiselta. Mitä ihmettä, ihan eri näköinen kuin vanhoissa.

Ei komputoidu ollenkaan, varsinkin kun mietin töitä ja keskustelen vaimon kanssa ja rapsuttelen ympäriinsä kiertelevää pentua. Nyt minulta puuttuu jotain osia tai työkaluja.

Tuumasin, että nyt ei ole aikaa ihmetellä, vaan käytän aikani töiden tekoon. Vien sitten huomenissa kaupalliselle pajalle laitettavaksi. 

Tänään sitten kävin Tammiston Velo&Oxygenissä. Yhdellä vilkaisulla tuomio: noita kiekkoja sinä et saa tähän fillariin kiinni.

Voi elämä! Kylläpä tunsinkin itseni tyhmäksi :D Näkeehän sen sokeakin, kun sattuu muljauttamaan silmät kohti kiiltävää kehää: vannejarrukiekot.

Mitäs nyt sitten. Tuumaustauko. Korjatkoon taas kerran pinnan originaalikiekoista, niin minä mietin yön yli.

Menee vähän mainostuksen puolelle, mutta on sen ansainnutkin: V&O:sta soittivat perään ja vinkkasivat, että Hi5Bikesissa olisi NoTubes Iron Cross Compit hyvässä tarjouksessa. Ajatelkaas, kilauttivat ja kertoivat, että naapuriliikkeestä saisin nyt laatukiekot halvalla!

Koska ne olivat silti 200 € kalliimmat kuin Fulcrum 5:t, niin jään odottelemaan vaihtareita Saksasta. 

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Katsoja, kouluttaja ja mekaanikko - varsinaista sunnuntaiajelua

Nimensä mukaisesti kävin sunnuntailenkillä. Kaikkea muuta kuin treeniä, mutta mukavan leppoisaa.

Jäin hetkeksi seuraamaan Helsinki Velotourin menoa. Toivottavasti pääsen mukaan ensi vuonna. Tälle päivälle oli liian paljon muuta puuhaa.



Jos aikaa olisi ollut, minut olisi itse asiassa löytänyt tikkarimiehenä jostain risteyksestä. Pysähdyin vaihtamaan muutaman sanan erään liikenteenohjaajan kanssa. Hänellä ei ollut käsitystä missä kohdin reittiä hän on ja milloin siitä ehkä tulisi pyöräilijöitä. Lisäksi Kuninkaanmäentie tekee siinä vaarallisen jyrkän mutkan, niin että hätäisimmin alamäkeen kiihdyttävät saattavat löytää itsensä liikenteenjakajasta. Tulin ehdottaneeksi, että varottaa siitä pyöräilijöitä. Toivottavasti ei unohda varsinaista tehtäväänsä samalla.

Tuusulantiellä autoin Petriä renkaanvaihdossa. Toivottavasti pääsit mökille ilman enempiä murheita. Tämä kannattaa katsoa jo ennen seuraavaa lenkkiäsi. 

maanantai 22. elokuuta 2016

Rapisee, rapisee - vaan ei kunto

Maantien kutsu alkaa hissuksiin viiletä, ja fillarit hakeutuvat poluille ja metsiin. Siellä ei tyly ajoviima ja rengasrikot pomota.

Olin pari päivää Tammelassa. Kaverin kanssa lähdettiin maastureilla pitkin Kaukjärven harjua. Mahdottoman kivaa!


Kotikulmillakin olen silloin tällöin koittanut haeskella maastoajon iloa. En ole onnistunut löytämään sitä oikeaa välimuotoa keskuspuiston ulkoilupolkujen ja itselleni liian teknisten trailien väliltä.

Mistä lähtisin hakemaan hitusen kapeampaa polkua, kuitenkin ilman pahempia juurakkopätkiä? Mistä löytyvät ne porukat, joihin setämies uskaltautuisi mukaan ilman että pitää ajaa oman taidon limitillä?

Myös cyclocross tarjoaa vaihtelua maantien mittaamiselle. Helpot trailit, ulkoilupolut ja maantie – cx-pyörälle käy melkein mikä tahansa.

Crossissa polku rapisee, ei kunto. Sopivaa lenkkibaanaa löytyy ainakin videon perusteella Reitti 2000:lta.  Pitäisi oikeastaan kaivaa kartta ja ajoseura, ja testata tuo. Kisatunnelmaa löytyy puolestaan  VPCX-happeningeistä. Numerolapuista huolimatta fiilis on rentoa.

Tämä postaus sai alkunsa, kun Youtubessa tuli sattumoisin vastaan parin vuoden takainen cx-kisan videotaltiointi. Hyvää sekin kunnolle teki, vaikka näyttääkin siltä kuin rautakanki olisi päästetty irti voimistelunäytöksessä.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Saanko esitellä uuden urbaanin kaverini

No löytyihän se! Kyllä sitä tulikin etsittyä. Välillä ihastuin kiiltäviin hiilikuituhybrideihin, värikkäisiin maastureihin, jopa yksivaihteisiin ja fikseihin, ja vaikka mihin. Mutta lopulta päädyin tähän uusasialliseen saksalaiseen kaupunkikulkijaan.


Saanko esitellä: Focus Planet TR 1.0 vuodelta 2012. Alumiinirunko jäykällä haarukalla, 28-tuumaiset Schwalbe Marathonit alla, 1x11 napavaihteisto.

Shimano Alfine 11 -napavaihteella ei ole ihan tahraton maine. Tässä fillarissa oli onneksi vaihdettu takuuna uudempi napa, jossa on vahvempi palautusjousi. Alkuvuosien Alfineissa se tuotti ongelmia.

Focus kyllä hoitaa hommansa juuri siinä mihin se on tarkoitettukin: urbaaniin asiointiin ja ehkä joskus myös jonkin retken tekoon laukkujen kanssa. Tylsä ulkonäkö on tässä tapauksessa bonusta. Varkaat eivät kerta kaikkiaan huomaa tätä muiden pyörien joukosta.

torstai 11. elokuuta 2016

Pidä kaalisi kasassa – katso YLEn melonivideo

Kuva: YLE Turku.

YLE Turku teki pari pudotuskoetta ja kuvasi eleettömän videoklipin, jossa vesimeloni saa pääosan. Kyllä pärskyy kalliolla, kunnes #kypärä.

Videota ei pysty upottamaan blogiin, joten katso se Areenasta.


maanantai 8. elokuuta 2016

Mistä maksat, kun osallistut kuntoajoon?

Mitä rahalla saa, kun maantiepyöräilijä haluaa ajaa yhdessä toisten kanssa?

PORUKKALENKKI tuttujen kanssa on ensimmäinen polkaisu ryhmäajon maailmaan. Porukkalenkkeilijä voi valita olisiko vuorossa tasavauhtista peekoota, mäki-intervalleja tai ehkä telaketjua myötätuuleen. Tutut reitit, kantahuoltamon munkit, ja samat vitsit kuin aina.

Porukkalenkistä puuttuu kilpailun ja isossa joukossa ajamisen adrenaliinia nostava jännitys. Sen kuuluukin olla ennalta-arvattava ja turvallinen – toisin kuin Munkkimiehen Poljennossa kuvaama härönkatkuinen lenkki.

Numerolappu selässä ja maalikamera sähköistää lähtötunnelman.

KILPAILUN idea on helppo ymmärtää. Kyseessä on selkeä urheilutilanne, johon valmistaudutaan ja jossa otetaan kehosta irti kaikki mahdollinen. Kilpailumaksu on vain pari kymppiä, ja useimmiten sen maksaa oma pyöräseura.

Uusien kisaajien mukaantuloa on hiukan helpotettu perustamalla aloittelijoille uusi kategoria 3. Siitä huolimatta moni aktiiviharrastaja kokee pelonsekaista kunnioitusta oikeita kisoja kohtaan, ja valitsee omien kykyjen testausalustaksi kuntoajon.

KUNTOAJOT ovat erikoinen välimuoto. Toisaalta niihin osallistuu vakionopeusryhmissä merkkiajajien perässä polkevia porukkalenkkeilijöitä, ja toisaalta niitä, jotka ajavat kilpaa oman seuran väreissä toisia vastaan.

Kuntoajot ovat kaikkein kallein tapa ajaa yhdessä. Useisiin tapahtumiin jälki-ilmoittautuminen maksaa 70 euroa, joten pari kuntoajoa kuukaudessa tekee kesäkaudella monen sadan loven lompakkoon. Jo viiden kuntoajon hinnalla saisi hankittua Shimano Ultegra -kiekot!

Sunnuntaina ajettiin Porvoon kuntoajot. Vasta aamulla päätin lähteä matkaan ja maksaa tuon osallistumismaksun. Olihan luvassa melko iso osallistujajoukko, todennäköisesti itselle sopivaa vauhtia ja kuiva keli.

Muutama mitali tallessa.
Mitä rahalla sitten saa? Järjestäjien taholta tapahtuman organisoinnin eli liikenneohjauksen, ajanoton ja ruokaa ajon jälkeen. Hiukan myös rekvisiittaa eli lähinnä muistomitalin osallistumisesta. Tässä suhteessa Porvoo on ihan hyvää kuntoajojen keskiluokkaa.

Tärkeintä antia on kuitenkin se, millaisen elämyksen tapahtuma antaa. Sen jokaine luo itse, yhdessä muiden ajajien kanssa. Sattumuksia, voittoja ja tappioita tulee puitua sekä yksin että foorumeilla ihan eri tavalla kuin porukkalenkin jälkeen.

Porvoon kuntoajon maalissa negatiiviset tunteet olivat pinnassa. Tihkusateessa ja pääjoukon kuskien jo lähdettyä paikalta totesin reissun ihan turhaksi ja rahojen menneen hukkaan.

Kolme tuntia aiemmin olin startannut vapaan vauhdin ryhmässä kisakuskien kanssa. Yllättäen tahti pysyi varsin maltillisena. Ei repiviä kiihdytyksiä ja keskinopeuskin passeli 38 km/h. Meno tuntui paljon odotuksia helpommalta.

Tietäen olevani monia kumppaneita heikompi en juuri keulilla viihtynyt, vaan pysyttelin muiden selkien takana jaksaakseni pääjoukossa ehkä maaliin saakka. Reittikin oli paljon tasaisempi kuin olin pelännyt, joten ajo ei tuottanut ongelmaa.

Reilun seitsemänkympin jälkeen alkoi sataa, ja totuuden nimissä on sanottava että väsymyksen merkkejä alkoi jo tuntua. En kuitenkaan ehtinyt mittaamaan kykyäni pysyä pelotonissa, kun 75 kilometrin kohdalla rengas alkoi tuntua pehmeältä – ja saman tien eteen tuli routavauriokuoppa, jota en ehtinyt väistää. Rengas löi vanteelle ja kumi tyhjeni hetkessä.

Kun sitten vararenkaasta irtosi pumpatessa venttiilin sielu enkä saanut sitä kierrettyä tarpeeksi tiukkaan kiinni, alkoi hymy hyytyä ja jalat jäähtyä.

Kiitos Team Rynkebyn huoltoautolle, joka sitten aikanaan tuli ja lainasi pihtejä sielun kiristämiseksi venttiilin varteen. Pääsin kuin pääsinkin liikkeelle parinkymmenen minuutin tauon jälkeen, minuuttia tai paria aiemmin minut ohittaneen 32-ryhmän perään.

Olipa hankala saada kolmekakkonen kiinni! Jalat olivat aivan puuta. Kun sitten vihdoin porukan tavoitin, pysyttelin joukossa viitisen kilometriä.

Hetken siinä levättyäni tuumasin, että en tullut hakemaan kuntoajolta porukkalenkkiä, vaan kilpailua. Toisin sanoen vaikka lopputulos olisi kuinka koominen, koittaisin irtiottoa kolmekakkosesta.

Se oli varmasti hilpeän näköistä. Setä tekee kamalasti töitä, saa ehkä parinsadan metrin eron, joka sitten kutistuu kutistumistaan. Muutama kilometri lisää, ja taas karkulainen on 32-ryhmässä.

Vielä kymppi ennen maalia tuli tilaisuus. Irtiottoa ryhmästä yritti kolme pyöräilijää. Olin ryhmässä pientareen puolella ja kesti aikansa ennen kuin pääsin yrittämään heidän peräänsä. Maksimitehot jaloista irti ja pääsinkin parinkymmenen metrin päähän karkulaisista. Krampin oireet lopettivat kuitenkin yrityksen siihen, ja oli tyydyttävä palaamaan 32:n ja sen kiinni saaneen Team Rynkebyn kanssa.
Keltainen aalto hyökyy takaa, ja karkulainen imaistaan takaisin joukkoon.

Kun lähti pääjoukon matkassa ja tuli maaliin 32:n keskinopeusryhmässä, ei tietysti kaikki ole mennyt ihan nappiin. Alun hyvä meno ja yllättäen erityisesti epäonnistuneet loppuvaiheen irtiottoyritykseni kuitenkin saavat minut muistelemaan Porvoon kuntoajoja lämmöllä.

Tuli kaaduttua saappaat jalassa, ja siitä kannatti maksaa!

Esimerkiksi Bianchi-cupin kisassa matka olisi katkennut välinerikkoon, tai parhaassa tapauksessa olisin hissutellut itsekseni maaliin. Porvoossa sain vakionopeusryhmän mukavan vetoavun. Ehkä tulinkin ostaneeksi kisan ja porukkalenkin samassa paketissa.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Uusi fillari – kuin koiranpentua hankkisi


Arkifillarini varastettiin kesäkuun alussa. Siitä asti olen speksannut mitä tilalle.

Tarvitsisin polkupyörän, jonka uskaltaa jättää juna-aseman pyörätelineeseen työpäivän ajaksi tai kerrostalon eteen käydessäni kaverin luona. Siihen tarkoitukseen olisi tietysti pätevä mikä tahansa parinkympin ritsa. Toisaalta sellaista ei tulisi otettua kuin kaikkein lyhyimmille siirtymille eikä sillä olisi mitään muuta käyttöä.

26-tuumainen täysjäykkä Marin Bobcat Trail – joka siis lähti eräänä aurinkoisena iltapäivänä Malmin asemalta varkaan matkaan kiinteästä lukituksesta huolimatta – oli oikeastaan aika optimi. Tarvittaessa sillä saattoi polkea vähän pidempääkin matkaa tai poiketa metsäpolkujen puolelle.

Täysjoustoa en tarvitse ja etujousto minulla jo on. Täysjäykkä maasturi tai hybridi lienee paras – ja myös huomaamattomin.

Maantiefillareista on jäänyt aika paljon osia yli: 3T Funda Pro -haarukka, kiekkoja, satuloita, stemmejä, Ultegran keskiöitä, vaihtajat ja jarrut, takapakka... ei tarvittaisi juuri muuta kuin runko ja suora tanko.

Ehkä sellaisen fillarin uskaltaisi jättää julkisille paikoille, kun osille ei enää tule laskettua hankintahintaa. Mekaanikon taitoni rajoittuvat jarrupalojen vaihtoon, joten hintaan pitäisi laskea tietysti kasaustyö sopivalla pajalla.


Harrastajan polkupyörä on enemmän kuin osien summa tai käyttötarkoitukseen sopiva kone. Sillä täytyy olla sielu. Vaikka se sitten erottuisikin muista aseman pyörätelineessä.

Ymmärrän hyvin miksi porukka on hankkinut fiksejä tai sinkuloita city-pyöriksi. Sellainen voisi itsellekin sopia näihin alle kymmenen kilometrin siivuihin. Mutta nyt alkaa mennä vaikeaksi. Ihan kuin ei osaisi päättää edes koirarotua, kun on hankkimassa koiranpennun!

Mistä sen fillarin sitten itselle taikoisi? Vähissä on olleet sopivat kandidaatit esimerkiksi Fillaritorilla. Mitä itse tekisit tässä tilanteessa?

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

"Eihän sillä kierroksella ole kuin yksi mäki"

Yleisen sarjan kärkiviisikko.
Bianchi-cupissa ajettiin tietääkseni ensimmäistä kertaa korttelikisaa eilen Landbossa Helsingin ja Sipoon rajalla. Itse en sellaisessa ole koskaan ollut mukana, ja tässä oli hyvä tilaisuus kokeilla lajia.
Samuli Visurin ajo painui mieleen.

Kriterium eli kortteliajo on nopeatempoinen kilpailu lyhyellä reitillä, jossa on usein vauhdikkaita ja kovia kiihdytyksiä vaativia mutkia. Tyypillisesti joka kolmas kierros on kirikierros, josta saa pisteitä tai aikahyvitystä. Tämä pitää temmon korkeana koko kisan ajan.

Puolentoista kilometrin lenkki omakotialueen keskellä. Näytti niin helpolta, kun kiersin sen autolla ennen kisaa. Parkkeerasin ja otin kameralaukkuni olalle. En nimittäin ollut ajamassa, vaan kuvaamassa.

Jänistin siis, viime hetkellä. Syitä tietysti löytyy. Jalat ja pakarat ovat edelleen jumissa, enkä oikein olisi kategoria 3:n lähtöön ehtinytkään.

Oletin, että suurin osa matkasta ajettaisiin tiukkana nippuna tai ainakin tiiviinä jonona. Ehkä jopa massakiri maalimäkeen.

Toisin kävi. Jo muutaman kierroksen jälkeen kategoria 3:n, harrastesarjan ja naisten yhteislähtö oli hajaantunut pitkäksi, harvaksi helminauhaksi. Kisaajien kertoman mukaan kirikierrosten ylämäkispurtit kohti maaliviivaa hapottivat nopeasti, ja monelle tulikin noutaja vastaan ulosliputuksen myötä, kun olivat jääneet kärjelle kierroksen.

Nopean laskun jälkeinen jyrkkä oikea uudelle asfaltille koitui Tuomas Turusen epäonneksi. Tavanomainen kaatuminen sattui niin huonossa kulmassa, että reisiluuta pitää ehjätä sairaalassa.

Elina Koskelan ajo näytti helpolta.
Joel Jokinen (LaPy) vei kategoria 3:n ja Elina Koskela naisten voiton.

Yleisen sarjan startti oli hiukan tasaisempaa menoa. 25 kierroksen kisassa viiden kärki erottautui jo varhain. Kun sitten Samuli Visurilta lähti ylämäessä ketjut ja hänen piti jäädä niitä korjailemaan, näytti kisa ratkeavan neljän ajajan välillä. Samuli ajoi kuitenkin kärjen kiinni, lähti siitä hatkaan ja voitti lopulta yli puolen minuutin erolla. Harvinaisen vahvaa menoa!



Kiva oli mennä kisaa katsomaan. Aurinko paistoi lämpimästi, ja yleisöäkin oli kertynyt kannustamaan maalimäkeen. Kortteliajoa onkin helppo seurata, kun ajajat näkee muutaman minuutin välein, ja kisatilanteesta pysyy ajan tasalla.

Toivottavasti Landbon korttelista tulee samankaltainen perinne kuin Porvoon Kråkön kierroksesta, joka ajettiin viikko sitten.

Kuvagalleria löytyy täältä.
LISÄYS: Google Photos tekee kuvista näköjään myös "elokuvia".

Katsoja näyttää miten keulitaan.



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Sittenkin! Maantieherkkua tarjolla pääkaupunkiseudulla 28.8.2016

Vaikka Tour de Helsingin peruuttaminen jätti ammottavan aukon pyöräilykalenteriin, ei huolta. Paikkaajaksi on ilmoittautunut useiden pyöräilyseurojen yhdessä järjestämä Helsinki Velotour.

Vielä ei ole muuta tietoa tihkunut kuin että tarjolla on kaksi matkaa, 72 km ja 150 km. Ilmeisesti myös ajetaan "velolta velolle" eli Helsingin Velodrom on taas tapahtumapaikkana.

Velotourin nettisivut ovat täällä ja Facebook-ryhmä täällä.

Kauden 2016 kuntoajolistaus on tuossa tämän palstan oikealla puolella – paitsi mobiiliselaimella, jolla pääset listaukseen tästä.

TdH 2008 fiilistellen flanellipaidassa 80-luvun retkipyörällä.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Salamatkustajia harjoituskuormassa

Kokonaisrasitus jää usein näkymättömiin treenipäiväkirjoissa.

On se helppoa olla lomalla ja harrastaa! Vapaa-aikaa on ihan käsittämättömän paljon. Stressitaso laskee. Iltaisin ei tarvitse sähköposteihinkaan vastailla.

Tasatehoinen Öljytien VK2-lenkki.

Yhtäkkiä työ ei viekään valtaosaa valveillaoloajasta. Tunnin pendelöinti aamuisin ja iltaisin jää pois. Mitä ihmettä tällä kaikella ajalla tekeekään!

Pyöräilee, tietysti. Tosin sitä ei ehdi eikä jaksa joka päivä aamusta iltaan. Ei varsinkaan ehdi, sillä tietysti kesälomalla hoidetaan myös kaikki ne kodin isommat projektit, jotka ovat odottaneet talven yli.

Varsinkin mökkeilijällä tai vanhan omakotitalon omistajalla voi fyysinen rasitus kasvaa yllättävänkin paljon.

*   *   *

Kokonaisrasitus on treenin, muun fyysisen ponnistelun, stressitekijöiden ja kiireen, liian vähäisen levon sekä huonon ravinnon summa. Ihminen on kokonaisuus, ja harjoituspäiväkirjan tunteja tai tehoja kyttäämällä voi jäädä huomiotta iso pala kakusta.

Yksi saarni ja kaksi kuusta vaativat jatkokäsittelyä.
Oma viikkoni ei pyöräilyrasituksen osalta ole ollut kovinkaan poikkeuksellinen. Keskipitkiä parin tunnin VK2-lenkkejä neljä kappaletta.* Väliin muutama palautteleva pyörittely krossarilla. Sunnuntaina porukkalenkki, jossa oli tarkoitus ajaa isossa porukassa 70-80 km, mutta tulikin mentyä pienessä ryhmässä 110 km.

Sunnuntailenkillä tuntui jo alkumatkasta, että en pysty enkä kykene seuraamaan mukana, että pitää keskeyttää ja kääntyä kotiin. Vielä taukopaikallakin Kahvila Roosassa haaveilin voivani jotenkin välttää paluumatkan vastatuuleen polkemisen ja siirtyä maagisesti kotiin terassituoliin. Kun sitä ihmettä ei tapahtunut, huomasin pikku hiljaa jalkojen alkavan vertyä. Sadan kilometrin ajon jälkeen tuntuma oli koko lenkin tuorein.

Selvin merkki itselleni hiipivästä ylikunnosta eli liikarasituksesta on juuri tämä tuntikausien verryttelytarve.

Esimerkiksi HeiaHeia! on siitä mainio harjoittelupäiväkirja, että sinne voi merkitä kaiken haravoinnista ja koiran kävelyttämisestä lähtien. Jos puolestaan käyttää esimerkiksi Stravaa kuten minä, on muistettava kuunnella itseä ja päivän kuntoa tarkemmin.

Huh! Näin pitkä vuodatus ja selittely miksi jätän päivän Bianchi-cupin väliin.

Kevyt palauttelulenkki Keskuspuistossa.

* PS. Facebookin puolella aiheesta tuli jatkokeskustelua, jonka innoittamana laskin Stravasta: 6,75 h VK:ta tai sen yli kahdeksan viime lenkin aikana (sunnuntaista sunnuntaihin). Pk:ta noin 9 h. En näe mikä osuus on VK2:lla, mutta veikkaisin sille noin 4,5 h. 




perjantai 15. heinäkuuta 2016

The cornerstones of bike racing that crumbled yesterday

Photo: Cyclingnews.com
Organizing a cycle race has two main goals: finding out the rightful winner, and achieving this outcome safely. Organizing a UCI classified cycle race loads additional pressure on the arranging crew to make it right.

In this sense, the incidents involving the spectators on the last climb of Tour de France on Mont Ventoux yesterday – particularly the one that made the maillot jaune wearer run towards finish – were alarming.

Organizing 4NEA, or the Women's Stage Race as a UCI 2.2 race last May made me look races in a new way. Guidance of the UCI commissaire during the event and debriefing between the commissaire and the organizers taught me a lot.

In this light, I'm particularly interested in hearing the Tour de France organizers' take on the episode.

It seems that Le Tour race director Christian Prudhomme hasn't yet given any interviews on the arrangements and on what happened en route yesterday. The tragic massacre in Nice might have to do with not discussing stage 12 any further.

As it wasn't safe and as it needed an unorthodox jury decision to get rightful stage results, it truly should be dealt thoroughly. Avoiding and skipping the issue altogether would be shameful.

*   *

Leave a comment, especially if you have found an interview dealing with this.
TallennaTallenna

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Tour de France from two unique vantage points

I missed the first days of Le Tour, but got into it yesterday as the mountain stages began. Today I enjoyed a lot watching Chris Froome make his excpetional move downhill. Chapeau!

I don't report TdF (unless I travel there on the spot some year), so I recommend other sites:

Strava Stories offers a great combination of cycling journalism and actual riding data. Their current story is of course about Le Tour.
Photo: Strava.com

Velofilo is mostly about Le Tour all the year. Is' sophisticated tode and historic anecdotes are treats, so it's unfortunate that it is available only in Finnish. Well, of course Google Translator can help a bit.

Velofilo tells the story about Gino Bartali being attaced during Le Tour in 1950. 

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Climbing to Pico de Arieiro: Many faces of Madeira

Distancing Funchal.
I planned my ride to South-East Madeira yesterday according to the route I found on Matt Page's blog. This 60 km ride from Funchal to Camacha to Pico de Arieiro turned out to be a great one.

Believe me, you need short gears on this route, eg. 50/34 and 11/32 as in my rented road bike. You can't even get out of the city of Funchal before hitting a 19% section. I was very happy to turn away from this monster climb to another road soon after 100–150 metre's ascending.

Soon after, the winding roads eased to 8–10%, and were pleasant to ride. Nearing Camacha, I chose the bigger road, and hit another tedius section. 3.5 km steady 11% climbing in tunnels to Camacha on VE5. It might be nicer to take ER102 instead.

After Camacha there were very nice small country roads. At times they gave some downhill, so it wasn't hard to ride. Sun was shining but it was only about 20 °C, so very pleasant indeed.

Some more miles, and there were clouds again. As the clouds were at 800–900 metres, the first part on ER202 was misty. Easy to breathe, but very moist.

Right above the clouds I met a group of mountain bikers riding levadas in laurisilva forests. There was a guide from Freeride Madeira and three tourists, and they seemed to be having a great day, too.


The majestic forests change to more open scenes when you reach Terreiros and 1300 m altitude. Stunning views open to both sides, and now the clouds were well below me. Sunshine was welcome!


At the crossing of ER202 and ER103 there is Casa de Abrigo do Poiso. Fantastico! As I had only two bananas and one bisquit with me, I couldn't have done the mountain peak without this restaurant. Nice building and benches outside, but I don't have any specially warm memories of its toast bread or service.
End-of-road roundabout.

From 1400 metres it takes only 400 more to reach the peak of Pico de Arieiro. Even though the air is thinner and one has some 1.5 km of climbing in legs already, the rest of the road is easier than you might expect. Only some short sections are 10–12%, usually staying at a more moderate 7% – and there are occasional flat sections to help your going.

Such a reward to reach the top! Sun, stunning views and the feeling of an achievement. After that it's fast downhill all the way to Funchal.

Garmin/Strava says 2,006 VM, but that's a moderate estimate. I'd say 2,200 VM is more truthful.

I'm happy that I did the ride yesterday, as it was only light clouds. Today, when I drove there by car, the clouds formed a thick layer from 1,300 to 700 metres, and visibility was only some 20–30 m. It was also so moist that it felt like raining, and the roads were wet.

The road surfaces are noticeably better in the South-East corner of the island than in the West on my Capo Girao rides. Keep in mind that when you descend towards Monte and Funchal, some road sections may be wet or dusty, and there are buses and stray dogs.

If I had some more time here, I'd reride this route. But leaving tomorrow, I've got time only for a short stint. Either once again to Câmara de Lobos or maybe to Curral das Freiras if I wake up early enough.