Sunday, 31 July 2016

Uusi fillari – kuin koiranpentua hankkisi


Arkifillarini varastettiin kesäkuun alussa. Siitä asti olen speksannut mitä tilalle.

Tarvitsisin polkupyörän, jonka uskaltaa jättää juna-aseman pyörätelineeseen työpäivän ajaksi tai kerrostalon eteen käydessäni kaverin luona. Siihen tarkoitukseen olisi tietysti pätevä mikä tahansa parinkympin ritsa. Toisaalta sellaista ei tulisi otettua kuin kaikkein lyhyimmille siirtymille eikä sillä olisi mitään muuta käyttöä.

26-tuumainen täysjäykkä Marin Bobcat Trail – joka siis lähti eräänä aurinkoisena iltapäivänä Malmin asemalta varkaan matkaan kiinteästä lukituksesta huolimatta – oli oikeastaan aika optimi. Tarvittaessa sillä saattoi polkea vähän pidempääkin matkaa tai poiketa metsäpolkujen puolelle.

Täysjoustoa en tarvitse ja etujousto minulla jo on. Täysjäykkä maasturi tai hybridi lienee paras – ja myös huomaamattomin.

Maantiefillareista on jäänyt aika paljon osia yli: 3T Funda Pro -haarukka, kiekkoja, satuloita, stemmejä, Ultegran keskiöitä, vaihtajat ja jarrut, takapakka... ei tarvittaisi juuri muuta kuin runko ja suora tanko.

Ehkä sellaisen fillarin uskaltaisi jättää julkisille paikoille, kun osille ei enää tule laskettua hankintahintaa. Mekaanikon taitoni rajoittuvat jarrupalojen vaihtoon, joten hintaan pitäisi laskea tietysti kasaustyö sopivalla pajalla.


Harrastajan polkupyörä on enemmän kuin osien summa tai käyttötarkoitukseen sopiva kone. Sillä täytyy olla sielu. Vaikka se sitten erottuisikin muista aseman pyörätelineessä.

Ymmärrän hyvin miksi porukka on hankkinut fiksejä tai sinkuloita city-pyöriksi. Sellainen voisi itsellekin sopia näihin alle kymmenen kilometrin siivuihin. Mutta nyt alkaa mennä vaikeaksi. Ihan kuin ei osaisi päättää edes koirarotua, kun on hankkimassa koiranpennun!

Mistä sen fillarin sitten itselle taikoisi? Vähissä on olleet sopivat kandidaatit esimerkiksi Fillaritorilla. Mitä itse tekisit tässä tilanteessa?

Wednesday, 27 July 2016

"Eihän sillä kierroksella ole kuin yksi mäki"

Yleisen sarjan kärkiviisikko.
Bianchi-cupissa ajettiin tietääkseni ensimmäistä kertaa korttelikisaa eilen Landbossa Helsingin ja Sipoon rajalla. Itse en sellaisessa ole koskaan ollut mukana, ja tässä oli hyvä tilaisuus kokeilla lajia.
Samuli Visurin ajo painui mieleen.

Kriterium eli kortteliajo on nopeatempoinen kilpailu lyhyellä reitillä, jossa on usein vauhdikkaita ja kovia kiihdytyksiä vaativia mutkia. Tyypillisesti joka kolmas kierros on kirikierros, josta saa pisteitä tai aikahyvitystä. Tämä pitää temmon korkeana koko kisan ajan.

Puolentoista kilometrin lenkki omakotialueen keskellä. Näytti niin helpolta, kun kiersin sen autolla ennen kisaa. Parkkeerasin ja otin kameralaukkuni olalle. En nimittäin ollut ajamassa, vaan kuvaamassa.

Jänistin siis, viime hetkellä. Syitä tietysti löytyy. Jalat ja pakarat ovat edelleen jumissa, enkä oikein olisi kategoria 3:n lähtöön ehtinytkään.

Oletin, että suurin osa matkasta ajettaisiin tiukkana nippuna tai ainakin tiiviinä jonona. Ehkä jopa massakiri maalimäkeen.

Toisin kävi. Jo muutaman kierroksen jälkeen kategoria 3:n, harrastesarjan ja naisten yhteislähtö oli hajaantunut pitkäksi, harvaksi helminauhaksi. Kisaajien kertoman mukaan kirikierrosten ylämäkispurtit kohti maaliviivaa hapottivat nopeasti, ja monelle tulikin noutaja vastaan ulosliputuksen myötä, kun olivat jääneet kärjelle kierroksen.

Nopean laskun jälkeinen jyrkkä oikea uudelle asfaltille koitui Tuomas Turusen epäonneksi. Tavanomainen kaatuminen sattui niin huonossa kulmassa, että reisiluuta pitää ehjätä sairaalassa.

Elina Koskelan ajo näytti helpolta.
Joel Jokinen (LaPy) vei kategoria 3:n ja Elina Koskela naisten voiton.

Yleisen sarjan startti oli hiukan tasaisempaa menoa. 25 kierroksen kisassa viiden kärki erottautui jo varhain. Kun sitten Samuli Visurilta lähti ylämäessä ketjut ja hänen piti jäädä niitä korjailemaan, näytti kisa ratkeavan neljän ajajan välillä. Samuli ajoi kuitenkin kärjen kiinni, lähti siitä hatkaan ja voitti lopulta yli puolen minuutin erolla. Harvinaisen vahvaa menoa!



Kiva oli mennä kisaa katsomaan. Aurinko paistoi lämpimästi, ja yleisöäkin oli kertynyt kannustamaan maalimäkeen. Kortteliajoa onkin helppo seurata, kun ajajat näkee muutaman minuutin välein, ja kisatilanteesta pysyy ajan tasalla.

Toivottavasti Landbon korttelista tulee samankaltainen perinne kuin Porvoon Kråkön kierroksesta, joka ajettiin viikko sitten.

Kuvagalleria löytyy täältä.
LISÄYS: Google Photos tekee kuvista näköjään myös "elokuvia".

Katsoja näyttää miten keulitaan.



Wednesday, 20 July 2016

Sittenkin! Maantieherkkua tarjolla pääkaupunkiseudulla 28.8.2016

Vaikka Tour de Helsingin peruuttaminen jätti ammottavan aukon pyöräilykalenteriin, ei huolta. Paikkaajaksi on ilmoittautunut useiden pyöräilyseurojen yhdessä järjestämä Helsinki Velotour.

Vielä ei ole muuta tietoa tihkunut kuin että tarjolla on kaksi matkaa, 72 km ja 150 km. Ilmeisesti myös ajetaan "velolta velolle" eli Helsingin Velodrom on taas tapahtumapaikkana.

Velotourin nettisivut ovat täällä ja Facebook-ryhmä täällä.

Kauden 2016 kuntoajolistaus on tuossa tämän palstan oikealla puolella – paitsi mobiiliselaimella, jolla pääset listaukseen tästä.

TdH 2008 fiilistellen flanellipaidassa 80-luvun retkipyörällä.

Tuesday, 19 July 2016

Salamatkustajia harjoituskuormassa

Kokonaisrasitus jää usein näkymättömiin treenipäiväkirjoissa.

On se helppoa olla lomalla ja harrastaa! Vapaa-aikaa on ihan käsittämättömän paljon. Stressitaso laskee. Iltaisin ei tarvitse sähköposteihinkaan vastailla.

Tasatehoinen Öljytien VK2-lenkki.

Yhtäkkiä työ ei viekään valtaosaa valveillaoloajasta. Tunnin pendelöinti aamuisin ja iltaisin jää pois. Mitä ihmettä tällä kaikella ajalla tekeekään!

Pyöräilee, tietysti. Tosin sitä ei ehdi eikä jaksa joka päivä aamusta iltaan. Ei varsinkaan ehdi, sillä tietysti kesälomalla hoidetaan myös kaikki ne kodin isommat projektit, jotka ovat odottaneet talven yli.

Varsinkin mökkeilijällä tai vanhan omakotitalon omistajalla voi fyysinen rasitus kasvaa yllättävänkin paljon.

*   *   *

Kokonaisrasitus on treenin, muun fyysisen ponnistelun, stressitekijöiden ja kiireen, liian vähäisen levon sekä huonon ravinnon summa. Ihminen on kokonaisuus, ja harjoituspäiväkirjan tunteja tai tehoja kyttäämällä voi jäädä huomiotta iso pala kakusta.

Yksi saarni ja kaksi kuusta vaativat jatkokäsittelyä.
Oma viikkoni ei pyöräilyrasituksen osalta ole ollut kovinkaan poikkeuksellinen. Keskipitkiä parin tunnin VK2-lenkkejä neljä kappaletta.* Väliin muutama palautteleva pyörittely krossarilla. Sunnuntaina porukkalenkki, jossa oli tarkoitus ajaa isossa porukassa 70-80 km, mutta tulikin mentyä pienessä ryhmässä 110 km.

Sunnuntailenkillä tuntui jo alkumatkasta, että en pysty enkä kykene seuraamaan mukana, että pitää keskeyttää ja kääntyä kotiin. Vielä taukopaikallakin Kahvila Roosassa haaveilin voivani jotenkin välttää paluumatkan vastatuuleen polkemisen ja siirtyä maagisesti kotiin terassituoliin. Kun sitä ihmettä ei tapahtunut, huomasin pikku hiljaa jalkojen alkavan vertyä. Sadan kilometrin ajon jälkeen tuntuma oli koko lenkin tuorein.

Selvin merkki itselleni hiipivästä ylikunnosta eli liikarasituksesta on juuri tämä tuntikausien verryttelytarve.

Esimerkiksi HeiaHeia! on siitä mainio harjoittelupäiväkirja, että sinne voi merkitä kaiken haravoinnista ja koiran kävelyttämisestä lähtien. Jos puolestaan käyttää esimerkiksi Stravaa kuten minä, on muistettava kuunnella itseä ja päivän kuntoa tarkemmin.

Huh! Näin pitkä vuodatus ja selittely miksi jätän päivän Bianchi-cupin väliin.

Kevyt palauttelulenkki Keskuspuistossa.

* PS. Facebookin puolella aiheesta tuli jatkokeskustelua, jonka innoittamana laskin Stravasta: 6,75 h VK:ta tai sen yli kahdeksan viime lenkin aikana (sunnuntaista sunnuntaihin). Pk:ta noin 9 h. En näe mikä osuus on VK2:lla, mutta veikkaisin sille noin 4,5 h. 




Friday, 15 July 2016

The cornerstones of bike racing that crumbled yesterday

Photo: Cyclingnews.com
Organizing a cycle race has two main goals: finding out the rightful winner, and achieving this outcome safely. Organizing a UCI classified cycle race loads additional pressure on the arranging crew to make it right.

In this sense, the incidents involving the spectators on the last climb of Tour de France on Mont Ventoux yesterday – particularly the one that made the maillot jaune wearer run towards finish – were alarming.

Organizing 4NEA, or the Women's Stage Race as a UCI 2.2 race last May made me look races in a new way. Guidance of the UCI commissaire during the event and debriefing between the commissaire and the organizers taught me a lot.

In this light, I'm particularly interested in hearing the Tour de France organizers' take on the episode.

It seems that Le Tour race director Christian Prudhomme hasn't yet given any interviews on the arrangements and on what happened en route yesterday. The tragic massacre in Nice might have to do with not discussing stage 12 any further.

As it wasn't safe and as it needed an unorthodox jury decision to get rightful stage results, it truly should be dealt thoroughly. Avoiding and skipping the issue altogether would be shameful.

*   *

Leave a comment, especially if you have found an interview dealing with this.
TallennaTallenna

Saturday, 9 July 2016

Tour de France from two unique vantage points

I missed the first days of Le Tour, but got into it yesterday as the mountain stages began. Today I enjoyed a lot watching Chris Froome make his excpetional move downhill. Chapeau!

I don't report TdF (unless I travel there on the spot some year), so I recommend other sites:

Strava Stories offers a great combination of cycling journalism and actual riding data. Their current story is of course about Le Tour.
Photo: Strava.com

Velofilo is mostly about Le Tour all the year. Is' sophisticated tode and historic anecdotes are treats, so it's unfortunate that it is available only in Finnish. Well, of course Google Translator can help a bit.

Velofilo tells the story about Gino Bartali being attaced during Le Tour in 1950. 

Tuesday, 5 July 2016

Climbing to Pico de Arieiro: Many faces of Madeira

Distancing Funchal.
I planned my ride to South-East Madeira yesterday according to the route I found on Matt Page's blog. This 60 km ride from Funchal to Camacha to Pico de Arieiro turned out to be a great one.

Believe me, you need short gears on this route, eg. 50/34 and 11/32 as in my rented road bike. You can't even get out of the city of Funchal before hitting a 19% section. I was very happy to turn away from this monster climb to another road soon after 100–150 metre's ascending.

Soon after, the winding roads eased to 8–10%, and were pleasant to ride. Nearing Camacha, I chose the bigger road, and hit another tedius section. 3.5 km steady 11% climbing in tunnels to Camacha on VE5. It might be nicer to take ER102 instead.

After Camacha there were very nice small country roads. At times they gave some downhill, so it wasn't hard to ride. Sun was shining but it was only about 20 °C, so very pleasant indeed.

Some more miles, and there were clouds again. As the clouds were at 800–900 metres, the first part on ER202 was misty. Easy to breathe, but very moist.

Right above the clouds I met a group of mountain bikers riding levadas in laurisilva forests. There was a guide from Freeride Madeira and three tourists, and they seemed to be having a great day, too.


The majestic forests change to more open scenes when you reach Terreiros and 1300 m altitude. Stunning views open to both sides, and now the clouds were well below me. Sunshine was welcome!


At the crossing of ER202 and ER103 there is Casa de Abrigo do Poiso. Fantastico! As I had only two bananas and one bisquit with me, I couldn't have done the mountain peak without this restaurant. Nice building and benches outside, but I don't have any specially warm memories of its toast bread or service.
End-of-road roundabout.

From 1400 metres it takes only 400 more to reach the peak of Pico de Arieiro. Even though the air is thinner and one has some 1.5 km of climbing in legs already, the rest of the road is easier than you might expect. Only some short sections are 10–12%, usually staying at a more moderate 7% – and there are occasional flat sections to help your going.

Such a reward to reach the top! Sun, stunning views and the feeling of an achievement. After that it's fast downhill all the way to Funchal.

Garmin/Strava says 2,006 VM, but that's a moderate estimate. I'd say 2,200 VM is more truthful.

I'm happy that I did the ride yesterday, as it was only light clouds. Today, when I drove there by car, the clouds formed a thick layer from 1,300 to 700 metres, and visibility was only some 20–30 m. It was also so moist that it felt like raining, and the roads were wet.

The road surfaces are noticeably better in the South-East corner of the island than in the West on my Capo Girao rides. Keep in mind that when you descend towards Monte and Funchal, some road sections may be wet or dusty, and there are buses and stray dogs.

If I had some more time here, I'd reride this route. But leaving tomorrow, I've got time only for a short stint. Either once again to Câmara de Lobos or maybe to Curral das Freiras if I wake up early enough.

Sunday, 3 July 2016

A Sweaty Starter: Two hours to Capo Girao and back (Updated)


In Madeira, you can get your pain in no time. There are plenty of climbs wherever you ride. And from Funchal, it's rather difficult to find any meaningful route without climbing

I've begun by riding a nice, short route twice now. It goes from Funchal to the scenic Capo Girao. From the Casino Part hotel it's a 35–40 km ride.

It takes only 7.5 km of slightly undulating road to Câmara de Lobos. It's a nice town to stop for a coffee, if you're on cruising mode. Want to give legs something to complain about? Instead of continuing Estrada Monumental, turn right to the new, wide Avenida do Amparo (ER115) in the roundabout. It'll be 1.5 km of steady 13–14%, eased by a couple of levelled crossings. (See embedded activity below.)

The first five kilometers after Câmara de Lobos are smallish, sub-urban roads of 8–9% ascend. Quality of the tarmac is poor: rough and patchy, but one goes up so slow that it doesn't matter very much. Then there are some sections down and up again, until you reach 600 meters altitude and descend a bit to the scenic lookout point 580 meters above the sea level.

Backways it's easier of course. Be careful with the traffic, though. It's not reckless, but unaware turists, speedy locals, and pedestrians in villages can be hazardous.

Also going +50 km/h downwards on the rough roads may throw and smash your water bottle on the tarmac (tested), so remember to have elixir in two bottles.

Check out the Strava activities: 1st ride - 2nd ride – 3rd ride (shorter, embedded also below)

UPDATED: