Wednesday, 12 July 2017

Lomatonni omaksi

AnttiWalker sen idean keksi, ja onkin nyt hyvässä vauhdissa tienaamassa lomatonniaan.

Rahaa tässä ei nyt kuitenkaan ansaita, vaan ajetaan tuhat kilometriä neljän viikon kesäloman aikana.

Vaikka minulla on keskimäärin heinäkuussa kertynyt 1228 kilometriä, en tänä vuonna ole edes lomatonnin tahdissa.

Määrän lisäksi kortilla on ollut laatu. Tehotasot ovat pysytelleet AnA-kynnyksen heikommalla puolella, kun on tullut ajettua itsekseen tasatahtista. HePon Vantaankoski-lenkeillä olen käynyt tänä vuonna vain pari kertaa. Mäkiä olen onneksi polkenut keväällä Italiassa ja Baskimaalla, niin että Etelä-Suomen nyppylät tuntuvatkin selvästi helpommilta kuin muutamina aiempina vuosina.

Viime sunnuntain HePo-lenkillä menin 34-ryhmään. Sen nopeavaihtoinen telaketju herätteli jalkoja sopivasti. Sen jälkeen väsyneistäkin koivista on yllättäen löytynyt uutta puhtia.


Oman lomatonnini lasken niin, että ajan keskimäärin 35 kilometriä päivittäin 1.-30.7. eli yhteensä 1050 km. Nyt kun krossari ja muut fillarit ovat vaihtuneet enemmän ja enemmän maantiepyörään, taitaa ne kilometrit kuitenkin kertyä aika helposti. Pidetään huoli, ettei kuitenkaan laadun tai ilon kustannuksella.

No comments: