perjantai 6. tammikuuta 2017

Nilkkavamman jälkeen: lepopäivä vai pidempi telakka?

Tapanilan Erän junnujen peliä 2009.
Eilen työpaikkasählyssä puolentoista tunnin vuoron päätteeksi otettiin peli viiteen. 2–1-tilanteessa nappaan pallon oman maalin takana. Nopea suunnanvaihto, ja... hyökkäykseen lähdön sijasta jalkaterä taittuu. Nilkka turpoaa kuin Aku Ankan solmuun mennyt puutarhaletku.

3K iskostui mieleen jo nuoruuden urheiluaikoina: kylmä, koho, kompressio. Saman tien suihkuun ja nilkka kylmään veteen, puristusta sen verran mitä kädellä saa painettua. Naapurirakennuksesta löysin ideaalisiteen kotimatkaa helpottamaan. Bussin ja kahden junan lisäksi siinä tulee kävelyä hiukan toista kilometriä.

Kotona kohoasentoa ja kevyttä venyttelyä. Tulehduskipulääkettä.

Nyt on loppiaisaamu. Nilkka kuin se Akun puutarhaletku pakkasessa: jähmeän jäykkä, eilisestä pullistumasta laskenut mutta edelleen turvonnut. Ensimmäiseen puoleen tuntiin ei kestä varata painoa kipeälle jalalle, mikä voi johtua ihan siitä, että yön aikana on kertynyt kuonaa nilkan kudosnesteisiin.

Työpaikkalääkäri on kiinni pyhäpäivänä, ja paljonko tuo pystyisi asiassa auttamaankaan. Rauhallinen mutta säännöllinen liikkuminen tekee nilkalle tänään hyvää.

Ok, Nilkka. Olen tehnyt oman osuuteni oppikirjan mukaan: välitön 3K. Olen valmis diiliin: lepään tänään. Huomenna sinä olet taas valmis pyöräilyyn.

Koska #pyhä ja lääkäri kiinni, googlaan.

Juoksija-lehden artikkeli kysyy miksi nilkka ei parane, vaikka se on jo kivuton. Hyvä teksti, joka antaa ajattelemisen aihetta. Oikeastaan aika tuomiopäivän teksti. Sen mukaan jo toisen asteen nivelsidevammassa menee pari kuukautta ennen kuin täysi toimintakyky palaa. Kaikkien lievimmässä kolmannen asteen vammassakin menisi 1–2 viikkoa ennen kuin voi palata aktiiviurheiluun.

Nilkka. Olen valmis neuvottelemaan jatkosta. Kuuntelen myös sinua.

Ei kommentteja: