Saturday, 26 March 2016

Rengassesonki: onko nopeaa ja kestävää olemassakaan?


Kesä alkaa huomenna. Näille kulmille on luvassa seitsemän lämpöastetta, joten maantiepyörä pääsee trainerin päältä ulkoilmaan.

Sen verran on kumit ohenneet rullilla ja trainerilla ajaessa, ja sen verran on talven aikana kylvettyä sepeliä tienlaidassa, että täytyy laittaa alle uutta ulkorengasta. Melkein merkki kuin merkki pitää onneksi pintansa puolentuhatta kilometriä.

No, ei aina ihan. Jokunen vuosi sitten Tour de Helsingin alla vaihdoin vanteille uudet Vittoria Evo Corsa CX:t. Tarkoitus oli säästellä niitä TdH:ta varten ja ajaa ainoastaan pre-TdH ennen varsinaista kisaa. Pre-TdH:ssa sattui kostea keli, ja ensimmäinen Vittoria antoi periksi heti Bembölessä. Seuraava meni 15 kilometriä myöhemmin.

Märkä keli on tietysti ihan oma lukunsa, kun kivenmuruset tarttuvat kosteaan kumiin ja painuvat sisään, toisin kuin kuivalla. Kostealla säällä ajetun lenkin jälkeen onkin syytä kaivella kumeista kivet pois vaikkapa pienellä talttapäisellä ruuvimeisselillä.

On tiettävästi helppoa tehdä nopea maantierengas. Samoin on helppoa tehdä kestävä rengas. Lisäksi täytyisi olla hyvä pito tienpintaan. Ainoa hankala juttu on saada kaikki nämä kolme ominaisuutta samaan renkaaseen.

Teron puuhatauko Klaukkalassa.
Eilen luin kiinnostavan jutun Bikeradarista. Michelinin uusi Power Competition oli toimittajan tekemässä testissä 18 sekuntia nopeampi 5,5 kilometrin radalla kuin kuvassani vasemmalla näkyvä Pro4 SC (samalla 180W tasateholla).

Omassa varastossa on näköjään jo useamman vuoden hyllyssä lojuneita kumeja. Esimerkiksi asensin nyt Dura Ace C24 -kiekoille Continental GP4000S -parin. Ei taida olla kovin tuoretta, kun GP4000S II on ollut markkinoilla jo useamman vuoden.

Kunhan ne nyt edes kestävät pääsiäisen yli. Nopeudesta tai tehonsäästöstä ei ole niin väliksi. Jos olisi, aloittaisin vaihtamalla lateksista tehtyihin sisäkumeihin.

Wednesday, 23 March 2016

Uusi saitti kilpapyöräilyn harrastajille

Kilpapyoraily.fi-sivustolta löytyy tietoa kilpailuharrastusta aloittavalle sekä tietoa maantiepyöräilyn harraste- ja ikämiesluokista ja cup-pistetilanteista kaudella 2016.

Sivustoa ylläpitää SPU:n harraste- ja masterjaosto. Sen vastuualuetta kilpapyöräilyssä ovat Elite-luokkien alapuolella olevat kilpailuluokat sekä master- eli ikäkausiluokat.

Sieltä löydät myös taulukon kesän kisoista. Tämä alla oleva kuva ei päivity, joten pysyt ajan tasalla käymällä naapurisaitilla.

PS. Eikö ollutkin typerä moka Gavirialta Milano-Sanremon loppukirissä! Cancellaran ja Saganin mahdollisuudet hupenivat siihen loppusuoralle kaartuvaan mutkaan.

Friday, 18 March 2016

Poimiiko Spartacus kevätkukat?



La Classicissima di primavera, kevätklassikkojen monumentti on poikkeuksellinen huipputason pyöräkisojen joukossa. Kolmensadan kilometrin etappi olisi missä tahansa vaiheessa pyöräilykautta raskas, mutta varsinkin näin kauden alussa se on erityisen vaativa.

Miten on, nouseeko viimeistä vuottaan ammattilaisena pyöräilevä Fabian Cancellara huomenna La Primaveran kaksinkertaiseksi voittajaksi? Peter Sagan on ollut alkukauden huippukunnossa, mutta joutui tyytymään kakkossijaan sekä Omloopissa että Tirreno-Adriaticossa. Entä norjalainen Alexander Kristoff, jolla on suosikeista ehkä vahvimman tallin tuki?

Tampereen Aussie Barin pitäjä Lee Zaitcew on Kestävyysurheilu-saitin haastattelun mukaan pyöräilyfani ja järjestää iltapäiväksi kisakatsomon. Helsingin Polkupyöräilijöiden jäsenten kisakatsomo löytyy HUG Bikeshopista Köydenpunojankadulla. 

Kisa ajetaan siis huomenna lauantaina 18.3. Molemmissa paikoissa ruudulta aukeaa varmastikin Eurosport, jonka kisalähetystä voi seurata toki myös kotona tai Eurosport Playeristä klo 15.15. alkaen.

Niin, ja lantti kannattaa laittaa likoon sen miehen puolesta, joka tunnetaan myös nimellä Spartacus.

Tuesday, 15 March 2016

Kuntoajot 2016

Tässä listassa on vain maantiepyöräilyn kotimaisia kuntotapahtumia.
Päivitetty 22.6.

Toukokuu

7.5. Nurmijärvi-ajot, Rajamäki (vahvistamaton tieto)
14.5. Seutulan kierros, Vantaa
15.5. Kevätpolkaisu, Kerava
21.5. Lohjanjärven ympäripyöräily, Lohja
22.5. Giro d’Espoo
22.5. Viiden pitäjän ajot, Porvoo (vahvistamaton tieto)

Kesäkuu

12.6. Pirkan Pyöräily, Tampere
17.-18.6. Pirkan yöpyöräily, Tampere
18.6. Forssan suvi-ilta
18.6. Yöpyöräily, Oulu
19.6. Klaukkalan Ympäriajo
25.-26.6. Ratareisi 2016

Heinäkuu

3.7. Royal-pyöräily, Lahti
3.7. VI Arvon kuntoajo, Kälviä
3.-9.7. SF-Tour
16.7. Tour de Mäntyharju
24.7. Vuelta Vantaa
24.7. Willimiesajot, Lappeenranta
29.-30.7. Maratonpyöräily, Kilpisjärvi-Tornio
30.7. Botniacyclingen - Botniapyöräily, Vöyri

Elokuu

6.8. Mäntsälän-ajo
7.8. Porvoon kuntoajot
14.8. Eteläkärjen ajot, Tammisaari
20.8. Turku Touring Pyöräily, Turku
28.8. Tour de Helsinki  PERUTTU
28.8. Helsinki Velotour, UUSI!

Syyskuu

3.9. Tallinna Rahvasõit (Viro)

Päivitetty 16.3.
Lisäksi ainakin edellisinä vuosina on ollut Eteläkärjen ajot Tammisaaressa ja (lisätty listaan) Jouko Mattilan muistoajo / Meripäiväajo Haminassa. Näistä en löytänyt tälle vuodelle tietoa. Puuttuuko jotain muutakin?





Sunday, 13 March 2016

Miten 50-vuotias peruna kuoritaan

Schwalbe Marathon Racer / Supreme -keli.
Tänään ajoimme Vantaankoskelta HePo-kaverien kanssa kahvila Roosaan. Kimppalenkille tuli mittaa 84 kilometriä, ja kokonaismatkaa kertyi vähän toista sataa. Hiukan on rapanaamoja, vaan ei haittaa – oli sen verran lystiä!

Joulukuu meni tänä talvena sohvanpohjalla ja sisällä leikkiessä. Tammikuun puolivälissä oli syytä tarttua itseä niskasta.

Tuumasin, että koska pohjalla ollaan, pitää aloittaa matalalta. Hiukan traineria ja rullia, sitten pikkuhiljaa työmatkapyöräilyä lisäksi.

Eihän tuo tämänpäiväinen edes käynyt väsyttämään. Perunasta kuoriutui pyöräilyharrastaja! No, ajoimme toki suht rauhallisesti ja tasaisella teholla. Kun alkaa olla 50v mittarissa eikä erityisen liikunnalliset elämäntavat, niin yllätti kyllä positiivisesti.


Viikoittainen tuntimäärä pyörän selässä.

Monday, 7 March 2016

Auttaisiko tämä eteläafrikkalainen valmentaja ottamaan treenin tosissaan?


Oleksiy Mishchenko kirjoittaa toissapäivänä julkaisemastaan videosta:
We came down to South Africa for the Cape Argus Tour. It is the biggest cycling event in the world, probably. On Friday, to stretch out the legs we went on pre-race ride [~130km why not?] to the Cape of Good Hope [I love this name!]. The road by the ocean side was quiet and a lille deserted.
Suddenly, I spotted a white ostrich on my left, then this beast jumped on the road from the right and started chasing my friends! It was a little scary at first, but then I thought I gonna fell of my bike from laughter. The ostrich didn't have any problem to keep up at 50km/h and apparently they do 70km/h with no sweat.

Luckily the creature decided to leave us alone, as we were running out of road. The Cape of Good hope is a dead end way.
My guess he wanted to show off in front of his girlfriend, i bet she was very impressed!

Sivulla lukee myös: For licensing or usage, please contact licensing@viralhog.com
Kun kuitenkin Youtuben käyttöehtojen mukaan upotus muualle on sallittua, jos videon lataaja on upotusmahdollisuuden antanut, niin jätänpä nyt kysymättä. Kiitos kuitenkin sekä Oleksille että Viralhogille, hilpeä pätkä!

Saturday, 5 March 2016

Jussi Veikkanen kokeili uutta bikefitting-testipenkkiä

Raimo Niemisen legendaarinen pyöräkauppa Velosport muutti isompiin tiloihin. Kauas ei ollut matka: kahden korttelin verran Mäkelänkatua etelään, Amerin taloon. Osoite on nyt Mäkelänkatu 91.

Viralliset avajaiset pidettiin tänään. Kuvassa säädetään juuri avajaistarjouksena eräälle asiakkaalle tarttunutta Colnago World Cupia. Sellainen oli itsellänikin pari vuotta sitten, ennen kuin runko vääntyi nokkapokassa henkilöauton kanssa.

Paikalla avajaisissa oli mm. Jussi Veikkanen, joka demosi huippumodernia bikefitting-laitteistoa. Sen analytiikka paljastaa sekä virheellisen tekniikan että virheasennot.

Toivottavasti Raikka tuo laitteiston myös kuntopyöräilijän ulottuville, niin että voisi vaikka parin vuoden välein tai fillaria ostaessa tarkistuttaa kuinka ne tossut osuvat polkimille.


Friday, 4 March 2016

GoExpon fillariosastolla kivasti nähtävää ja runsaasti ostettava


GoExpo-messuilla sydämen vei heti ensimmäisenä vastaan osunut VW Kleinbus. Se kuuluu Juha Kuukasjärvelle, joka on suunnitellut Bike Hotel Conceptin eli hotelli Iso-Syötteen pyöräilijöille räätälöityn palvelun. Fillarit, reitit, huollot, oppaat - kaikki löytyy. Bike Hotel Concept on tapahtumien keskiössä, kun ensi elokuussa ajetaan Syöte MTB.

BKool on harjoitusvastus ja pyöräilysimulaattori, jollainen voisi olla omassakin harjoitteluhuoneessani. Siksi pitikin fillaria kokeilla, kun standin satuin näkemään. Erityisen iso plussa tulee siitä, että BKoolin palvelimelle voi ladata aivan oikeita reittejä. En kuitenkaan ihan vielä tänä vuonna siihen rahojani pane, sillä fillarifoorumin keskustelujen perusteella on vielä aika paljon säätöä ja konffaamista, että homma toimii.

Traineri teki tehtävänsä kyllä eli osoitti, ettei vielä ole reisissä voimaa siihen, mitä pitäisi tehdä kesäkuussa. Ilmoittauduin Pirkan pyöräilyn 217 kilometrin ajoon 34 km/h ryhmässä. Messujen aikaan ilmoittautumalla pääsee kärsimyksestä osalliseksi halvemmalla kuin sen jälkeen eli 40 eurolla.


Paljon oli kauppiaita ja varsinkin tekstiilejä. Mielestäni fillariosastolla oli vilkkaampaa kuin viime vuonna.

Yksi voimistuva trendi on sähköpyörien valtavirtaistuminen. Kaupunkipyörien lisäksi löytyy voimakkailla moottoreilla varustettuja maastureita, vaan sähköavusteisia tavarapyöriä ei myyjillä näyttänyt olevan. 

Messuilla oli näytillä myös hiukan oudompia härveleitä. Esimerkiksi alakuvan Haibike Xduro, jossa on korkeaprofiiliset hiilikuitukiekot, suora tanko ja keskiö kuin mummon Singeristä. Jos tarkoitus on olla urheilupyörä, niin onhan se sääli varata juomapullon ykköspaikka akulle. Mutta kannattaa ostaa nyt: Saksan postimyynnistä vain 7499€.


Wednesday, 2 March 2016

Pohjoisbaanasta rakentamispäätös

Stadin yleisten töiden lautakunta päätti eilen äänin 5-2 hyväksyä esityksen Pohjoisbaanan rakentamisesta.

Tämä nopean pyöräilyn väylä selkeyttää ja nopeuttaa reittiä Pasilan asemalta Käpylän asemalle. Siitä pohjoiseen jatkuukin jo nyt aika mallikas pyörätieverkosto. 

Pohjoisbaana lisää varmastikin pyöräilyn kulkutapaosuutta, kun enää ei tarvitse hikoilla Rauninkallion yli tai sompailla viereisen pienen omakotialueen teitä.

Päätökset ovat aina haastavia. Hesarin mukaan rakennuskustannukset ovat 5,8 miljoonaa euroa. Kalliiksi työn tekee varmaankin kallion louhinta. Aika näyttää millaisen suosion väylä saa. Jos siitä tulee puoleksikaan niin suosittu kuin keskustan baanasta, voidaan päätöstä pitää onnistuneena.

Kuva: Keskustan baana on todellakin "nopean pyöräilyn väylänä" taas toukokuussa, kun naisten kv. etappiajojen prologi ajetaan siellä. Tässä tyylinäyte Lotta Lepistöltä vuodelta 2013.

Tuesday, 1 March 2016

Ukrainians will race too


There's been quite a lot of traffic to this blog from other countries lately. The reason must lie in my promotion of the 4th Women's International Stage Race.

What I find unusual and very refreshing, is that the #4 nation on this list are the Ukrainians. Ypa!

I just learned about a letter from the Ukrainian Cycling Federation: They are arranging two new international one-day races which will be held in Kiev in the end of May.

Our national women's team is invited. Now, let's hope that our women will make it to Kiev. It would be terrific to travel there and report the race!